Siirry pääsisältöön

Vahvoja novelleja ja tajuttoman hienoja lauseita - Lauren Groff: Florida

On niin väärin, että en ole The Guardianin tai muun vastaavan lehden kirjallisuustoimittaja, joka osaisi kirjoittaa hienon tekstin niistä syistä, joiden vuoksi Lauren Groffin novellikokoelma Florida on niin mainio teos kuin se on.

Florida on ensitutustumiseni yhdysvaltalaisen Lauren Groffin (s. 1978) tuotantoon, mutta se ei taatusti jää viimeiseksi, sillä siinä määrin onnistunut oli tämä ensimmäinen kohtaaminen.

Floridan novelleja yhdistää Florida joko niiden tapahtumapaikkana tai jonakin ne siihen liittävänä sidoksena.

Erityisesti kokoelman alkupään novelleissa luonnonolosuhteet ja eläimet ovat vahvasti läsnä. Sivilisaatio on ohut ja huokoinen rakennelma, joka taistelussa luontoa vastaan on auttamatta vaarassa jäädä alakynteen. Krokotiilit löytävät tiensä kylpyammeisiin ja myrskytuulet rikkovat kaiken, mistä vaan otteen saavat. Ilmastonmuutos aiheuttaa huolta, reaalimaailman rajat venyvät ja saavat outoja muotoja, eikä aina ole selvää, onko kyse kirjailijan maagisrealistisesta tavasta kuvata todellisuutta vai novellihenkilöiden mielen niksahduksista.

Groffin lauseissa on samansukuista uhkan tuntua , jota olen aiemmin löytänyt Evie Wylden romaanista Kaikki laulavat linnut (All the Birds Singing). Groffin sanat tuoksuvat myrskylle ja ovat ladattuja kuin maahan iskevät salamat. Aavistus siitä, että kohta tapahtuu jotain pahaa ja julmaa on usein käsinkosketeltavaa.

Groff kirjoittaa väkevästi ja kielellisen taituruutensa kautta hän luo teksteihinsä viettelevän rytmin, joka keinuttaa lukijaa kuin meri, joka pitää salaisimmat aikeensa visusti omana tietonaan. Floridan novellit saavat mielikuvituksen liikkeelle ja kun illalla niitä lukiessani kuulen rapinaa on ensimmäinen ajatukseni: palmetto (Floridan torakka). Onneksi sentään kyseisten inhottavien otusten paraati pysyi kirjan sivuilla.

A swarm of palmetto bugs burst up through the air-conditioning vent and paraded by in single file, giving the impression of politeness. 

Lauseen loppuosan maininta torakoiden antamasta kohteliaisuuden vaikutelmasta kuvaa hyvin, miten yllättäviä elementtejä Groff teksteissään törmäyttää yhteen. Teksti on jatkuvasti tuoretta ja luo vaikutelman, että Groff on kapellimestari, joka tutuista sanoista loihtii ilmoille ihan uuden sinfonian. Kirjoitin ylös useampikin Floridan lauseita ihan vaan siksi, että voisin niitä myöhemminkin ihailla. Tässä pari maistiaista:

..., I duct-taped the gauze to my head, already mourning my long hair, which had been my most extensive pet. (The Midnight Zone)
This is not to say that she is no longer in love with her husband; she is, but after sixteen years together, perhaps they have blurred at the edges of each other's vision. (Flower hunters)

Jälkimmäisen esimerkkilauseen loppu (perhaps they have blurred at the edges of each other's vision) herättää minussa valtavan kotoisuuden tunteen, koska lause on värinältään juuri sellainen, jonka itse kirjoittaisin (jos osaisin). Ehkä-sana tuo lauseeseen ilmaa ja korostaa lauseen ironiaa samalla kun sanoista käy ilmi mitä ajan hammas saattaa ihmissuhteelle tehdä.

Suosikeikseni nousi kaksi hyvin erilaista novellia, joista ensimmäisessä nimeltä Dogs go Wolf kerrotaan kahdesta alle kouluikäisestä tytöstä, jotka jätetään yksin saareen. Tarinaan sekoittuu sadun elementtejä ja novelli kasvaa huomattavasti itseään isommaksi.

Realistista kerrontaa edustavassa novellissa Above and Below Groff osoittaa, miten yhtäkkiä ihmisen elämä saattaa mennä palasiksi ja joutua syöksykierteeseen, joka etenee huimaavaa vauhtia. Ilman pisaraakaan sentimentalismia tai lukijan myötätunnon kosiskelua novellissa kuvataan, miten kaikinpuolin mukava elämä vaihtuu kodittomuuteen ja köyhyyteen.

Kokoelman avaavassa novellissa framilla on perheenäiti, joka purkaa vihaansa pitkillä kävelylenkeillä ja tekee samalla tarkkoja huomioita naapurustostaan. Floridan viimeisessä, sivullisesti huomattavasti muita pitemmässä novellissa, palataan takaisin alkuun, sillä siinä kuvataan (käsittääkseni) samaa perheenäitiä kuin aloitusnovellissa. Tällä kertaa hän matkustaa poikiensa kanssa Ranskaan, jossa hän juo iltaisin melkoisesti viiniä ja kulkee poikiensa kanssa tutkimuskohteensa Guy de Maupassantin jalanjäljissä.

Myös novelli The Midnight Zone kuvaa äitiä ja kahta poikaa sekä poissaolevaa aviomiestä. Koska Groff ei mainitse henkilöiden nimiä, vaan viittaa heihin äitinä, vanhempana poikana, nuorempana poikana ja aviomiehenä tämä lisää entisestään tunnetta, että kyse saattaisi tässäkin novellissa olla samoista henkilöistä.

Florida täyttää hyvän kirjallisuuden testin, sillä se suorastaan vaatii uudelleen lukemista. Ensimmäisen lukukerran jälkeen jäi kutkuttava tunne, että kenties samat henkilöt tai osa heistä esiintyi vielä useammassa novellissa kuin mitä ensimmäisellä lukukerralla tulin edes ajatelleeksi. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Florida on novellikokoelma, joka ei todellakaan pääty viimeisen sivun pisteeseen.



Lauren Groff: Florida
275 sivua
Riverhead books 2018

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip