Siirry pääsisältöön

"Auringon ruskistettu voi" ja muita tyyliseikkoja - Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia

It's all about style.

Kaikki on kiinni tyylistä.

Pitkän miettimisen ja asioiden aivosokkeloisten käytävien läpi kuljettamisen jälkeen voimme tulla johtopäätökseen,  kun nyt niin olemme päättäneet tehdä, että tyylillä on keskeinen merkitys.

Muul välii ku tyylil.

*

Tyyli on viisikirjaiminen sana ja sen lisäksi substantiivi ja kun tyylillä aloittaa lauseen se on myös subjekti, jolloin voi sanoa, että tyyli on tärkein.

Asioita voi ilmaista monella eri tyylillä. Kirjassaan Tyyliharjoituksia Raymond Queneau kertoo yhden ja saman pienen tapahtumasarjan 99 eri tyylillä.

Raymond Queneau (1903-1976) oli ranskalainen kirjailija, joka yhdessä matemaatikko Francois Le Lionnais'n kanssa perusti vuonna 1960 kokeellisen kirjallisuuden työpajan nimeltä Oulipo (Ouvroir de Littérature Potentielle). Oulipon jäsenet tekivät erilaisia kirjallisia kokeiluja, joiden pohjana he käyttivät etukäteen valittua sääntöä. Säännöistä tunnetuimpia ovat lipogrammi, jossa tekstissä ei käytetä ollenkaan tiettyä kirjainta tai S+7, jossa jokainen substantiivi korvataan seitsemännellä sen jälkeisellä sanakirjasta löytyvällä sanalla. Tunnettuja oulipolaisia kirjailijoita ovat mm. George Perec ja Italo Calvino.

Tyyliharjoitusten esipuheessa teoksen suomentaja Pentti Salmenranta kirjoittaa, että Queneau sai idean Tyyliharjoituksiin konsertista, jossa esitettiin Bachin Die Kunst der Fuge. Tätä teosta kuunnellessaan hän pani merkille, että eri kappaleiden jaksot olivat muunnelmia yhdestä ja samasta teemasta ja päätti soveltaa teemavariointia kirjalliseen esitystapaan.

Osa Queneaun käyttämistä tyyleistä on varsin mielikuvituksellisia ja ne jäävät lähinnä kuriositeeteiksi. Joka tapauksessa Queneau onnistuu erinomaisesti valitsemiensa tyylien kautta tuomaan esiin, miten paljon siihen, miten tarinan koemme vaikuttaa tyyli, jolla se on kirjoitettu. Tämä on mielenkiintoista, sillä ne vaikutelmat, joita tyyli ilmaisee eivät ole ensisijaisesti kirjoitetussa, vaan tekstin kautta ilmaistussa sanomattomassa.

Queneaun "minikertomuksia" lukiessa on helppo panna merkille, miten omat assosiaatiot lähtevät ihan eri suuntiin riippuen siitä, millä tyylillä tarina on kirjoitettu. Queneau leikittelee niin aikamuodoilla kuin aisteillakin ja melkeinpä pitää lukijaa kädestä näyttäessään, miten oleellista ei ole vain se, mitä sanotaan, vaan miten sanotaan.

Queneaun kertoman pikkutarinan voi tiivistää muotoon: Mies menee bussiin ruuhka-aikaan. Bussissa on huopahattua käyttävä mies, joka suuttuu toiselle miehelle. Myöhemmin ensin mainittu mies näkee toiseksi mainitun miehen uudelleen.

Otan seuraavassa muutaman esimerkin eri tarinaversioiden ensimmäisistä lauseista. Sulkuihin olen merkinnyt Queneaun kyseissä tarinassa käyttämän lähestymistavan.

"S-bussi, ruuhka-aika." (Muistiinpanoja)

"Keskellä päivää ja päivällisaikaan hankkiuduin ja nousin täyden ja ahtaan S-linja-auton ja paikallisliikennekulkuneuvon takasillalle ja parvekkeelle, joka vie ja kuljettaa ihmisiä ja matkustajia Contrescarpen ja Champerretin väliä." (Kahdentaen)

"Rämisten ja päristen jarrutti kitisevä S-bussi hiljaisen jalkakäytävän reunalle." (Kuulo)

"Oi platinakärkinen täytekynä, anna joustavan ja notkean kulkusi jäljittää tälle yhdeltä puolelta satinoidulle paperille nuo aakkoselliset vaot, jotka säkenöivien silmälasien lävitse tulevat välittämään ihmisille tämän narsistisen ja onnibusilistisluontoisen historietin." (Puhuttelu)

"Kun auringon ruskistettu voi oli aikansa minua paahtanut, nousin pistaasibussiin jossa kuhisi ruokailijoita aivan kuin toukkia ylikypsässä juustossa." (Gastronomisesti)

"Kuinka voisi kuvailla kymmenen yhteenpuristetun ruumiin luoman kontaktin antamaa vaikutelmaa S-bussin takasillalla Lisbonnekadun läheisyydessä jonain päivänä kahdentoista aikaan?" (Kykenemättömyyttä)


Tyyliharjoituksia on teos, johon jokaisen kirjoittamisesta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti tutustua. Sillä on paljon annettavaa myös lukijalle, jota kiinnostaa pohtia kirjailijan tehokeinoja tekstiuniversumien luomisessa.



Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia
214 sivua
Exercises de style (1947)
Suomentanut Pentti Salmenranta
Otava (1991)

Kommentit

  1. Herätit mielenkiintoni kirjaa kohden. Pitääpä etsiä se käsiini että näen miten monilla eri tavoilla voi kertoa noin simppeliltä kuulostavan tarinan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma. 😀 Tämän kirjan kohdalla on totta, kun väitän, että vastaavaa ei ole osunut aiemmin kohdalle.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen. Etsin jostakin divarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät. Tämä on hyvin haluttu kirja, joten varmaan ei kovin montaa kappaletta ole kuleksimassa. Kirjastostakin tämä piti varata!!!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j