Romaanin päähenkilö Mauri on varmaan sukua Nymanin esikoisromaanin päähenkilölle, joka puolestaan muistutti paikoin vahvasti Ossi Nymania itseään, josta taas loogisesti seuraisi, jos annettaisiin seurata, vaan eipäs nyt annetakaan.
Nymanin romaani on nestettä ja pakenee kiinteitä tulkintoja. Oman käsitykseni mukaan Patriarkaatti kertoo siitä, mitä patriarkaatti aiheuttaa ihmisille ja minkälaisiin väkivallan tekoihin se saa miehet ryhtymään. Tämä ei ole kuitenkaan lainkaan ongelmatonta, koska edellisen skenaarion vuoksi Maurin on tapettava naisia, joka taas on aiheena varsin umpikulunut ja latautunut ja saa aikaan helposti hoh-hoijaa -reaktion, sillä onhan noita kuolleita nuoria naisia jo löydetty suunnilleen kaikista mahdollisista paikoista suunnilleen kaikilla mahdollisilla tavoilla kidutettuina ja tapettuina.
Minua häiritsee kun tuntuu, että Nyman on halunnut tarkoituksellisesti kirjoittaa romaanin, joka saisi ihmiset kauhistelemaan sitä. Tämä paheksuntatyrkyttelyksi kutsumani ilmiö on läsnä sekä teoksen yleisellä temaattisen naisvihamielisyyden tasolla, seksuaalisen väkivallan viemisessä kulttuurisesti pyhimmille alueille että yksityiskohtaisemmissa maininnoissa. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on, kun päähenkilö huomaa, että vessassa ei ole vessapaperia, mutta tilanteen pelastaa Miina Supisen romaani. En jaksa edes kysyä, miksi kyseessä ei voisi olla vaikka Juha Seppälän romaani, koska on niin ilmeistä, että Supisen romaani on mainittu tässä yhteydessä, jotta (nais)lukijat paheksuisivat asiaa.
Ai niin. Voisin heilutella läppäkorttia, mutta en koe sitä aiheelliseksi.
Nyman luo onnistuneesti tilanteen, jossa hänen tekstiään on hankala paheksua, koska silloin sitä vaikuttaisi herkkähipiäiseltä "turhasta" loukkaantujalta. Tämänkään asian tiedostaminen ei tunnu yhtään mukavalta, vaan enemmän siltä että olen naishiiri mieskirjailijan pyydyksessä.
Romaanin alku tuo mieleen Bret Easton Ellisin Amerikan Psykon. Mauri voisikin hyvin olla Patrick Batemanin tuntematon ja kaukainen suomalainen serkku. Siinä missä Bateman on pelkästään iljettävä on Nymanin romaanin päähenkilö kuitenkin huomattavasti monivivahteisempi ja vaikka häntä tekisi mieli inhota hän on välillä niin hukassa itsensä kanssa, että pienoisia sympatian tunteita herää lukijassa väkisinkin. Mauri on reppana tyyppi, jolla on pimeä puolensa ja varmaan taitava asiantuntija löytäisi hänen elämänhistoriastaan sopivat traumat, joilla puolustella hänen tekojaan.
Nyman tiedostaa aihevalintaansa liittyvät riskit ja hämmentää soppaa mm. seuraavanlaisilla maininnoilla:
Kaisan puoliso sanoi nyt elettävän sellaista aikaa, että jos halusi kirjoittaa miesten ja naisten välisistä suhteista, oli mieskirjailijan tehtävä miespuolisesta päähenkilöstään seksuaalimurhaaja, sillä muuten kirjailijaa syytettäisiin naisvihasta.
Minulle tosin on epäselvää, miten Kaisan puolison esittämä ajatuskulku vapauttaisi kirjailijan mahdollisista naisvihasyytöksistä. On houkuttavaa ajatella, että Nyman leikkii tietoisesti naisvihan käsitteellä, mikä taas ei ainakaan helpota hänen romaaninsa vastaanottoa.
Entä jos Ossi Nyman olisi nainen? Miten se vaikuttaisi hänen teoksensa vastaanottoon? Kuvitellaanpa, että Ossi Nyman olisi kirjoittanut Rakkauden Antarktiksen, jossa nuoren naisen kuolema kuvataan yhä uudestaan ja Sara Stridsberg puolestaan Patriarkaatin. Lukisinko näitä kirjoja silloin eri tavalla? Ja jos, niin missä suhteessa eri tavalla?
Edellisen pohtiminen pakottaa miettimään, millä tavalla kirjailijan sukupuoli mahdollisesti vaikuttaa teoksen tulkintaan ja kun sitä on jonkun aikaa miettinyt on pakko alkaa pohtia, mikä sukupuoli oikeastaan on. Mistä se koostuu ja minkä merkityksen itse kukin sille antaa? Samalla mietin kerrotun ja teoksen nimen välistä suhdetta ja sitä, miten nimi vaikuttaa sisällön kokemiseen. On pöyhkeää antaa romaanille nimeksi Patriarkaatti. Samalla kyse saattaa olla turvaamistoimesta, jolla kaikki mahdollinen teosta kohtaan osoitettu kritiikki voidaan selittää pois vetoamalla patriarkaatin myrkyllisyyteen. Aika ovelaa.
[o]li olemassa ihmisten luoma mielikuva tosimiehestä ja se mielikuva oli yrittänyt muuttua väkivalloin lihaksi jo monen tuhannen vuoden ajan.
Patriarkaatissa viitataan suoraan maskuliiniseen toksisuuteen, joten näppärä selittää väkivallan ja naisten huonon kohtelun kyseisen termin kautta. Minä olen yhtä vähän näppärä kuin maskuliininen toksisuus on hätävarakeino, jonka avulla miessikailuun tulisi suhtautua ymmärtäväisesti.
Lienee aika nostaa esiin kuvittelukortti. Patriarkaatissa jää epäselväksi, mitä todella tapahtuu ja mikä on Maurin unta, kuvittelua tai fantasiaa. Tästä päästään kysymään, että onko naisia kohtaan kohdistettu seksuaalinen ja muu väkivalta vähemmän vakavaa, jos kyseessä on fiktion sisäinen kuvittelu?
Vastaan itse. Ei ole. Olipa kerrottu sitten romaanimaailmallisesti totta tai henkilöidensä kuvitelmaa on naisten alistaminen ja kaltoinkohtelu naisten alistamista ja kaltoinkohtelua.
Patriarkaatti on monella tapaa hämmentävä teos. En esimerkiksi keksi perusteluja sille, miksi muutaman kerran lähes sama lause toistuu eri osissa teosta. En tiedä, onko tämä tarkoituksellista vai onko kyseessä copy/pasten lieveilmiö.
Horsmien varsissa oli keväisin vaahtopalloja, joiden jokaisen sisässä oli sylkikaskaan ihonvärinen toukka, joka oli kuin pieni sykkyrällä oleva vauva. (s. 50)
Polun varrella kasvoi horsmia, joiden varsissa oli keväisin vaahtopalloja. Jokaisen pallon sisässä oli sylkikaskaan ihonvärinen toukka, joka oli kuin pieni sykkyrällä oleva vauva. (s.77()
Yhtä lailla teokseen sisältyvät suht pitkät elokuvaselostukset sekä presidentti Mauno Koiviston hautajaisten kuvaus vaikuttavat osin päälle liimatuilta ja siirtyminen saman kappaleen sisällä aivan eri aiheeseen tuntuu paikoin hieman kömpelöltä.
Paikoin Patriarkaatti yltyy tavoittelemaan (pseudo)filosofistyyppisiä korkeuksia, kuten vakuutteluissa siitä, miten buddhalaisuuden oppien sisäistäminen oikeuttaa minkälaiset teot tahansa, kuten vaikkapa toisen ihmisen tappamisen puhtain sydämin.
Kenties Mauri on psyykkisesti epävakaa tyyppi, jolla on useampia persoonia. Paikoin hänen ajatuksistaan on löydettävissä viitteitä yli-ihmisyysajattelusta. Hän mm. selittää syyllisyyden pariinkin kertaan "eräänlaiseksi äärimmäisen epäterveeksi yhteiskunnalliseksi kontrollijärjestelmäksi", jonka ulkopuolella hän itse katsoo/toivoo olevansa.
Patriarkaatti ei ole niitä kirjoja, joista sanotaan, että se on hyvä tai huono. Se on tahallisen kompleksiseksi rakennettu teos, joka pyrkii kampittamaan lukijansa. Se tarjoaa lukijan jalkojen alle maton, jonka se riemumielin myöhemmin riistää. On tietenkin taito sinänsä luoda näin tulkintoja hylkivä romaani, mutta minussa Nymanin teos aiheuttaa sen kaltaista epämukavuutta, josta en vaan onnistu pääsemään eroon. Ehkä se on hänen tarkoituksensakin.
Ossi Nyman: Patriarkaatti
200 sivua
Teos (2019)
Kampitus kuvaa hyvin Patriarkaattia! Mielenkiintoisia nostoja teet,ja hämmentävä tosiaan on Nymanin romaani. Hyvä, että mainitset Supis-kohdan - provosointia romaanissa on rutkasti. Ja häivähdys "ja sitten heräsin" -hämmennystä, kuvitelmakätköjä. Olen täysin samaa mieltä: tälle kirjalle ei ole määreitä hyvä tai huono.
VastaaPoistaKorvasin vessapaperin Miina Supisen romaanilla, koska Supinen kirjoitti Imagen kolumnissa Röyhkeyden olevan lattean sovinistinen romaani ja jäi kaipaamaan kirjaan kiihkoa ja vihaa. Supinen ei hyväksynyt sitä kuinka nyhverö päähenkilö katseli naisten takapuolia ja minulle tuli tästä vahvasti sellainen tunne, että Supisen mielestä ainoastaan kiihkeät tai vihaiset miehet saavat katsella naisten takapuolia. Tarkoitus ei siis ollut ärsyttää kaikkia naislukijoita, vaan ainoastaan Supista ja niitä naisia, jotka luultavasti tiedostamattaan, suovat seksuaalisen käyttäytymisen vain tosimiehille.
VastaaPoistaKumpikaan kirjani ei ole mielestäni myöskään ”paheksuntatyrkyttelyä”, vaan pyrin kirjoittessani noudattamaan M.A. Nummisen Älä peräänny! -runon ohjetta: Sano totuus: se on kiusallista!
Kiitos kirjan lukemisesta ja bloggauksesta.
Olisi kiva kuulla kirjailijan selitys myös tuohon samana toistuvien lauseiden kysymykseen.
PoistaTäytyy lukijana (niin Patriarkaatin kuin Supisen kritiikinkin) myöntää, että Supisen Röyhkeys-arvio tuntui alustansa tarjoaman näkyvyyden ja auktoriteerin vuoksi niin hataralta, oikeastaan jopa typerältä, että pieni näpäytys ainakin huvitti minua. Muistan Supisen kritiikin perustuneen siihen, että teos oli hänestä pettymys, koska se "ei vastannut nimeään". Supisen maku tuntuu suht banaalilta, jos hän olisi halunnut jälleen kerran yhden "nuori vihainen mies vs. yhteiskunta" -spektaakkelin aiheesta, jossa oli muuten niin paljon tabupotentiaalia (jonka Nyman osasi hyödyntää valitsemallaan tyylillä).
PoistaItse asiassa oli pakko lukea se arvio uudelleen - ja kyllä, se on todella typerä. Se alkaa valituksella Röyhkeyden mediajulkisuuden lukukokemusta sumentavasta vaikutuksesta ja sitten jatkaa... Nymanin ympärille rakennetun mediailmiön pällistelyä ja tirskumista. Arvion lopetus on banaaliudessaan naurettava.
Itse luin Patriarkaatin vähän samoissa fiiliksissä kuin Heinz Strunkin Kultaisen hansikkaan. Eli ahdistavissa ja ankeissa. Varmaan ihan paikallaan kirjoittaa tällaisina true crime -bisneksen aikakaudella murhajuttuja, joista puuttuu kaikki mediaseksikkyys.. Patriarkaatin unenomainen tunnelma toi myös jotenkin Lynchin elokuvat mieleen. Päällimmäinen fiilis kirjasta oli taiteellisesti todella kunnianhimoinen rikosromaani.
Kuva vauvaa muistuttavasta sylkikaskaan toukasta seuraa Mauria läpi elämän, kunnes muuttuu kolmannessa osassa oikeaksi vauvaksi. Sama lause kahteen kertaan lähes samassa muodossa, koska niin ei saa tehdä ja koska tykkään rikkoa sääntöjä.
VastaaPoistaVastaan yleensä kommentteihin erikseen, mutta tällä kertaa päätin tehdä toisin, koska vastakommenttini liittyy kaikkiin edellä oleviin kommentteihin.
VastaaPoistaEnsinnä kiitos sinulle Ossi, että näit niin paljon vaivaa, että tulit blogiin asti kommentoimaan.
Jäin miettimään, kuinka paljon Patriarkaatin vastaanottoon osallani vaikutti se, että en juurikaan tunne teokseen liittyviä kontekstejä (esim. tuosta Miina Supinen -jutusta en ollut lainkaan tietoinen). Jos tuntisin ne paremmin niin varmaan olisin myös tulkinnut kirjaa toisin.
Tekijän intentioita on mahdoton tietää ja tämän kirjan kohdalla se on minusta vielä vaikeampaa kuin yleensä. Kirjailijana ehkä toivoo, että lukija ymmärtäisi kirjan edes suht siinä muodossa kuin sen itse on tarkoittanut, mutta lukijat mokomat nyt ymmärtävät ja tulkitsevat miten milloinkin. Tähän vaikuttaa ainakin omalla kohdallani melkoisesti se, mitä kaikkea muuta olen lukenut eli aiemmin luettu on se laajempi kokonaisuus, josta jokaisen uusi luettu teos ottaa paikkansa.
Arsille sen verran, että itse en ajatellut Lynchiä, mutta sen sijaan Nabokov kävi mielessäni lähinnä juuri tuon naisvihajutun osalta. Tarkennuksena nyt vielä, että minusta kirjan ns. hyvyys on kuitenkin aina oma kirjallisuuden sisäinen juttunsa ja kirja voi hyvin olla vastenmielinen (esim. Houllebecqin kirjat käyvät omalla kohdallani hyvin esimerkistä), mutta siitä huolimatta kirjallisesti laadukkaita.
Sisältää juonipaljastuksia!
VastaaPoistaMinulle kävi näin: Olin aivan ihastunut Patriarkaattiin ensimmäisestä kappaleesta ja sivusta alkaen. Minua ihastutti Nymanin lauseiden tiiviys ja kirjan päähenkilön tapa havannoida ihmisiä ja tilanteita. Kirjassa oli sellaista (outoutta, joka lumoaa minut. Se, mihin suuntaan tarinaa kuljetettiin, tuli minulle järkytyksenä, josta kesti tovi toipua.
Olen ymmärtänyt Patriarkaatin pelinä, jonka avain on Hitchcockin Psykossa; kirjan päähenkilö, Mauri, kuvaa elokuvan ensimmäiselle uhrilleen ennen tappoa. Kuvaus kestää useita sivuja. Mauri esittää teorian, jonka mukaan Psyko kuvaa homouden itsessään kieltämistä. Mitä jos Patriarkaattikin kuvaa samaa? Useissa fantasioissaan Mauri samastuu naiseen, pornossa hänen katseensa kohdistuu miehen elimeen. Laihtunut Mauri ikävöi masturboidessaan pyylevää kehoaan, naisen kehoa (läski)rintoineen. Murhattuaan hedelmättömän naisen Mauri tunkeutuu hänen nahkoihinsa.
Tosin kirjan loppua en saa yhdistettyä tähän teoriaan, enkä oikeastaan koko kirjaan, mutta loppu oli minusta hieno kirjallinen idea: kirjassa saa olla osia, joita lukija ei osaa sovittaa kokonaisuuteen.
Ah! miten kiinnostava tulkinta. 😀Patriarkaatin erityisiä ansioita on, että sitä voi lukea todella monella tavalla ja melkein veikkaisin, että kirja on rakennettu tieten niin, että ns. ehyttä tulkintakokonaisuutta ei kovin helposti - jos ollenkaan - pysty muodostamaan.
PoistaPieni korjaus yllä esitettyyn: Patriarkaatissa kuvattu elokuva ei ole Psyko (sekin tosin mainitaan) vaan Vertigo. Ja pieni mainos: Vertigo on mahdollista nähdä valkokankaalta nyt marraskuussa Oodin Kino Reginassa!
VastaaPoista