Siirry pääsisältöön

Ursulan jättipotti - Helsingin kaupunginteatteri: Pieni Merenneito


Kööpenhaminalainen Pieni Merenneito on hyvin pieni. Pituutta sillä on 1,25 metriä ja painoa 175 kiloa. Helsingin kaupunginteatterin Pieni Merenneito sen sijaan on hyvin hyvin suuri. Sitä se on erityisesti visuaalisesti ja ursulallisesti.

Pieni Merenneito -musikaali pohjautuu H.C. Anderseniin samannimiseen satuun (Den lille havfrue, 1837), mutta Disney-tuotanto on muokannut sitä omiin tarkoitusperiinsä ja karsinut tarinan traagisimmat elementit pois. Jäljellä on kuitenkin alkuperäisteoksen perimmäisimmät teemat eli erilaisuuden pelko ja omana itsenä olemisen tärkeys.

Merenneito Ariel on ihastunut ihmisiin ja haluaisi itsekin olla ihminen. Hän elää kuitenkin vankina omassa ruumiissaan, on puoleksi merenasukas ja puoliksi tyttö.
Teoksen tematiikka on erittäin ajakohtaista nykypäivänä ja Arielin taistelu saada elää oman näköistään elämää  on suorassa yhteydessä identiteettipolitiikan kysymyksiin.

Kaupunginteatterin esitys on visuaalisesti järkyttävän hieno. Siis ihan super- ja hypersuperlatiivisen hieno. Näyttämö täytyy toinen toistaan värikkäämmistä hahmoista, lavasteista, valoista ja pyroefekteistä akrobatiaa unohtamatta.


Ursula (Sanna Saarijärvi)

Näyttämön ylivoimainen kuningatar on Sanna Saarijärven esittämä pahis Ursula. Kun aikuinen nainen goes strong muut jäävät väkisinkin vähän hänen varjoonsa. Mustekalamaisessa puvussaan Ursula hallitsee näyttämöä vastustamattomalla tavalla. Jos kaikki pahikset olisivat yhtä upeita kuin Ursula kuka enää haluaisi olla hyvis?

Esityksen väliajalla keskustelimme seuralaiseni kanssa esityksen kohdeyleisöstä. En ollut tullut ajatelleksi, että Pieni Merenneito olisi suunnattu erityisesti lapsille, vaikkakin on toki selvää, että Arielin tarina kiinnostaa pikkutyttöjä, jotka tuntevat hänet Disney-elokuvasta. Paikoin vaikuttikin hieman siltä, että esityksellä pyrittiin huumorin keinoin vetoamaan erityisesti juuri lapsikatsojiin ja saamaan heidät nauramaan, jossa ei tietenkään todellakaan ole mitää pahaa. Taisin vaan pari kertaa aivan turhaan aikuispettyä.





Kimallusta ja kujeilua. Ilotulitusta ja hauskoja eläimiä, joista erityisesti minuun vetosivat ankeriaat Liero ja Kiero lamppusilmineen. Noin ylipäänsäkin eläinhahmot oli toteutettu kekseliäästi ja taidokkaasti. Huomasinpa sellaisenkin seikan, että kesken esityksen päähäni pälkähti ajatus, että olisipa mahtavaa kävellä kalana näyttämöllä.

Erityismaininnan ansaitsee ehdottomasti myös Pärsky, jota esitti katsomassani esityksessä kohta 11 vuotta täyttävä Valo Eklund. Mikä meininki ja energia ja koomikon kyvyt. Pärskyn hupailu tuskin jätti yhtäkään sydäntä kylmäksi.

Ariel lauloi kuin enkeli, mutta väkisinkin hän jäi hieman Ursulan varjoon. Ei siksi, että Arielissa olisi ollut mitään vikaa, vaan siksi, että Ursula nyt vaan korjasi talteen esityksen jättipotin. Arielin ja prinssi Erikin (Matti Manninen) välillä kipinöi somasti ja Manninen oli saanut prinssiinsä nuoruuden ihanaa rusoista viattomuutta. Ei ihme, että hänet nähdessään Ariel sai rakkauden rytmihäiriöitä.


Ariel (Sonja Pajunoja) ja Prinssi Erik (Martti Manninen)


Kielellisesti esitys on sovitettu juuri tähän päivään koomisia puolia unohtamatta. Itse en olisi pannut pahaksi hieman traagisempiakaan kohtauksia, mutta ihan hullulta tuntuu tämän  esityksen kohdalla valittaa yhtään mistään, sillä niin aseistariisuva komppania kaupunginteatterin näyttämöllä panee parastaan. On vähän mystiikkaa ja taikaakin. On kimallepölyä, jonka alla liikkuvat isot kysymykset oman paikan löytämisestä.

Läsnä on myös sukupolvien välinen taistelu. Arielin isä Triton (Mikko Vihma) haluaa pitää kiinni säännöistä ja tavoista, jotka ovat olleet vallalla vuosikymmeniä.  Arielin tehtävänä taas on haastaa isänsä ja saada tämä näkemään, että raja pyrstöttömien ja pyrstöllisten välillä on keinotekoinen ja turha ja että rakkaus on paras aitojen kaataja.

Olisi oikein ja kohtuullista mainita joka ikinen henkilö, joka on ollut mukana tekemässä Pienestä Merenneidosta niin hienon musikaalin kuin mitä se on. Koska kuitenkin on mahdotonta mainita tässä jokaista erikseen laitan tähän linkin Helsingin kaupunginteatterin sivuille, joilla voi tutustua niin näyttelijöihin kuin muihinkin esityksen tekijöihin tarkemmin.

Pieni Merenneito on ruokaa korville ja silmille. Se on vitamiiniruiske syksyn koleutta, tuulia ja sadetta vastaan. Se on osoitus siitä, että musikaaligenre voi maassamme hyvin ja kiehtovasti.




Pieni Merenneito
Musiikki: Alan Menken
Laulujen sanat: Howard Ashman ja Glenn Slater
Käsikirjoitus: Dough Wright

Alkuperäistuotanto: Disney Theatrical Productions Limited / Disney on Broadway



Lipuista kiitos Helsingin kaupunginteatterille! ❤️










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post