Siirry pääsisältöön

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (I)


Akseli Koskelalle ei saa tapahtua mitään pahaa! Katsokaa nyt, miten komea hän on pyhäpäivänä valkoisessa paidassaan. Hän on suomalaisen miehen kaunein ilmentymä. Mikä uhma. Mikä voima. Minä tunnen tuon ihmistyypin, joka paiskii töitä itseään säästämättä. Jolle rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat elämän johtoarvoja. Joka taipuu, mutta ei taivu.

Ryhdyin lukemaan Linnan Pohjantähti-trilogiaa osallituakseni Nooran blogissaan esittämään kimppalukuhaasteeseen. Juuri ennen TPTA:n I osaa luin Ruth Ozekin teoksen A tale for the time being. Siirtymä kvanttimekaniikan täyttämistä ajatuskuluista tiukkaan realismiin oli aikamoinen kylpy. Kun kyseessä on Suomen kirjallisuuden yksi kaikkein kivijalkaisimmista teoksista, niin kyllä tässä näppäimistö tutisee, kun miettii, mitä tästä sanoisi, jotta tälle tekisi kunniaa.

Todettakoon nyt ensiksi, että Linnan henkilökuvaus on yksinkertaisesti loisteliasta. Välillä on suorastaan vaikea uskoa, että kyse on romaanihenkilöistä, niin lihaa ja verta he ovat. Akseli ensimmäisenä, mutta niin tuttu on myös hänen isänsä Jussi, joka herrojen edessä painaa nöyrästi päänsä, eikä turhia vaivoja valita. "Juu, kyllä minä" ja jupinat sitten takana päin. Entäpä Anttoo, siinä vasta jukuri mieheksi onkin. Hänen kaltaisiaan löytyy omankin sukuni historiasta. Ja Halme, häneen olen törmännyt Kjell Westön tuotannossa. Mikä vino hymy ja sosialistinen innostus.

TPTA:n maailmassa ihmisillä on tiukasti luokan mukaan määrittyneet paikkansa ja yhteiskunnalliset asemat osoitetaan selvästi. Muistan lukeneeni, että Linnaa on kritisoitu naiskuvauksen ohuudesta, joten päätin kiinnittää erityistä huomiota hänen naiskuvaukseensa.

Useimmiten naiset ovat TPTA:ssa vaimoja ja tyttäri ja he määrittyvät miehien kautta. Poikkeuksiakin toki on, kuten ennen kaikkea kirkkoherran rouva Ellen. Ellen on siinä määrin vahvatahtoinen, että kirkkoherra ei uskalla vastustaa vaimonsa vaatimuksia. Juuri Ellen onkin se, joka alkaa vaatia, että Koskelan taksvärkkipäiviä lisätään ja myöhemmin taas juuri hänen päästään on lähtöisin ajatus, että osa Koskelan maista peritään takaisin. Lakkoa käsittelevässä kokouksessa Ellen ei epäröi pitää puhetta ja hiljentää muut sanoillaan. "Mitäpä venäläinen sortovalta siitä välittää, jätämmekö me täällä puumme hakkaamatta vai emme? Mutta siitä se ei voi olla välittämättä, kun koko maan virkakoneisto pysähtyy. Lakko täällä on tarpeeton, koska se kohdistuu vain meihin itseemme. Mutta tätä lakkoa tahdotaan käyttää muihinkin tarkoituksiin. Sillä lietsotaan epäjärjestystä ja anarkiaa, ja sellainen on keinottelua isänmaan hädällä."

Naisasia mainitaan TPTA:n I osassa useammankin kerran, mutta juuri Ellen käy tuumasta toimeen ja perustaa naisyhdistyksen. Torpparinvaimojen elinpiiristä katsottuna naiskysymykset kuitenkin ovat kaukaisia. Amerikkalaisen feministikirjoittajan belle hooksin tekemä nelijako (valkoiset miehet, valkoiset naiset, mustat miehet, mustat naiset) soveltuu hyvin kuvaamaan sukupuoleen ja luokkaan perustuvia eroja TPTA:ssa. Ylimpänä ovat rikkaat ja herraskaiset miehet, seuraavina heidän vaimonsa, kolmantena tulevat torpparit ja alimmaiseen luokkaan kuuluvat torpparien vaimot ja muut naisihmiset.

Miehistä erityisesti Halmeelle naisten aseman parantaminen kytkeytyy osaksi työväenliikkeen tavoitteita. Ibseniin, Björnsoniin ja Canthiin vedoten hän nostaa "naisvapautusasian" esiin. Samalla käy ilmi, että vaikka torpparinaiset ovat taloudellisessa mielessä alistetuinta luokkaa, ovat he itsemäärämiskysymyksissä jopa varakkaampia naisia paremmassa asemassa, koska voivat itse valita puolisonsa. Talontyttäret sen sijaan "naitetaan manttaalin mukaan". Myös ns. yleisten naisten problematiikan Linna kytkee Halmeen suulla yhteiskunnan valtarakenteisiin. Itsensä myymisen selittäviksi tekijöiksi nousevat köyhyys ja sivistymättömyys.

Linnan kuvauksessa torppariperheiden puolisoiden välillä ei ole jyrkkää sukupuolirakennelmaa. Alma Koskela suunnittelee miehensä Jussin kanssa yhdessä elämää eteen päin ja hän myös auttaa miestään rakennuksilla. Jussilta salaa Alma tekee omia ostoksiaan, joita saitana tunnettu Jussi ei hyväksyisi. Kun Alma sitten tulee raskaaksi, pitää Jussi kuitenkin itsestäänselvänä, että tuleva lapsi on poika. 

Suorasukaisimpia TPTA:n ensimmäisessä osassa ovat naiset, joiden asema on niin alhainen, että heillä ei ole mitään menetettävää. Kun Jussi Alman synnytettyä kysyy kätilönä toimineelta Priitalta, onko lapsi terve, Priita kuvailee vastasyntynyttä suorasukaiseen tapaansa. "Kädetkin on kun mettämiehellä ja munatkin niin että sais siittä paikasta riiulle lähtee."

Kun otetaan huomioon, että TPTA:n I osa julkaistiin vuonna 1959 ja että naisliikkeen ns. toinen aalto käynnistyi vasta 1960-luvulla ja Suomessa vasta vuonna 1966 Yhdistys 9:n perustamisen myötä ei Linnaa mielestäni ole TPTA I:n osan perusteella syytä suuremmin moittia naiskuvauksen puutteesta. TPTA I:ssä naisasia näyttäytyy sivistyneistön asiana, joten tämän vuoksi on luonnollista, että sen puolestapuhujina toimivat juuri Ellen ja toisaalta Halme. 



Kommentit

  1. Minäkin mietin romaania lukiessani tuota Linnan naiskuvausta, eikä ainakaan tämän kirjan perusteella kirjailijaa voi mielestäni naiskuvauksen ohuudesta moittia, siitä olen kanssasi aivan samaa mieltä. Toki miehet ovat romaanissa vahvasti esillä, mutta se on aika luonnollista, kun kuvataan aikaa, jolloin yhteiskunta oli varsin miehinen. Mutta mukana on tosiaan tuota naisasiaa ja vahvoja naisia: Ellen itse asiassa on pappilassa se, joka asioista suurelta osin päättää. Kirkkoherrahan ei uskalla tehdä suuria päätöksiä esimerkiksi Koskelan suhteen ennen vaimon saapumista. Ja mielestäni Linna kuvaa myös naisten ajatuksia ja tunteita hienosti.

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva löytää tekstisi tästä itselleni kautta aikojen tärkeimmästä teoksesta. Kun sen ensimmäisen kerran lukioiässä luin, avautuivat silmäni moneen suuntaan ja siitä heräsi myös kipinä historiaan, joka on kantanut tähän päivään asti.

    Minäkään en allekirjoita väitettä Linnan naiskuvan ohuudesta. Hänen ihmisensä, sekä miehet että naiset, ovat eläviä ja hengittäviä tyyppejä ja vastaavat monella tapaa sitä maailmaa ja aikaa, johon heidät on sijoitettu.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittamasi on oiva esimerkki siitä, että kirjallisuus todellakin voi muuttaa ihmisen elämää ja saada kiinnostumaan uusista asioista. Varsinkin tällaiset "omasta historiasa" kertovat teokset ovat aivan erityisiä jo kansallisen muistinkin takia.

    VastaaPoista
  4. Hienosta kirjasta hienoa pohdintaa sinulta kuin myös kommentiosiossa ♥.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän