Siirry pääsisältöön

Joka päivä on naistenpäivä - haasteen koonti

Mitä luimme kerran -blogin Lauran sekä @ireadlikephoeberuns -instatilia pitävän Miran julkaisemaan Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen lähdin mukaan riemusta kiljuen.

Luen ylipäänsäkin voittopuolisesti naisten kirjoittamia kirjoja, joten tämän haasteen haasteellisuuselementti liittyi omalla kohdallani lähinnä siihen, että pyrin lukemaan sellaisia naisten kirjoittamia kirjoja, jotka hyvin voisivat löytyä klassikkoteosten listalta, mutta joita klassikkolistauksissa on harvemmin otettu huomioon, koska.

Niin miksi. No siksi, että on pidetty niin tärkeänä listata miesten kirjoittamia teoksia oli siihen aihetta tai ei.

Hyvän esimerkin klassikkoja käsittelevien teosten sukupuolivääristymästä  tarjoaa Erich Auerbachin länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksia käsittelevä Mimesis*, josta löytyy kokonaista yksi naiskirjailija eli Virginia Woolf.

Edes ikonisimmat naisklassikkokirjailijat  - Austen, Bronten sisarukset, George Elliot, Madame de la Fayette tai George Sand - eivät kelvanneet Auerbachille. Naiskirjailjoille on klassikkoteoksia käsittelevissä yleisesityksissä myöhemminkin jäänyt pikälti kuriositeetin tai ns. kiintiönaiskirjailijan osa.

Omalta osaltani valitsin tähän haasteeseen sellaisia naiskirjailijoiden teoksia, joiden klassikkoasemaa on kenenkään vaikea kiistää. Koska samaan aikaan Jokainen päivä on naistenpäivä -haasteen kanssa minulla oli menossa myös itse lanseeramani kokeellisen kirjallisuuden haaste näkyy kokeellisuus vahvasti myös niissä teoksissa, jotka pääsivät klassikkoseulastani läpi.



1. Kathy Acker: Tuntemattomien valtakunta



sitaatti:
Arabinainen:
...minun vittuni on ruusu tai tuulten henki. Haisen kaikelta. Sinun kyrpäsi ei koskaan pääse tänne sisälle koska et saa minua kiinni etkä voi laittaa minua vankilaan. Minä en ole minkään miehen tekemän häkin kyyhkyläinen.


Jos väitän, että Kathy Acker on kautta aikojen vimmaisin amerikkalainen naiskirjailija on hyvin mahdollista, että olen täysin oikeassa. Omassa lukuhistoriassani hänen räävittömyyttään lähimmäksi pääsee ranskalainen Virginie Despentes, mutta Ackerin rinnalla hänkin saattaa usein vaikuttaa suorastaan tunteelliselta.





2. Gertrude Stein: Herkät napit

sitaatti:
Miksi pitäisi sen mikä on epätasainen, sen mikä on otettu takaisin, sen mikä on siedettävä miksi kaiken tämän pitäisi muistuttaa hajua, siellä on esine, se viheltää, se ei ole kapeampi, miksi ei ole velvollisuutta pysyä poissa ja kuitenkin rohkeutta, rohkeutta on kaikkialla ja paras pysyy jäädäkseen.

Herkät napit on tutkimus kielestä. Siitä, miten kieli toimii ja miten me sitä käytämme tehdäksemme itseämme ymmärrettäväksi. Se paljastaa kielen säännöt, joita noudatamme niin automaattisesti, että emme tulee kiinnittäneeksi asiaan edes huomiota. Herkät napit kertoo, miten kieli toimii näyttämällä miten se ei toimi.





3. Mariaana Jäntti: Amorfiaana

Sitaatti:
Minä menen, kirjoitus jää. TÄMÄ ON MINUN RUUMIINI saa jäädä. Mutta jos TÄMÄ viittaa minun ruumiiseeni, kuinka kauas on mentävä, että viitttaus lakkaa? [...] Onko se identiteetti eli onko TÄMÄ = MINUN RUUMIINI? Eikö lause tarkoita mitään, onko se sulkulause, suljettu osasto, eristys?

Amorfiaana on mytologinen ja symbolinen. Siinä on monta kahvaa ja omista mieltymyksistä riippuu, mihin niistä haluaa tarttua. Amorfiaana tykyttää ja tyrkyttää. Se on naiskirjoitusta, joka Helene Cixous'n mukaan pakenee määrittelyjä ja teoretisointeja. Kirjoitusta, joka ei antaudu. Kirjoitusta, joka on jatkuvasti jo muualla kuin siinä paikassa, johon lukija yrittää sen vangita tutkiakseen sitä lähietäisyydeltä. Se on Medusa, joka ei tiedä naurunsa syytä tai jos tietääkin, ei sitä suostu missään nimessä kertomaan.





4. Djuna Barnes: Yömetsä

Sitaatti:
Me olemme vain ihon kattamaa ilmaa, joukko katoavaiseen kiinnitettyjä lihaksia. Itseemme painautuneena nukumme häpeään tuomitussa tomussamme. Olemme kurkkua myöten täynnä oman kurjuutemme kuvauksia. Elämä on laidun, jossa yö näykkiii ja märehtii ravintoa meidän epätoivomme ruokkimiseksi.

Barnesin romaanin kieli on törkeän hienoa. Kohtalon puraisemaa ja dekadentin oopiumin välimerkitsemää. Yömetsän sanoissa on yön arvaamaton varjo. Kiihkeä hajuvedeltä lemahtava rannepulssi, joka heijastaa milloin ylhäistä, milloin alhaista.


5. Magda Szabó: Katalin Street (postaus tulossa myöhemmin)


Kiitos Lauralle ja Miralle, jotka laittoivat tämän haasteen pystyyn!

Yleisön painostuksesta Joka päivä on naistenpäivä -haaste on myös saanut lisäaikaa ja haaste jatkuu aina vuoden 2020 naistenpäivään asti. Haasteen tarkemmista yksityiskohdista voit lukea Lauran blogista.



* * *


*Erich Auerbach, Mimesis - Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa (SKS, 1992). Saksankielinen alkuteos Mimesis - Dargestellte Wirklichkeit in der abendländischen Literatur, 1946. Suomentanut Oili Suominen.

Kommentit

  1. No enhän ole lukenut näistä nyt ainuttakaan, vaikka Amorfiana taitaa olla jopa kirjahyllyssäni. Voi kyllä olla, että kaikki olisivat minulle jopa liian kokeellisia.

    Haaste on tärkeä ja olen iloinen, että se saa jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, olen lukenut Amorfiaanan kaksi kertaa, joten tilastollisesti kun lasketaan niin ollaan kummatkin luettu se kerran :D
      Tuo Yömetsä ei ole niin kokeellinen kuin nämä muut ja sitä todella lämpimästi suosittelen. Erinomaisen hieno teos.
      Ja samoin iloitsen siitä, että haaste jatkuu.

      Poista
  2. Ihan mahtavia teoksia olet lukenut! Kiitos kun osaltasi laajennat klassikoita entistä laveammalle alalle, se on niin haasteen kuin kevyesti muunkin maailman kannalta merkittävää. Moninaisuutta, kokeellisuutta ja uusia kirjoja on upea löytää, ja odotan innolla mitä luetkaan haasteen seuraavalla kierroksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ehtinyt oikein miettiä, mitä jatkossa luen, mutta toivottavasti ainakin Christa Wolfin Kassandran, joka on mun hyllynlämmittäjiä (olen tosin sen joskus lukenut, mutta en sitä omistamaani kappaletta). Tämä on mahtava haaste, kiitos sulle kun olet järkkäämässä

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän