Siirry pääsisältöön

I love Chris - Chris Kraus: Torpor

Chris Krausin kirjoja ei ole tarkoitettu vain luettaviksi, vaan koko elämän ja kaiken koetun läpi pohdittaviksi.

Harvaa kirjailijaa luen yhtä suurella antaumuksella kuin Krausia. Tämän vuoksi luen häntä hurjan paljon hitaammin kuin monia muita. En haluaa minkään (!) hänen kirjoittamansa menevän ohi ja siksi voin lukea Krausia vain silloin, kun olen mielentilassa, joka mahdollistaa täyden keskittymisen. Valitettavan usein en ole.

Ennen Torporia olin lukenut I love Dickin ja siksi harkitsin pitkään, uskallanko alkaa lukea Torporia, sillä tiesin jo etukäteen, että kyseessä tulee olemaan luenta, joka vetää minut mukaansa sellaisella intensiteetillä, että niin täydellinen omistautuminen herättää minussa hermostusta. Mitä jos en kykenekään antamaan Torporille kaikkea sitä, mitä se minulta pyytää ja mitä sille haluan antaa?

Torporin luettuani katson jännityksen sekaisin tuntein Krausin kirjaa Aliens & Anorexia, jonka ostin muutama viikko sitten. En totu niihin vaatimuksiin, joita koen Krausin kirjojen minulle esittävän. Jokainen hänen teoksensa on uusi ihmissuhde, jonka edessä vapisen ja johon tunnen järjetöntä halua heittäytyä ja samaan aikaan paeta.

Miksi Kraus on niin erityinen? Jaa-a. Sanopa se!

Torpor kertoo enimmäkseen Sylvien ja Jeromen matkoista Euroopassa ja tutuiksi tulevat niin Berliinin kulttuuri-illanvietot kuin romanialainen ankeuskin. En silti nimittäisi Torporia matkakirjaksi, vaan enemmänkin on kyse kohtaamisista erilaisten ympäristöjen kanssa ja näiden kokemusten välittämisestä lukijalle.

Krausilla on uskomaton kyky kirjoittaessaan ikään kuin viattoman oloisesti lörpötellä. Kertoja kuvaa Sylvien ja Jeromen matkoja, mutta yhtäkkiä vastaan tulee joku aivan timanttinen lause. Torporin jälkisanoissa Mckenzie Wark kirjoittaa: "Somewhere beneath the surface of the text are some rich fossil layers."

En tiedä, viittaako Wark "fossiilisilla kerroksilla" samaan asiaan kuin mistä edellä käytin ilmausta "timanttinen lause." Joka tapauksessa kyse on yllättävistä, muun tekstivirran katkaisevista huomioista, joiden myötä uppoan yhä syvemmälle Krausiin tekstiin ja siinä hetkessä ymmärrän, että mitään muuta en tuolla hetkellä mieluummin tekisi. 

Each fragment of reality contains a little bit of poison.  

Torporissa liikutaan ajassa. Esimerkiksi matka Romaniaan pilkkoutuu useaksi eri kuvaukseksi ikään kuin Romania olisi pallo, josta kertoja pyörittää esiin joka kerta hieman eri puolia. Kuvat tarkentuvat, mutta niitä ei välttämättä katsella suoraan kohti, vaan jonkin toisen kokemuksen läpi. Menneestä noustaan kohti teoksen nykyhetkeä kuin se olisi veden pinta, jonka yläpuolella sukeltaja käy vetämässä keuhkot täyteen.

Torpor on kirjoittamisen "laeista" tietoista kirjallisuutta. Aikamuotojen avulla Kraus muuttaa kertojan ja kerrotun välistä etäisyyttä ja paikoin sekä mennyttä että tulevaa hallitsee konditionaalin kaltainen jos-narratiivi.

There is a tense of longing and regret, in which every step you take becomes delayed, revised, held back a little bit. The past and future are hypothesized, an ideal world existing in the shadow of an if. It would have been.

Torpor ei (onneksi) etene tarinallinen juohevasti, vaan kerronnan huomion kohde vaihtuu yllättäen ja peilaa näin ihmisen tapaa ajatella. Siirtymät eivät ole sujuvia, eikä Kraus rakenna niiden välille siltaa. Jo kirjoitettua saattaa seuraata mikä tahansa aihe ja näin esimerkiksi holokaustiin liittyvien merkintöjen jälkeen siirryttään suoraan ranskalaiseen "uuteen romaaniin".

Krausin teoksen päänäyttämöllä on Sylvien ja Jeromen suhde sekä siihen liittyvät vaikeudet. Jerome on korostuneen kiinnostunut kuolemasta ja holokaustista. Hän on jatkuvasti kirjoittamassa kirjaa natsivainoista, mutta teksti ei juurikaan etene. Usein Sylvie haamukirjoittaa Jeromen esseet.

Jerome on parrasvaloissa. Hän tuntee kaikki. Hänen ystäviään ovat Natalie Sarraute, Felix Guattari, Geoerge Perec ja William Burroughs. Sylvien osaksi on jäädä varjoon - siihen samaan ikiaikaiseen varjoon, joka on naisille tullut niin tutuksi vuosisatojen kuluessa.

Sylvie ja Jerome kokevat vieraantuneensa maailmasta. Miten se tapahtui?

Jerome and Sylvie have become a parody of themselves, a pair of clowns. They are Bouvard & Pecuchet, Burns & Allen, Mercier & Camier. But where they always? And if not, how did they become this way?

Kuvaavaa on, että siitä mitä Sylvie ja Jerome kokevat tulee tarinoita, jotka kerrotaan päivällispöydässä. Samalla koettu irtoaa todellisista kokemuksista ja sitä alkaa määrittää muille ihmisille kertomisen säännöt.

Torporia lukiessani olen psykiatri, joka kuuntelee sohvalla makaavaa asiakasta. Kaikki mitä hän sanoo on tärkeää. Kaikki pitäisi muistaa, koska ei voi tietää, milloin jokin yksityiskohta muuttuu elintärkeäksi. Torpor on erityisen paljon kirja, jonka lukemisessa ei voi tulla valmiiksi, eikä sitä voi suositella kenellekään, joka haluaa kirjallisuuden parissa päästä helpolla.



Chris Kraus: Torpor
273 sivua
Tuskar Rock Press 2017


Helmet-haaste kohta 9: Kirjan kansi on yksivärinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän