sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Tuhansien lapsien hätä - Valeria Luiselli: Tell me how it ends

Tuhansittain lapsia Yhdysvaltojen rajalla.

Tuskin kenellekään tulee uutena tietona, että Meksikon ja USA:n välillä on menossa humanitäärinen kriisi. Uutiskuvia Yhdysvalloista turvaa hakevista lapsista on nähty myös suomalaisessa uutisoinnissa ja juuri vähän aikaa sitten saimme lukea, miten Yhdysvaltojen viranomaiset käyttivät kyynelkaasua ajaakseen maahan pyrkijöitä kauemmas rajanylityspisteeltä.

Tilastojen mukaan huhtikuun 2014 ja elokuun 2015 välillä yli 102 000 ilman aikuisen seuraa olevaa lasta pidätettiin Yhdysvaltojen rajalla. Jonkinlaista perspektiiviä asiaan voi hakea vaikka vertaamalla tätä lukua Helsingin asukaslukuun, joka huhtikuun 2018 lopussa oli 644 788.

Meksikolaisen kirjailijan Valeria Luisellin (s. 1983) teos Tell me how it ends kertoo lapsista, jotka ovat paenneet kotimaastaan etsiäkseen turvaa Yhdysvalloista. Luiselli käy kirjan pituisessa esseessään läpi USA:n maahanmuuttoviraisten pakolaisille laatiman 40 kysymyksen haastattelukaavakkeen.

Kirja ei tarjoa vastauksia siihen, miten tämä humanitäärinen kriisi voitaisiin ratkaista. Sen sijaan se tarjoaa näköaloja lasten tilanteen ymmärtämiseen.

Luiselli on minulle entuudestaan tuttu teoksestaan The Story of my Teeth, joka on erittäin kokeellinen ja kiinnostava teos. Tell me how it ends taas on pitkä essee, joka on kerrottu siltä ainutlaatuiselta näköalapaikalta, joka Luisellilla on ollut osana Yhdysvaltojen maahanmuuttoviraston koneistoa. Hän nimittäin on toiminut turvapaikkaa hakevien lasten tulkkina ja kohdannut lapset ja heidän elämäntarinansa käytännön tasolla.

Useimmat lapsista ovat Hondurasista, El Salvadorista ja Guatemalasta. Meksikolaislapset käännytetään takaisin kotimaahansa ilman sen enempiä proseduureja. Kirjan sisältämä inhimillisen hädän määrä on valtava. Niin valtava, että sitä on mahdoton Suomesta käsin edes täysin ymmärtää. Niin valtava, että ahdistun kesken lukemisen ja erityisesti tätä tekstiä kirjoittaessani. Tuntuu täysin turhalta sanoa yhtään mitään, mutta vielä kamalammalta tuntuisi olla hiljaa.

Moni turvaa hakevista lapsista on kotoisin äärimmäisen köyhistä oloista ja usein he ovat kokeneet kotimaassaan väkivaltaa ja vainoa ja joutuneet todistamaan läheisten ihmistensä kuoleman ampumisen tai muun väkivallan seurauksena. Myös pakomatka on vaaroja täynnä ja moni joutuu raiskatuksi tai ryöstetyksi ja osa ei pysy edes hengissä Yhdysvaltojen rajalle asti.

Children leave their homes with a coyote. They cross Mexico in the hands of this coyote, riding la Bestia. They try not to fall into the hands of rapists, corrupt policemen, murderous soldiers, and drug gans who might enslave them in poppy or marijuana fields, if they don't shoot them in the head and mass-bury them.*

Luiselli kuvaa turvapaikanhakuprosessiin liittyviä haastatteluja lasten kanssa, kun hän itse perheineen samaan aikaan odottaa tietoa green cardin myöntämisestä. Maahanmuuttoviranomaisten haastattelukysymykset ovat usein yhteismitattomia lasten tilanteen kanssa ja monet kysymyksistä ovat liian abstrakteja, jotta lapset edes osaisivat vastata niihin.

Työssään Luiselli kertoo ajautuneensa emotionaalisesti ristiriitaiseen tilanteeseen, jossa hän ei haluaisi kuulla lapsilta enää yhtäkään väkivallan täyttämää tarinaa, mutta samanaikaisesti hän haluaisi kuulla näiltä mitä järkyttävimpiä tarinoita, koska ne ovat lasten ainoa mahdollisuus saada turvapaikka Yhdysvalloista. Sitä ennen pitää kuitenkin löytää juristi, joka suostuu maksutta ottamaan lapsen tapauksen käsittelyyn.

Teoksessaan Luiselli nostaa esiin, miten Yhdysvallat on itse osa ongelmaa, vaikka se usein haluaakin pestä kätensä koko tilanteesta ja nähdä tämän kriisin "niiden muiden" ongelmana. Räikeimmin tämä tulee esiin siinä, miten USA:ssa Keski-Amerikan valtioita syytetään väkivallasta, kun samaan aikaan Yhdysvalloista niihin viedään rekkalasteittain aseita.

Toivo tilanteen helpottamiseksi lähtee ruohonjuuritason toiminnasta. Myös opettajana toimiva Luiselli kertoo, miten hänen oppilaansa ovat kyllästyneet "let's empower the migrants" -tyylisiin tyhjiin korulauseisiin ja perustavat järjestön nimeltä TIIA (Teenage Immigrant Integration Association. Nimi viittaa myös espanjan kielen sanaan tía, täti) auttamaan lasten ja nuorten integroitumisessa Yhdysvaltoihin. TIIA järjestää englanninkielen kursseja, lukioon valmistavaa opetusta, joukkueurheilua, radio-ohjelmaa sekä erilaisia keskusteluryhmiä.

Kaiken luetun jälkeen Jotain hyvin lohdullista on Luisellin opiskelijan sanoissa:

Prof, we gotta turn all our emotional shit into political capital, yo!

Otsikkonsa tämä teos lainaa Luisellin tyttären usein esittämältä kysymykseltä. Tytär on kuullut tarinoita Yhdysvalloista turvaa hakevista lapsista ja hän haluaa tietää, miten lasten tarina päättyy. Usein Luiselli joutuu vastaamaan, että hän ei tiedä.



Valeria Luiselli: Tell me how it ends - An essay in forty questions
119 sivua
4th Estate, 2017


*coyote=ihmissalakuljettaja, La Bestia=yhteisnimitys Meksikossa liikennöiville rahtijunille, joiden kyydissä lapset yrittävät paeta USA:n rajalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti