Siirry pääsisältöön

Delphine de Vigan: Loyalties

Loyalties. They're invisible ties that bind us to others - to the dead as well as the living. They're promises we've murmured but whose echo we don't hear, silent fidelities. They're contract we make, mostly wit ourselves, passwords acknowledged though unheard, debts we harbour in the folds of our memories.

Nimensä mukaisesti Delphine de Viganin romaanissa Loyalties keskeistä on eri henkilöiden väliset sidokset ja lojaliteetit, joita tarkastellaan neljän eri näkökulman kautta. On 12-vuotiaat pojat Théo ja Matthis, jotka ovat hyviä ystävyksiä keskenään. On poikien opettaja Hélène sekä Matthisin äiti Cécile. De Vigan hyödyntää näkökulmia taitavasti paljastaakseen ja peittääkseen ja esimerkiksi Théon äiti ja isä, jotka ovat keskeisiä henkilöitä romaanin tapahtumien kannalta eivät pääse suoraan ääneen lainkaan. Näin lukija tulee pakotetuksi tekemään omia päätelmiään ja luottamaan tai olemaan luottamatta siihen, mitä heistä paljastuu Théon näkökulman kautta.

Théon vanhemmat ovat eronneet ja hän asuu vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona. De Vigan käsittelee avieron vaikutuksia Théon elämään herkällä otteella ja kuvaa, miten äidin ja isän luona vallitsee aivan eri maailmat, jotka hänen on pidettävä erillään lojaaliudesta vanhempiaan kohtaan, vaikka on kyse myös asioista, joista olisi tärkeää kertoa jollekin aikuiselle, jotta niihin voitaisiin puuttua.

Théo käsittelee vanhempiensa eron aiheuttamaa tunnekuormaa alkamalla juoda alkoholia ja vetää mukaansa Matthisin, joka pyristelee Théon luomassa verkossa. Poikien opettaja kiinnittää huomiota Théon poissaolevaan käytökseen ja väsymykseen tunneilla, mutta toisaalta hänen reaktioihinsa vaikuttavat hänen omat lapsuudenkokemuksensa. Hélène haluaa pelastaa Théon, mutta huomaa usein jäävänsä koulussa yksin poikaa koskevine huolineen.

Matthisin äidille Cécilille Théo edustaa huonoa seuraa hänen omalle pojalleen. Pian kuitenkin käy ilmi, että Cécilillä on muitakin perhepiiristä löytyviä huolia, sillä paljastuu, että hänen miehensä viettää elämää, josta Cécilillä ei ole aiemmin ollut aavistustakaan.

De Viganin romaanin edetessä henkilöhahmojen elämät ja heidän toisiaan kohtaa tuntemansa uskollisuuden siteet kietoutuvat yhä tiukempaan solmuun. Ihailen de Viganin tapaa kirjoittaa ilmavasti, mutta samalla niin, että hänen tekstinsä jytisee lukijassa kuin villiintynyt bassonjytke. Painava kipu huokuu sanoista ja niiden väleistä ja vain kaikkein paatunein lukija saattaisi olla tuntematta halua rientää oikopäätä pelastamaan Théo.

Hiljaisuus on Théon turva. Kun ei sano mitään ei sano myöskään väärin ja asioita, joista ei pidä puhua on paljon enemmän kuin mitä 12-vuotiaan voi kohtuudella odottaa kantavan.

Loyalties on hallittu ja tarkka sukellus avioerolapsen elämään, ihmisten välisiin salaisuuksiin ja menneisyyden möykkyihin.



Delphine de Vigan: Loyalties
182 sivua
Ranskasta englanniksi kääntänyt George Miller
Bloomsbury Publishing (2019)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip