Yksin kakseuden maailmassa - Malin Lindroth: Nuckan

En ollut edes kuullut Malin Lindrothista ennen kuin löysin hänet tämänvuotiselta Helsinki Lit -festarin esiintyjälistalta.

On erinomaisesta, että Helsinki Lit antaa lattiaa myös kirjailijoille, jotka eivät ole kaikkein tunnetuimpia. Niin sitä voi tehdä löytöjä, kuten minulle kävi Malin Lindrothin kanssa, jolta luin hänen esseistisen teoksensa Nuckan.

Malin Lindroth (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija, dramaturgi ja kulttuurivaikuttaja. Näytelmät mukaan laskien Nuckan on hänen 18. teoksensa.

On vaikea päättää miten suomentaisin sanan nuckan, joka tarkoittaa vanhapiikaa tai ikäneitoa. En voi käyttää sanaa vanhapiika, joka on auttamattoman sopimaton kuvaamaan nykymaailman yksin elävää naishenkilöä. Sitä paremmalta ei tunnu sana ikäneito, joka on omituinen iän ja neitouden varaan rakennettu sanahirviö ja taatusti ilmaus, jota kukaan ei haluaisi itsestään käytettävän.

Käännössanan valinnassa on otettava huomioon myös se, että Lindroth kirjoittaa nimenomaan yksin elävistä naisista. Mielikuvat ja määritelmät yksinelävästä kun ovat varsin erilaisia riippuen siitä, puhutaanko naisista vai miehistä.

Yksin elävään mieheen liitetään usein gloriaa, josta yksin elävien naisten on turha edes haaveilla.

En ensam man kan beskrivas som en cowboy, en stor konstnär, en festlagd ungkarl - alla kulturellt eller fysiskt potenta roller

Koska hyvää suomenkielistä sanaa nuckalle ei tunnu olevan olemassa päädyin sanaan spinsteri, jossa on sporttista huomattavasti enemmän kuin vanhapiikassa tai ikäneidossa.

Teoksessaan Lindroth pyrkii valtaamaan takaisin sanan nucka ja määrittelemään sen omista lähtökohdistaan käsin kuvaamaan vastentahtoisesti yksin eläviä naisia.

Lindroth itse on elänyt lähes koko aikuisikänsä yksin ja kuten hän tuo esiin on yksinelävä nainen yhteiskunnallinen ongelma ja spinsteri tuomitaan helposti epäonnistujaksi, jonka seuraa kannattaa välttää, jotta hänen elämäntilanteensa ei tarttuisi.

Lindroth kuvaa, miten hän jo lapsena oli siinä mielessä erilainen, että hän ei ollut hyvä ns. tyttöjen jutuissa. Hän tuo esiin niitä lukemattomia torjutuksi tulemisen tunteita, kun miehet ovat sanoneet hänelle ei. Hän kertoo, miten jopa feministisessä facebook-ryhmässä naisten suurin pelko on, että he joutuisivat elämään loppuelämänsä ilman parisuhdetta.

Yhteiskunnassa vallitsee Lindrothin mukaan spinsterifobia ja tämän vuoksi on suorastaan pakko kysyä: miksi on niin kamalaa, jos nainen elää yksin? Lindroth ei suoraan sano, mutta hänen tekstistään voi lukea, että yksinelävä nainen on uhka patriarkaatille, sillä hän rapauttaa osaltaan patriarkaatin luomaa kakseudelle perustuvaa naisten kontrollijärjestelmää.

Stoori menee näin: naisen kuuluu mennä naimisiin ja olla avioliitossa heikompi astia, jota mies ylivertaisella viisaudellaan hallitsee, kontrolloi ja ohjaa. Patriarkaatin näkökulmasta yhteiskunta toimii parhaiten, kun "irto naisia" on mahdollisimman vähän. Ties mitä naiset saattavat saada päähänsä, kun heidän aikansa ei mene miehen ja lasten hoivatyöhön. Yhteiskunnan luonnollinen yksikkö on kaksi ja ne, jotka elävät kakseuden ulkopuolella ovat epäonnistuneita. Piste ja loppu.

Lindrothin teoksessa spinsteriys muodostaa oman kaappinsa, josta ulos tuleminen on monissa ihmisten välisissä kontakteissa niin hämmennystä aiheuttavaa, että paljon helpommalla pääsee kun imitoi perheellisiä ja vaikenee yksin elämisestään.

Nuckanissa Lindroth tuo kiinnostavasti esiin myös, miten yhteiskunnan näkemys spinsteriyden ongelmallisuudesta on vaihdellut eri aikoina. 1800-luvulla spinsteri oli ennen muuta yhteiskunnallinen ongelma, kun taas Freud puolestaan piirsi yhtäläisyysmerkit spinsterin ja neuroottisen naisen välille ja nykyaika näkee spinsteriyden henkilökohtaisena epäonnistumisena.

Kakseus on pyhä yksikkö, jota vahvistetaan kulttuurisesti kaikkialla.

Vi vill vara två. Bör vara två. Måste vara två. Den tanken stöts och blöts i vartenda fikarum, besjungs i varenda schlagerfestival och reproduceras i reklam, lekar, konst, politik och populärkultur under dygnets alla timmar.

Spinsteriksi ei synnytä, eikä se ole suuntaus tai valinta. Lindroth muistuttaa, että jos spinsteriys olisi valinta meillä olisi läjäpäin spinsteriyteen keskittyneitä yhteisöjä, t-paitoja, tutkimusta, kangaskasseja ja vastaavaa. Hänen mukaansa spinsteriys on asema, jota yhteiskunta kovin huonosti sietää.

Joku ehkä muistaa muutaman vuoden takaisen, Riku Niemisen esittämän Putous-hahmon nimeltä Munamies, jonka hokema kuului "pieni muna, iso sielu." Nuckania kuvaa erinomaisesti tämän sloganin muuttaminen muotoon pieni kirja, iso sielu.

Nuckan on harvinaisen avoin ja paljas kirja, jossa Malin Lindroth asettaa itsensä alttiiksi lukijoiden mahdolliselle halveksunnalle. Hän ei kerää teoksellaan sympatiapisteitä, vaan kertoo elämästään sellaisena kuin se on. Ne epämukavuuden tunteet, joita tämä teos saattaa lukijassa herättää ovat kokonaan lukijan ongelma, eikä niistä voi syyttää kirjailijaa.

Jään odottamaan Malin Lindrothin esiintymistä Helsinki Lit -festareilla. Olen tuskin väärässä, jos ennustan, että odotettavissa on raa'an rehellinen ja paljon ajatuksia herättävä keskustelu, kenties jopa ravistelu.


Lisäys: Kirja on tulossa suomeksi ja kustantaja on Atena



Malin Lindroth: Nuckan
117 sivua
Norstedts (2018)