Siirry pääsisältöön

Tove Jansson: Kesäkirja (BAR Finland, 4)


Tervetuloa Bar Finlandiin Tove Jansson! Ihanaa, että sinulla on päässäsi auringonkukkaseppele, sillä se sopii sinulle ihan mahdottoman hyvin. Olen säästänyt muutaman filtterittömän nortin. Pannaanko palamaan?

*


En viettänyt juhannusta saaressa, mutta melkein tuntuu kuin saaressa olisin ollut, kun luin Tove Janssonin kesäkirjaa. Yritin tällä kertaa lukea ensimmäisen sivun oikein nopeasti, koska sillä puhutaan irtohampaista ja nämä irtohampaat ärsyttävät minua aina suuresti. Löständer on suomeksi tekohampaat! Toivottavasti tämä käännösrikkaruoho korjataan seuraavaan painokseen.

No niin, tekohampaat on nyt löydetty ja saatu takaisin isoäidin suuhun ja matka voi jatkua hänen ja hänen lapsenlapsensa seurassa. Siitä Kesäkirja paljolti kertookin. Siitä, miten isoäiti ja Sophia viettävät kesää saaressa. Vallalla on perin muumimainen tunnelma, jonka sydämenä palaa lempeä anarkismi.

Takaisin lapsuuden metsään

Kesäkirja on luontokuvauksen juhlaa. Sitä lukiessani muutun itsekin vihreäksi, sillä kaikkialla ympärilläni metsän värit loistavat niin monissa sävyissä, että Tikkurilan värikartta alkaa näyttää kovin vaatimattomalta. Oksat painuvat vasten kasvojani. Jaahas, tuli naarmukin. Meriruoho kutittaa pohkeitani, on pakko vähän raapia.

Kesäkirjassa suru on taustalla läsnä, sillä Sophian äiti on kuollut. Hänen isänsäkin on saaressa, mutta paikalla tuskin havaittavana varjokuvana. Jansson kirjoittaa tarinaansa myös pisaran mörköä, sillä sellaista elämä on. Möröllistä. Janssonin romaani puhuu ennen muuta ihmisessä olevalle lapselle. Sille tyypille, joka ei onneksi ihan aina suostu ja joka tekee asioita, joiden tekemiselle tylsästi aikuinen porukka naureskelee. Se kertoo ystävyydestä, jossa toinen on kovin nuori ja toinen taas jo korkeassa iässä. 

Jansson vie minut takaisin metsään, jossa tapasin kuljeskella mummoni kanssa poimimassa mustikoita ja kertomassa salaisuuksia. Senhän kai tietää jokainen, että metsää parempaa paikkaa salaisuuksien kertomiselle ei ole. Puut ovat sillä tapaa luotettavia, että ne eivät kerro kuulemaansa eteen päin. Koska olin lapsi, metsä oli suuri ja ison kannon takaa alkoi eksyminen. Piti vähän väliä kääntyä katsomaan, vieläkö mummon punainen huivi näkyy, eikä hän koskaan sanonut, että "älä sitten mene kovin kauas." Luulen, että hänessä oli aika paljon samaa kuin Kesäkirjan isoäidissä.

Isoäidillä on neuvo kaikille niille vanhemmille, jotka luulevat tekevänsä hyvää varastamalla lapsiltaan mahdollisuuden tehdä virheitä.


Lapsi hyvä, isoäiti sanoi kärsimättömästi, joka ainoan ihmisen täytyy saada tehdä virheensä omin päin. [...] Joskus pääsee asioista perille vasta kun on liian myöhäistä eikä sitten jaksa enää aloittaa alusta, tai sitten sitä unohtaa matkan varrella eikä edes tiedä siitä.


Kyllä, joskus on kamalan vaikeaa pitää itsensä aisoissa, kun lapsi sitä virhettään tekee. Kuinka paljon helpompaa olisikaan rientää apuun ja lakaista lasisirut tieltä, jota pitkin lapsi kulkee tai antaa hänelle edes paksupohjaiset kengät. Joskus se on niin vaikeaa, että pitää sitoa itsensä vahvalla narulla tuoliin kiinni. 

Mitä tulee perille pääsyyn niin sitä  yritän joka päivä. En mistään jaloista syistä vaan siksi, että en osaa olla sitä yrittämättä. Asian tekee vaikeaksi se, että en tiedä, missä perillä on. Aika usein on lisäksi niin, että en tiedä, onko kulkemani tie edes kartalla vai olenko eksynyt vihoviimeiselle kinttupolulle. Sellaista sattuu. Kun se kaikki pannaan yhteen saadaan tulokseksi elämän luonne. Epämääräinen, joskus petollisesti huikaisevan kirkas, ei koskaan selkeä ja varma. Onneksi.

Isoja asioita

Sophian ja isoäidin keskustelut ovat riemukkaita ja tietenkin he puhuvat enkelien sukupuolesta ja Jumalasta. On hyvä saada varmistus sille, että enkelit käyttävät mekkoa, jotta ihmiset eivät näe mitä enkelien jalkojen välissä on tai ei ole. Aikuisiin ei kyllä kannata liikoja luottaa, sillä välillä he ovat ylen laiskoja ja puhuvat mitä sattuu, eivätkä myöhemmin muista asiaa välttämättä ollenkaan. Vain isoäiti voi saada päähänsä selittää, että Jumala ehtii kaiken, koska hänellä on sihteeri ja vain isoäiti saattaa sekottaa toden ja leikin keskenään luikerrellakseen irti tilanteesta.

Saavatko enkelit lentää alas helvettiin?
Varmasti. Voihan olla, että heillä on siellä paljon ystäviä ja tuttavia.

Nyt minä sain sinut kiinni! huusi Sophia. Eilen sanoit, ettei mitään helvettiä ole olemassakaan!
Isoäiti harmistui, hän nousi istumaan ja sanoi: Minä olen täsmälleen samaa mieltä tänäänkin. Tämähän on vain leikkiä.
Eikä ole ole leikkiä, Jumalasta puhuminen on vakava asia!

Aikuiset. Nuo raivostuttavat olennot.

Elämää varten

Isoäiti ei salaa Sophialta, että elämä on joskus myös rumaa ja pelottavaa. Oli poutapäivä kuinka kaunis tahansa ennen pitkää tulee myrsky joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti tai sekä että. Vanheneminen on Kesäkirjassa luontevasti läsnä. Isoäiti ei aina saa muistikuvistaan kiinni. Kesken päivän väsyttää niin, että pitää ottaa nokkaunet ja heikotukseen Lupitro-pillereitä.

Kesäkirjassa on elämän kaari. Ihminen on siinä osa luontoa. Joskus luontokin osa ihmistä. Kesätuuli on lempeä paitsi silloin kun se ei sitä ole. Erityisen painavasti se puhaltaa, kun isoäiti ja nippa nappa 75-vuotias Verner keskustelevat metsäkävelyllä. Verner toteaa, että "siitä, mikä on omaa, henkilökohtaista, siitä ei puhuta." Isoäiti miettii asiaa ja tulee samaan tulokseen Vernerin kanssa. Niin käy myös minulle.


Tove Jansson: Kesäkirja (2008/1972)
Ruotsinkielinen alkuteos: Sommarboken
Suomentanut Kristiina Kivivuori
Kustantaja. WSOY (Kotimaiset valiot)

Kommentit

  1. Minä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen innokas Muumien ystävä. Luin joskus pentuna mustavalkoisia Muumi-sarjakuvia (ne kirjat olivat neliönmuotoisia "lötköjä") ja osasta muistan jopa yksittäisiä kuvaruutuja. Varmaan katsoin Muumeja telkkaristakin, koska muistan joskus kuvitelleeni olevani Nuuskamuikkunen istuessani kivellä ja soitellessani huuliharppua (jep, olen osannut soittaa huuliharppua, nyt on harppu hukassa - harmi! - mutta luulen, että taito palautuisi kunhan saisi kosketella soitinta. Minulla oli/on mallia pitkä harppu eli ei sellainen kouraan mahtuva).

    Tämä Kesäkirja minulla on enkuksi hyllyssä, mutta en ole lukenut vielä. Pitäisi varmaan lukea, sillä aidosti kiinnostaa ja nyt luettuani tämän sinun arviosi kiinnostaa vielä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään voisi sanoa olevani mitenkään erityinen muumien ystävä, mutta ovathan ne sympaattisia ja paljon syvempi juttu kuin mitä lasten muumitarinoista tulee ilmi. Minäkin tykkään Nuuskamuikkusesta, kun se on niin usein lähdössä jonnekin. Ja se elokuva Muumit rivieralla on vallan mainio, mutta ei mikään pikkulasten elokuva, josta tietysti Suomessa nousi meteli, kun ihmiset vei liian pieniä lapsia sitä katsomaan.

      Kesäkirjaa voin suositella. Siinä on hieno maailma. Kiitos Elina.

      Poista
  2. Vietin juhannuksen saaressa ja voin kuvitella hyvin kyseiset tapahtumat mitä tässä kirjassa tapahtui :)
    Symppis kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TOsiaankin symppis ja samanikaisesti myös synkkyyttäkin mukana eli elämästä maistuu. Saaren läsnäolo on tässä hyvin vahva ja siirtä piirtyikin selkeä kuva mieleeni lukiessa. Kiitos Mai!

      Poista
  3. Voi ihanaa. Kirjoitit minunkin muistoni, mummun ja mustikkametsän. Miksi minulla on tämäkin yhä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ajattele Katja, että sinulla on mahdollisuus lukea Kesäkirja ensimmäistä kertaa. :D Mummot ja mustikat, ne jotensakin hienosti menevät yhteen. Minä tein lapsena kovat tienestit mustikoilla, kun myimme niitä eteen päin. Mielessä noihin aikoihin on vieläkin niin helppo palata, vaikka tietysti asiat nyt näyttäytyy hieman toisin kuin silloin ja nyt osaa vielä enemmän arvostaa sitä, mitä oli silloin. Kiitos Katja!

      Poista
  4. Kesäkirja on _ihana_. Luen siitä yhden novellin joka kesä. En enempää. En ole vielä päättänyt, minkä tänä vuonna luen. :)

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novellin? Tämä on kyllä ihan romaani. Kuinkas tahtoonsa, pääasia, että käsinkoskelteltavan hienoa lukuviehätystä on tarjolla. Kiitos Katja.

      Poista
  5. Kyllä, luontokuvauksen juhlaa! Ja muutenkin niin ihana ja viisas. Oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas onkin oiva sana kuvaamaan Kesäkirja. Jotenkin lukiessa paitsi saaren myös Toven itsensä läsnäolo on vahvaa. Kiitos Kaisa.

      Poista
  6. Virheitä sallivat isoäidit ovat maailman viiaimpia ihmisiä!

    Tove janssonilla oli lahja ymmärtää ihmistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se virheiden salliminen on isoäideille helpompaa, kun he ovat jo vanhempia ja monet myös elämän viisaaksi tekemiä. Virheet ovat oppimistilaisuuksia. Tosin se tuppaa välillä kovasti käymään kantapäihin. :D Kiitos Kaisa Reetta.

      Poista
  7. Kesäkirja on kirkasta modernismia. Yleensä suomalaisen proosan modernisteina mainitaan miehiä, kuten mm. Veijo Meri ja Antti Hyry, ainoana naisena Marja-Liisa Vartio. Missä on Tove Jansson? Kesäkirja ja Kuvanveistäjän tytär ovat mestariteoksia, joitten arvo sen kuin kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi genre: kirkas modernismi :D Mulle tulee aina suomalaisista modernisteista mieleen lähinnä suomenruotsalaisia kirjailijoita. Kumma juttu. Ehkä on niin, että jos Tove olisi ollut pelkästään kirjailija niin hänet olisi otettu vakavammin kirjailijana jo aika päivä sitten. Tiedä häntä. Kiitos Elina.

      Poista
    2. Olen aivan samaa mieltä. Jos hän ei olisi ollut ensisijaisesti Muumi-kirjailija, lastenkirjailija, hänen modernisminsa loistaisi yössä. Myös tuo kuvataiteilijuus on varmasti estänyt hänen kirjallisten taitojensa "uskottavuutta". Huomaan, että Hannu Väisäsen kohdalla on vähän samanlaista ihmettelyä. Miten ihminen voi olla monella taiteenalalla lahjakas. Kyllä voi ja onneksi on!

      Poista
    3. Niin kai sitä pitää pysyä omassa taidekarsinassaan, eikä olla niin lahjakas, että hyppii aitojen yli. No, Janssonin merkitys kirjailijana varmasti tulee vielä nousemaan, mutta olisi tietysti ollut hyvä, jos tämä olisi tapahtunut jo hänen elinaikanaan.

      Poista
  8. Tämäpä on erittäin tarkkanäköinen ja hyvä kirja. Naiivius tyylilajina, eli lapsen/ nuoren näkökulman kuvaus, usein tulkitaan kivaksi ja symppikseksi (mitä se kertookaan meistä lasten näkökulman arvostajina!). Upeaa, että näit kirjan, ja kirjailijan, oikean arvon. Poikkeuksellinen taiteilija historiassamme. Täysin BAR -tasoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin naiivius on ilmaisutapa, joka ei sinänsä ole merkitykseltään naiivia. <- voiko noin sanoa? Minusta tässä on hienoa juuri se, että on myös sitä mörköä ja elämän toista puolta ja myös lempeää anarkismia, jota ihmiset tarvitsisivat paljon enemmän.

      Vai BAR-tasoa? :D :D :D Mikä lienee BARin taso? Olen tähän asti lukenut vaan omasta hyllystä BARia varten, mutta nyt on yksi kirja hukassa ja olen alkanut epäillä, että en kenties omistakaan sitä. :D Kiitos bleue.

      Poista
    2. Voi sanoa.
      Ja äläpälä vähättele baarisi tasoa!

      Poista
    3. No en tietenkään vähättele baaria, pois se minusta. Mietin vaan, että miltäköhän baari ulkopuolisen silmissä näyttää. En ole minkään teoksen lukemista kauheasti etukäteen suunnitellut muuta kuin siltä pohjalta, että mikä on juuri minuun tehnyt vaikutuksen.

      Poista
  9. Ihana, ihana, ihana Kesäkirja <3 Mutta nuo irtohampaat... voi ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi irtohampaat on vaan ekalla sivulla. :D Löytyvät ja pääsevät omistajansa suuhun. Kiitos sannabanana!

      Poista
  10. Muistan kuinka itse yritin joskus kirjoittaa Kesäkirjasta blogiin ja koin hirvittävän vaikeaksi välittää sen, mistä tässä helmessä on kyse. Sinun tekstisi onnistuu siinä kuitenkin vallattoman hyvin. Suosikkikohtiani oli "Jansson kirjoittaa tarinaansa myös pisaran mörköä, sillä sellaista elämä on. Möröllistä." Tässä on suorastaan aforistista viisautta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. essielina, olipa mukavat "törmätä" sinuun pitkästä aikaa. Tiedätkö, että mullakin oli ihan sama. Mietin, että mitä Kesäkirjasta voi kirjoittaa, mutta sitten kun aloin kirjoittaa niin tekstiä vaan tulikin jostain. Kiitos paljon, kun kerroit, että tykkäsit tuosta mörköjutusta.

      Mörkö on kiinnostava hahmo. Tyttäreni esim. nuorempana halusi katsoa niitä muumijaksoja joissa on mörkö sen takia, että saisi pelätä mörköä. Mörkö antaa mahdollisuuden pelätä turvallisesti. Aikuisella sitten on omanlaisensa möröt. Kiitos!

      Poista
  11. Ihastuin Kesäkirjaan viime vuoden keväällä ja ostin sen itselleni osana neljän Jansson-pokkarin boksia. Veikkaan, että hyviä hetkiä on tulossa niiden muidenkin Janssonien parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan ihan samaa kuin sinäkin. :D Mukavaa, että tehdään noita bokseja ja vastaavaa, niin saattaapi siinä samalla Jansson löytää uusia lukijoita. Tästä tulikin mieleeni, että mitenköhän paljon häntä on käännetty? Tykkäiskö japanilaiset, kun muumeista ainakin ovat kovasti innoissaan.
      Kiitos Hanna.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä