Pienet tytöt vaaleanpunaisissa tutuissaan. Jokainen heistä primadonna, jolla on korkein hyppy ja pyörivin piruetti. Pienet tytöt ja pömpöttävät pienten tyttöjen vatsat. Kainalossa likainen pehmolelu. Ei saa pestä tai menee pilalle.
Raisa Jäntin Grand plié on kuvaus baletin maailmasta. Vaatimuksista, käskyistä, kieltäytymisistä. "Nivelmurskasta" ja "varpaankynsijauhosta." Kivusta, joka kasvaa tukirangaksi, jonka ulkopuolella ei ole mitään.
Grand plié on balettitanssijan maksama hinta. Loputon toiston osamaksu. Nämä runot kertovat itsen antamisesta baletille joka harjoituskerta uudestaan. Itsen luovuttamisesta ja luovuttamisen toistamisesta kunnes itsen ja baletin välillä ei enää ole eroa. Kunnes vapaus on lakannut olemasta edes mahdollisuutena.
Vapauteen kaipaavat osat joita meissä kaikissa on ennen kuin ne tapetaan: täällä ne tapetaan.
Jäntin kuvaama maailma on julma ja kivulias. Ruumiista hallitsee kipu. Lihakset, luut ja jänteet - ne kaikki kivun koteja. Kivun kovettamia ja venyttämiä.
Kipu kuin sadun kuningas. Kipu ja ruumis saavat toisensa yhä uudestaan, joka päivä niiden liitto syvenee. Niiden lapset mustelmia iholla. Niiden lapset verta vuotavia varpaita. Niiden lapset kramppaavia pohjelihaksia ja lonkkia, jotka eivät pysy kuopassaan.
Meitä ei säälitä kun meitä sattuu, meitä ei puristella kokoon kun hajoamme,olemme nuoria ja hajoamme joka viikko eri tavalla. Joskus pystyn liikkumaan ainoastaan kontaten
Mikään ei ole eikä voi olla tarpeeksi. Tanssija ei ole olemassa niin kuin on joku, josta sanotaan hän. Johon viitataan käyttämällä ensin subjektia ja sen jälkeen predikaattia. Tanssija on itsensä objekti, joka muodostuu tekemiensä liikkeiden kautta. Liike tanssii hänet.
ajatella häntä on ajatella liikettä joka suorittaa hänet
Jäntin runot saavat pohtimaan baletin estetiikkaa ja sitä, mille se perustuu. Lukiessani kysyn myös, miksi niin monet vanhemmat haluavat kuskata tyttärensä juuri balettitunneille. En voi uskoa, että he haluavat lapsilleen kaikkea sitä, mitä Jäntti tässä kokoelmassa kuvaa. Ehkä he ajattelevat, että balettitunnit ovat välttämätön tyttöyden vaihe, josta eivät halua oman jälkikasvunsa jäävän paitsi.
Oma suhteeni balettiin on ristiriitainen. Ihailen balettitanssijoiden taitoa, liikkeiden ilmavuutta ja täydellistä hallintaa. Siitä huolimatta balettiesityksiä katsoessani minusta tuntuu, että tanssijat tanssivat lasimurskalla, joka esityksen kuluessa tunkeutuu balettitossujen läpi.
Grand plié on kirjoitettu vahvasti baletin maailman sisältä. Sanat muuttuvat siinä nikamiksi. Törröttäviksi ja hiertyneiksi. Outo viehätys itsensä alistamiseen synnyttää myös kauneutta niin ristiriitaista kuin se onkin. Tässä kokoelmassa kaikki tulee armottoman lähelle.
Raisa Jäntti: Grand plié
104 sivua
Puru-kollektiivi 2018
Tekstisi menee sisimpään. Mikä armoton kilpailu pienten tyttöjen kesken, ehkä yksi tuhannesta ylenee kaikkien ihailemaksi primadonna; muut jäävät haaveet murskana rivitanssijoiksi tai joutuvat lopettamaan kun kasvavat balettitanssijoiksi vääränlaisiksi. Keho on äärimmäisen kovilla.
VastaaPoistaMinä olen kerran lumoutunut Ulrika Hallbergin tanssista vanhassa Oopperassa. En muista oliko se Giselle vai Joutsenlampi, mutta suoraan ylitöistä ja hirveessä stressissä mieletön elämys.
Kieltämättä aikamoiselta rääkiltä baletti näissä runoissa vaikuttaa, joka sinänsä ei tietenkään ole mikään uusi tai yllättävä asia, mutta Jäntti kirjoittaa niin baletin sisältä, että vaikutelma on erityisen voimakas. Runoja lukiessa voi tuntea omienkin nikamiensa kolottavan.
PoistaTanssimaailmassa pitkään eläneenä voisin sanoa, että se kaikki tuskakin kuuluu asiaan ja tavallaan kaikesta huolimatta sekin on nautintoa. Kun tanssii tavoitteellisesti, se kaikki vain kuuluu asiaan ja se auttaa tekemään paremman tanssijan. Jos aina siliteltäisi päätä, ei henkiset valmiudetkaan olisi sillä tasolla, jolla niiden täytyy jatkossa olla. Toki suoranainen haukkuminen alkaa olla out, mutta kyllä mä olen yhtä sun toista nähnyt ja kuullut enkä lopulta koe, että se olisi mun elämään vaikuttanut negatiivisesti. Se kaikki on kasvattanut ihmisenä sekä tanssijana, auttanut arvostamaan sitä, että tehdään asiat kunnolla ja loppuun asti. Sitä, ettei luovuteta tiukan paikan tullen. Siinä oppii sitä, millaista on sitoutua ja omistautua jollekin asialle, ja se on ihan äärimmäisen palkitsevaa. Toisaalta tämä ei tietystikään ole jokaisella ihmisellä tavoitteena eikä sen tarvitsekaan olla. :)
VastaaPoistaYmmärrän kyllä täysin, että tämä kaikki voi kuulostaa pahalta, jos ei ole omakohtaista kokemusta ja kyllä se intohimo on se avainsana tässä asiassa. Mulla ei omia lapsia vielä ole, mutta tällä kokemuksella voisin viedä balettitunneille. Toki jos lapsi ei sitä haluaisi niin sitten ei tietenkään! Mä näen tavoitteellisen harrastamisen erittäin positiivisessa valossa, mutta tietysti tiedän, ettei näitä tarinoita ole pelkästään tästä näkökulmasta. Rajansa kaikella, ja en tietystikään kannata henkilökohtaisia loukkauksia. Se ei ole kenenkään edun mukaista!
Kirja oli kyllä hieno, kiitos vielä että siitä kirjoitit niin sen löysin. :)
- Tiia/Instassa @enemmankirjoja