Don DeLillo on soft spottini, mitäpä tuota kieltämään. Blogissani hän onkin yksi ahkerimmin nähdyistä kirjailijoista, sillä tämä Putoavaa miestä käsittelevä bloggaus on jo kuudes hänen tuotantoaan käsittelevä kirjoitus.*
Olen ihastunut DeLillon armottomaan tapaan kuvata maailmamme menoa ja sen ilmiöitä sekä hänen esittämiinsä, usein eksistentiaalispainotteisiin kysymyksiin, joita nykyisin kuuluu olla ajattelematta. Ilokseni panin myös merkille, että Tammen Keltainen kirjasto vahvistuu lokakuussa uudella DeLillon teoksella, kun hänen romaaninsa Zero K ilmestyy suomeksi nimellä Nolla Kelviniä.
Kun tietää, että Don DeLillon Putoava mies (Falling Man, 2007) käsittelee 11/9 -terroristihyökkäystä, jossa Al-Gaeda terroristit lensivät kaapatuilla matkustajalentokoneilla päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja saattaisi helposti ajatella, että putoava mies viittaa mieheen, joka hyppäsi alas ko. torneista. Näin ei kuitenkaan ole. Ilmaisu putoava mies viittaa putoamisesityksiä järjestävään performanssitaiteilijaan ja on representaatiota. Niinpä tietysti, onhan kyseessä DeLillon romaani.
Jos tämän kirjan luki sen ilmestymisvuonna 2007 tai niihin aikoihin oli se varmasti eri romaani kuin nykyisin, kun terroristihyökkäyksiä tapahtuu valitettavan usein. Putoavan miehen voi nähdä ennen muuta pyrkimykseksi läpikäydä ja tarinallistaa vuoden 2001 tapahtumia ja sitä, mitä ne yksilötasolla merkitsivät. Tämän lisäksi DeLillo vie lukijan terroristin pään sisälle, josta löytyy mm. tämänkaltaisia ajatuksia
Me olemme halukkaita kuolemaan, ne eivät. Meidän voimamme on tämä, kyky rakastaa kuolemaa, kyky tuntea aseistautuneen marttyyriuden kutsu.
Putoavassa miehessä ei kuitenkaan millään tapaa ratsasteta terroristien ajatuksilla, vaan niitä esitetään erittäin maltillisesti. Tosin se vähäkin on kylmäävää ja vielä kylmäävämpää sen vuoksi, että mitä todennäköisimmin jotkut ajattelevat juuri tälläkin hetkellä sitaatissa kuvatulla tavalla.
*
Putoava mies on romaanina oudolla tapaa sekava. Se poimii paloja päähenkilöidensä aviopari/ex-aviopari Liannen ja Keithin elämästä ja ujuttautuu näkökulmasta toiseen tavalla, joka tekee paikoin vaikeaksi hahmottaa, kenen silmin asioita tarkastellaan. Väitän, että tämä on tahallinen veto DeLillolta ja tämän tekniikan avulla hän luo tilanteen, joka representoi 11/9:n synnyttämiä tunteita ja reaktioita: pelkoa, epätoivoa ja kaikkinaista sekasortoa.
Keith loukkaantuu terroristi-iskussa ja DeLillo kuvaa musertavan realistisesti hänen pyrkimystään päästä ulos sortuneesta tornista. Matkalla Keith poimii mukansa salkun, joka osoittautuu kohtalokkaaksi teoksi, sillä salkun myötä hän päätyy salkunomistajan sänkyyn. Delillo kuvaa Liannen ja Keithin avioliittoa ja sen päättymistä ja potentiaalista yhteen palaamista. Hän näyttää, miten uutistapahtumat muuttuvat osaksi lasten leikkejä ja miten bin Laden muuttuu niissä Bill Lawtoniksi.
Lianne kokee pakonomaista tarvetta katsella yhä uudestaan videota hyökkäyksen tehneistä lentokoneista ja hän etsii lohtua Kierkegaardin ajattelusta sekä käy 11/9:n tapahtumia läpi kirjoitusryhmässä, jonka vetäjänä hän toimii. Ryhmäläisten kirjoitusten kautta DeLillo nostaa esiin kysymyksiä, joita ihmiset terroristihyökkäysten jälkeen kysyivät. Sekä Lieanne että Keith käyttäytyvät välillä arvaamattoman aggressiiviseseti. Keith turvautuu "salkkunainen" Florenceen sekä pelaa korostuneen paljon pokeria, jonka tulkitsen toimivan muistutuksena elämän sattumanvaraisuudesta. Tarinan mukana kulkee lisäksi myös Lianen äiti ja hänen salaperäisen menneisyyden omaava miesystävänsä.
Putoava mies ei täysin lunasta niitä odotuksia, joita DeLillon romaaneille olen tottunut asettamaan. Tästä huolimatta se on kiinnostava katsaus tapahtumiin, joista kirjoittaminen on jo lähtökohtaisesti melko lailla mahdotonta. DeLillon kunniaksi on sanottava, että hän onnistuu välttämään sensaatiohakuisuuden, johon aihepiiri antaisi mitä parhaat mahdollisuudet.
Don DeLillo: Putoava mies
313 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Falling Man (2007)
Suomentanut: Helene Bützow
Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto)
*Muut DeLillon teoksiin liittyvät bloggaukset
Omegapiste
Esittäjä
Cosmopolis, kirja
Cosmopolis, elokuva
Valkoinen kohina
Olen ihastunut DeLillon armottomaan tapaan kuvata maailmamme menoa ja sen ilmiöitä sekä hänen esittämiinsä, usein eksistentiaalispainotteisiin kysymyksiin, joita nykyisin kuuluu olla ajattelematta. Ilokseni panin myös merkille, että Tammen Keltainen kirjasto vahvistuu lokakuussa uudella DeLillon teoksella, kun hänen romaaninsa Zero K ilmestyy suomeksi nimellä Nolla Kelviniä.
Kun tietää, että Don DeLillon Putoava mies (Falling Man, 2007) käsittelee 11/9 -terroristihyökkäystä, jossa Al-Gaeda terroristit lensivät kaapatuilla matkustajalentokoneilla päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja saattaisi helposti ajatella, että putoava mies viittaa mieheen, joka hyppäsi alas ko. torneista. Näin ei kuitenkaan ole. Ilmaisu putoava mies viittaa putoamisesityksiä järjestävään performanssitaiteilijaan ja on representaatiota. Niinpä tietysti, onhan kyseessä DeLillon romaani.
Jos tämän kirjan luki sen ilmestymisvuonna 2007 tai niihin aikoihin oli se varmasti eri romaani kuin nykyisin, kun terroristihyökkäyksiä tapahtuu valitettavan usein. Putoavan miehen voi nähdä ennen muuta pyrkimykseksi läpikäydä ja tarinallistaa vuoden 2001 tapahtumia ja sitä, mitä ne yksilötasolla merkitsivät. Tämän lisäksi DeLillo vie lukijan terroristin pään sisälle, josta löytyy mm. tämänkaltaisia ajatuksia
Me olemme halukkaita kuolemaan, ne eivät. Meidän voimamme on tämä, kyky rakastaa kuolemaa, kyky tuntea aseistautuneen marttyyriuden kutsu.
Putoavassa miehessä ei kuitenkaan millään tapaa ratsasteta terroristien ajatuksilla, vaan niitä esitetään erittäin maltillisesti. Tosin se vähäkin on kylmäävää ja vielä kylmäävämpää sen vuoksi, että mitä todennäköisimmin jotkut ajattelevat juuri tälläkin hetkellä sitaatissa kuvatulla tavalla.
*
Putoava mies on romaanina oudolla tapaa sekava. Se poimii paloja päähenkilöidensä aviopari/ex-aviopari Liannen ja Keithin elämästä ja ujuttautuu näkökulmasta toiseen tavalla, joka tekee paikoin vaikeaksi hahmottaa, kenen silmin asioita tarkastellaan. Väitän, että tämä on tahallinen veto DeLillolta ja tämän tekniikan avulla hän luo tilanteen, joka representoi 11/9:n synnyttämiä tunteita ja reaktioita: pelkoa, epätoivoa ja kaikkinaista sekasortoa.
Keith loukkaantuu terroristi-iskussa ja DeLillo kuvaa musertavan realistisesti hänen pyrkimystään päästä ulos sortuneesta tornista. Matkalla Keith poimii mukansa salkun, joka osoittautuu kohtalokkaaksi teoksi, sillä salkun myötä hän päätyy salkunomistajan sänkyyn. Delillo kuvaa Liannen ja Keithin avioliittoa ja sen päättymistä ja potentiaalista yhteen palaamista. Hän näyttää, miten uutistapahtumat muuttuvat osaksi lasten leikkejä ja miten bin Laden muuttuu niissä Bill Lawtoniksi.
Lianne kokee pakonomaista tarvetta katsella yhä uudestaan videota hyökkäyksen tehneistä lentokoneista ja hän etsii lohtua Kierkegaardin ajattelusta sekä käy 11/9:n tapahtumia läpi kirjoitusryhmässä, jonka vetäjänä hän toimii. Ryhmäläisten kirjoitusten kautta DeLillo nostaa esiin kysymyksiä, joita ihmiset terroristihyökkäysten jälkeen kysyivät. Sekä Lieanne että Keith käyttäytyvät välillä arvaamattoman aggressiiviseseti. Keith turvautuu "salkkunainen" Florenceen sekä pelaa korostuneen paljon pokeria, jonka tulkitsen toimivan muistutuksena elämän sattumanvaraisuudesta. Tarinan mukana kulkee lisäksi myös Lianen äiti ja hänen salaperäisen menneisyyden omaava miesystävänsä.
Putoava mies ei täysin lunasta niitä odotuksia, joita DeLillon romaaneille olen tottunut asettamaan. Tästä huolimatta se on kiinnostava katsaus tapahtumiin, joista kirjoittaminen on jo lähtökohtaisesti melko lailla mahdotonta. DeLillon kunniaksi on sanottava, että hän onnistuu välttämään sensaatiohakuisuuden, johon aihepiiri antaisi mitä parhaat mahdollisuudet.
Don DeLillo: Putoava mies
313 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Falling Man (2007)
Suomentanut: Helene Bützow
Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto)
*Muut DeLillon teoksiin liittyvät bloggaukset
Omegapiste
Esittäjä
Cosmopolis, kirja
Cosmopolis, elokuva
Valkoinen kohina
Olen lukenut Valkoisen kohinan ja Cosmopoliksen, mutta en pääse sisään DeLillon kirjoihin. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - luen mielelläni sinun DeLilloon paneutuvia postauksiasi.
VastaaPoistaMukavaa Margit, että tykkäät kuitenkin lukea postauksia DeLillon kirjoista. Olen tosiaan aika lailla hurahtanut hänen tuotantoonsa, mutta paljon on siltikin vielä lukematta. Vähän säästelenkin. :D
PoistaSama kuin yllä. (Valkoinen kohina, Mao II, Putoava mies, Omegapiste)
VastaaPoistaKaikki fiksut puhuvat representoimisesta, mutta minä en vain tunnista sitä. Sain kiperää palautetta joskus kauan sitten jossain filosofian proseminaarissa, kun kyseenalaistin termin ja ehdotin "esittämistä" keskustelun selventämiseksi. Jotkut kikattivat, ohjaaja repi hiuksiaan. :-)
Yksi DeLillon kirjoista on nimeltään Esittäjä :D (Tosin englanniksi se on The Body Artist). Olisinpa halunnut olla läsnä tuossa sun proseminaarissa. :D Olisin kyllä ottanut kritiikkisi vakavasti ja yrittänyt puolustella näkökantaasi.
PoistaVarmaan tässä on myös se, että jos on lukenut jotain teoriaa englanniksi, niin ne termit jää sitä kautta ja suomenkielinen suht samaa tarkoittava ei sitten tunnu oikein osuvalta. Tunnustan syntini tässä asiassa.
Toisaalta sitten en miellä, että representation olisi sama kuin esittäminen, vaikka se niin usein käännetäänkin. Silloin tuo re-etuliite jää huomioimatta. Tästä varmaan voisi jatkaa aika pitkäänkin. :D
Olet aivan oikeassa, enkä tarkoittanut kritisoida termin käyttöä. Representaatiolla on tietty merkitys, eikä se palaudu suomen moniselitteiseen esittämiseen.
PoistaMinulla on se kirja nimeltä Representaatio (Knuuttila & Lehtinen). Kenties se aukaisisi tämän mannermaiseen filosofiaan kiedotun solmun. :-)
Juha, oikein hyvä, että otit asian esiin. Saan aina välillä itseni kiinni siitä, että käytän jotain termejä sen enempiä miettimättä. Ne vaan tulee jostain ns. selkärangasta.
PoistaEnpä ole lukenut ainoatakaan DeLilloa, vaikka luen näitä postauksiasi kovin kiinnostuneena. Ovatkohan nämä liian karuja minulle? Ehkä uskaltaudun kokeilemaan jonain päivänä.
VastaaPoistaNo tota jaa. En sanoisi karuja, mutta kylläkin tinkimättömiä, joten ehkä karuja sittenkin. Hyvin ironisia, välillä suorastaan jäätävän. Vaikeaa :D Kokeile vaikka sitä Omegapistettä. Oma DeLillo-innostukseni lähti liikkeelle siitä.
Poista