Siirry pääsisältöön

Raakel Lignell: Älä sano että rakastat

Alarm! Alarm! Teknisiä ongelmia.

Blogger estää minua kirjoittamasta otsikkoon Raakel Lignellin kirjan nimen oikein. Sana "älä" pitäisi olla yliviivattu, mutta bloggerin otsikkokentässä yliviivaus ei ole mahdollista.

Kirjan nimi siis on: Älä sano että rakastat.  Ensimmäisen sanan yliviivaus monitulkinnallistaa teoksen otsikon ja saa sen väreilemään. Tekee siitä pyynnön, joka on toivetta kukkuroillaan.

En tiennyt tästä kirjasta mitään ennen kuin se yllättäen putkahti postiluukustani.  Olen nimittäin vähän laiskasti tutustunut tämän syksyn kirjauutuuslistoihin, koska ne aiheuttavat minussa aika usein lähinnä ahdistusta. Näin siksi, että tiedän liiankin hyvin, että minulla ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia tutustua kaikkiin kiinnostaviin uutuuksiin. Etenen siis syksyn uutuuskirjahetteikössä vähän kompastellen, randomisti ja puoliksi silmät kiinni ja tartun siihen, mitä sattuu tulemaan vastaan ja minkä suhteen on hyvä etukäteistunne.

Vaikka sainkin Raakelin kirjasta käyttööni fyysisen kappaleen päädyin kuitenkin kuuntelemaan kirjan, koska hän lukee sen itse ja on aina ihan erityistä herkkua kuunnella kirjailijan itsensä lukemaa kirjaa. Niin tälläkin kertaa ja kokemuksen voimakkuudesta kertoo myös se, että vaikka yleensä käytän kirjailijoista heidän sukunimeään, niin kirjan kuunneltuani se on jotenkin mahdotonta ja siksi puhun tässä Raakelista. Kirjaa kuunnellessa nimittäin hän tuli niin lähelle, että sukunimen käyttäminen tuntuisi nyt jotenkin ihan hullulta.

Aika matelee, torkun päivisin ja kieriskelen sängyssä levottomana öisin. Pahin turvotus kasvoissa alkaa laskea, mustelmat vaihtavat väriä päivittäin, purppurasta siniseen, vihertävään ja lopuksi vähän kellertävään. Silmänvalkuaiset ovat edelleen tulipunaiset. Karttelen peiliä vessakäynneillä.

Älä sano että rakastat kertoo raa'asta parisuhdeväkivallasta. Olin kuuntelemassa Raakelia Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla ja hän itse määritteli teoksensa seuraavasti: "kertomus siitä, miten nuoren pelottoman naisen mieli murretaan." Raakel on teoksellaan halunnut näyttää, miten on mahdollista, että voi käydä niin kuin hänelle nuorena kävi. Hän kuvaa kirjassaan sitä verkkoa, jota puristavat yhä tiukemmalle parisuhteen toisen osapuolen ristiriitaiset, mitätöinnistä palvontaan vaihtelevat viestit ja miten manipulaation kohteena oleva menettää vähitellen itsekunnioituksensa ja -arvostuksensa ja alkaa nähdä itsensä tapahtumien syypäänä.

Aina on niitä, jotka sanovat: miksi et vaan lähde. Yleensä he eivät tiedä, mistä he puhuvat. Parisuhdeväkivaltaa kokemattoman on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta ymmärtää koko sitä mekanismia, joka rampauttaa väkivallan kohteen toimintakyvyn niin,  että lähteminen lakkaa olemasta vaihtoehto. Niin voi käydä kenelle vaan. Niin on käynyt minulle. Niin voi käydä myös sinulle.

Älä sano että rakastat vie aluksi Berliiniin, jossa Raakel opiskelee viulunsoittoa ja viettää nuoren naisen huoletonta elämää. Sitten kuvioihin astuu Izak, tummasilmäinen mies Beninistä. Izakin myötä tulee halu ja sähkö. Avautuu rakkaudeksi luultu ovi.

Raakelin kirjaa lukiessa/kuunnellessa ei tarvitse pohtia onko kerrottu totta vai ei. Nyt ei vetäydytä fiktion tai autofiktion suojiin vaan kaikki on kerrottu juuri siten kuin se tapahtui. Kirjassa ei selitellä, ei kommentoida, ei reflektoida, vaan kerronta on riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja tarina etenee niin pelkistetyn kantaa ottamattomasti kuin se vaan on ylipäänsä mahdollista. Tämä lähestymistapa on kirjan ehdottomia vahvuuksia.

Kirjassa tulee esiin järkyttävän alastomana halu uskoa toiseen ihmiseen ja siihen, että väkivaltaiseksi muuttunut suhde jatkossa ottaisi toisen suunnan. Raakel matkustaa sydän rakkautta täynnä Beniniin tietämättä yhtään, mikä häntä tulee siellä odottamaan. Pian hän joutuu huomaamaan, että Izak katoaa pitkiksi ajoiksi, muuttuu sairaalloisen mustasukkaiseksi ja huumeidenkäyttö tekee hänestä agressiivisen ja arvaamattoman.

Helvetti pääsee valloilleen. Hävettää. Ei voi kertoa edes lähimmille. Ei voi aiheuttaa heille niin suurta tuskaa.

Älä sano että rakastat on kirja, jonka kuuntelemista minun oli vaikea keskeyttää ja kun niin jouduin tekemään paloin halusta päästä takaisin sen pariin. Toisinaan huomasin jupisevani Raakelille neuvoja puoliääneen ja käskyttäväni häntä olemaan uskomatta Izakin katuvaisia puheita ja olemaan palaamatta tämän kanssa yhteen.

Uskon, että tämä on kirja, joka toimii vertaistukena kaikille niille, jotka ovat joutuneet parisuhdeväkivallan kohteeksi. Vaikka Izak on afrikkalainen on parisuhdeväkivallan kuvioissa ja mekaniikassa paljon yhteistä kulttuurista riippumatta. Paikoin teos tuleekin henkiseltä ilmastoltaan lähelle Laura Mannisen romaania Kaikki anteeksi.

Akateemisessa kirjakaupassa kysyin Raakelilta, miettikö hän kirjaansa kirjoittaessaan sitä, että häntä saatettaisiin kirjassa kuvattujen tapahtumien vuoksi syyttää afrikkalaisten miesten leimaamisesta väkivaltaisiksi. Raakel vastasi, että asia on mietityttänyt häntä paljonkin, mutta siitä huolimatta hän on halunnut kirjoittaa kaiken kaunistelematta niin kuin asiat tapahtuivat.

Älä sano että rakastat on vahva todistus ihmisen selviytymiskyvystä. Toivoisin sen olevan myös kirja, jonka luettuaan parisuhdeväkivallasta kärsivä uskaltautuu ottamaan mahdottomalta tuntuvan askeleen ja lähtemään epäterveestä suhteesta.



Raakel Lignell: Älä sano että rakastat
285 sivua
Siltala (2019)

+ äänikirja




Kommentit

  1. Juuri olen kuuntelemassa kirjaa ja tosiaan vaikeaa päästää "kirjaa käsistään". Kirjassa ei tosiaan pohdita paljon kulttuurisista eroista johtuvia nyansseja, tai ylipäänsä pohdita, analysoida tai reflektoida oikeastaan mitään, vaan suoraan kerrotaan väkivaltaisesta suhteesta. Traumaattisista tapahtumista ja kokemuksista olen paljonkin lukenut ja aikaisemminkin todennut, etteivät kirjoittajat oikein kykene analysoimaan, pohtimaan syitä tai reflektoimaan tapahtumia. Traumaattisista tapahtumista kertominen on sinänsä riittävää ja analysointi on muiden tehtävä. Vaikka lööpit ovat nostaneet väkivallan tekijän kulttuurisen taustan ja ihonvärin, niin mun mielestä sillä ei ole suurta merkitystä tässä kirjassa. Tärkeintä kirjassa on väkivaltaisen suhteen kuvaus ja Ompun mainitsema toivo rakkaudesta ja usko parempaan. Lukija tai kuuntelija tosiaan toivoo, että kirjailija olisi löytänyt tien ulos väkivallan värittämästä suhteesta aikaisemmin, eikä uskonut hyvään ja toivoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan huomamnut noita lööppejä ollenkaan ja siksi itsekseni vähän ihmetellyt, että kas kun ei ole julkisuudessa tuotu esiin tarinan toisen osapuolen kulttuuritaustaa. Se kun on sen kaltainen asia, johon hanakasti tartutaan. Kiitos sinun kommenttisi tiedän nyt, että kyseisiä näkemyksiä ei vaan ole osunut silmiini.

      En itsekään koe, että kulttuuritaustalla pitäisi selittää yhtään mitään tai sen takia antaa anteeksi. Toisaalta asia ei ehkä kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen, mutta väkivalta ei tietenkään ole puolusteltavissa.

      Tämä oli kyllä todella intensiivinen kuuntelukokemus!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän