Siirry pääsisältöön

Don DeLillo: Putoava mies

Don DeLillo on soft spottini, mitäpä tuota kieltämään. Blogissani hän onkin yksi ahkerimmin nähdyistä kirjailijoista, sillä tämä Putoavaa miestä käsittelevä bloggaus on jo kuudes hänen tuotantoaan käsittelevä kirjoitus.*

Olen ihastunut DeLillon armottomaan tapaan kuvata maailmamme menoa ja sen ilmiöitä sekä hänen esittämiinsä, usein eksistentiaalispainotteisiin kysymyksiin, joita nykyisin kuuluu olla ajattelematta. Ilokseni panin myös merkille, että Tammen Keltainen kirjasto vahvistuu lokakuussa uudella DeLillon teoksella, kun hänen romaaninsa Zero K ilmestyy suomeksi nimellä Nolla Kelviniä.

Kun tietää, että Don DeLillon Putoava mies (Falling Man, 2007) käsittelee 11/9 -terroristihyökkäystä, jossa Al-Gaeda terroristit lensivät kaapatuilla matkustajalentokoneilla päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja saattaisi helposti ajatella, että putoava mies viittaa mieheen, joka hyppäsi alas ko. torneista. Näin ei kuitenkaan ole. Ilmaisu putoava mies viittaa putoamisesityksiä järjestävään performanssitaiteilijaan ja on representaatiota. Niinpä tietysti, onhan kyseessä DeLillon romaani.

Jos tämän kirjan luki sen ilmestymisvuonna 2007 tai niihin aikoihin oli se varmasti eri romaani kuin nykyisin, kun terroristihyökkäyksiä tapahtuu valitettavan usein. Putoavan miehen voi nähdä ennen muuta pyrkimykseksi läpikäydä ja tarinallistaa vuoden 2001 tapahtumia ja sitä, mitä ne yksilötasolla merkitsivät. Tämän lisäksi DeLillo vie lukijan terroristin pään sisälle, josta löytyy mm. tämänkaltaisia ajatuksia

Me olemme halukkaita kuolemaan, ne eivät. Meidän voimamme on tämä, kyky rakastaa kuolemaa, kyky tuntea aseistautuneen marttyyriuden kutsu.

Putoavassa miehessä ei kuitenkaan millään tapaa ratsasteta terroristien ajatuksilla, vaan niitä esitetään erittäin maltillisesti. Tosin se vähäkin on kylmäävää ja vielä kylmäävämpää sen vuoksi, että mitä todennäköisimmin jotkut ajattelevat juuri tälläkin hetkellä sitaatissa kuvatulla tavalla.

*

Putoava mies on romaanina oudolla tapaa sekava. Se poimii paloja päähenkilöidensä aviopari/ex-aviopari Liannen ja Keithin elämästä ja ujuttautuu näkökulmasta toiseen tavalla, joka tekee paikoin vaikeaksi hahmottaa, kenen silmin asioita tarkastellaan. Väitän, että tämä on tahallinen veto DeLillolta ja tämän tekniikan avulla hän luo tilanteen, joka representoi 11/9:n synnyttämiä tunteita ja reaktioita: pelkoa, epätoivoa ja kaikkinaista sekasortoa.

Keith loukkaantuu terroristi-iskussa  ja DeLillo kuvaa musertavan realistisesti hänen pyrkimystään päästä ulos sortuneesta tornista. Matkalla Keith poimii mukansa salkun, joka osoittautuu kohtalokkaaksi teoksi, sillä salkun myötä hän päätyy salkunomistajan sänkyyn. Delillo kuvaa Liannen ja Keithin avioliittoa ja sen päättymistä ja potentiaalista yhteen palaamista. Hän näyttää, miten uutistapahtumat muuttuvat osaksi lasten leikkejä ja miten bin Laden muuttuu niissä Bill Lawtoniksi.

Lianne kokee pakonomaista tarvetta katsella yhä uudestaan videota hyökkäyksen tehneistä lentokoneista ja hän etsii lohtua Kierkegaardin ajattelusta sekä käy 11/9:n tapahtumia läpi kirjoitusryhmässä, jonka vetäjänä hän toimii. Ryhmäläisten kirjoitusten kautta DeLillo nostaa esiin kysymyksiä, joita ihmiset terroristihyökkäysten jälkeen kysyivät. Sekä Lieanne että Keith käyttäytyvät välillä arvaamattoman aggressiiviseseti. Keith turvautuu "salkkunainen" Florenceen sekä pelaa korostuneen paljon pokeria, jonka tulkitsen toimivan muistutuksena elämän sattumanvaraisuudesta. Tarinan mukana kulkee lisäksi myös Lianen äiti ja hänen salaperäisen menneisyyden omaava miesystävänsä.

Putoava mies ei täysin lunasta niitä odotuksia, joita DeLillon romaaneille olen tottunut asettamaan. Tästä huolimatta se on kiinnostava katsaus tapahtumiin, joista kirjoittaminen on jo lähtökohtaisesti melko lailla mahdotonta. DeLillon kunniaksi on sanottava, että hän onnistuu välttämään sensaatiohakuisuuden, johon aihepiiri antaisi mitä parhaat mahdollisuudet.



Don DeLillo: Putoava mies
313 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Falling Man (2007)
Suomentanut: Helene Bützow
Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto)



*Muut DeLillon teoksiin liittyvät bloggaukset
Omegapiste
Esittäjä
Cosmopolis, kirja
Cosmopolis, elokuva
Valkoinen kohina

Kommentit

  1. Olen lukenut Valkoisen kohinan ja Cosmopoliksen, mutta en pääse sisään DeLillon kirjoihin. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - luen mielelläni sinun DeLilloon paneutuvia postauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Margit, että tykkäät kuitenkin lukea postauksia DeLillon kirjoista. Olen tosiaan aika lailla hurahtanut hänen tuotantoonsa, mutta paljon on siltikin vielä lukematta. Vähän säästelenkin. :D

      Poista
  2. Sama kuin yllä. (Valkoinen kohina, Mao II, Putoava mies, Omegapiste)

    Kaikki fiksut puhuvat representoimisesta, mutta minä en vain tunnista sitä. Sain kiperää palautetta joskus kauan sitten jossain filosofian proseminaarissa, kun kyseenalaistin termin ja ehdotin "esittämistä" keskustelun selventämiseksi. Jotkut kikattivat, ohjaaja repi hiuksiaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi DeLillon kirjoista on nimeltään Esittäjä :D (Tosin englanniksi se on The Body Artist). Olisinpa halunnut olla läsnä tuossa sun proseminaarissa. :D Olisin kyllä ottanut kritiikkisi vakavasti ja yrittänyt puolustella näkökantaasi.

      Varmaan tässä on myös se, että jos on lukenut jotain teoriaa englanniksi, niin ne termit jää sitä kautta ja suomenkielinen suht samaa tarkoittava ei sitten tunnu oikein osuvalta. Tunnustan syntini tässä asiassa.

      Toisaalta sitten en miellä, että representation olisi sama kuin esittäminen, vaikka se niin usein käännetäänkin. Silloin tuo re-etuliite jää huomioimatta. Tästä varmaan voisi jatkaa aika pitkäänkin. :D

      Poista
    2. Olet aivan oikeassa, enkä tarkoittanut kritisoida termin käyttöä. Representaatiolla on tietty merkitys, eikä se palaudu suomen moniselitteiseen esittämiseen.

      Minulla on se kirja nimeltä Representaatio (Knuuttila & Lehtinen). Kenties se aukaisisi tämän mannermaiseen filosofiaan kiedotun solmun. :-)

      Poista
    3. Juha, oikein hyvä, että otit asian esiin. Saan aina välillä itseni kiinni siitä, että käytän jotain termejä sen enempiä miettimättä. Ne vaan tulee jostain ns. selkärangasta.

      Poista
  3. Enpä ole lukenut ainoatakaan DeLilloa, vaikka luen näitä postauksiasi kovin kiinnostuneena. Ovatkohan nämä liian karuja minulle? Ehkä uskaltaudun kokeilemaan jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tota jaa. En sanoisi karuja, mutta kylläkin tinkimättömiä, joten ehkä karuja sittenkin. Hyvin ironisia, välillä suorastaan jäätävän. Vaikeaa :D Kokeile vaikka sitä Omegapistettä. Oma DeLillo-innostukseni lähti liikkeelle siitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post