Siirry pääsisältöön

Don DeLillo: Putoava mies

Don DeLillo on soft spottini, mitäpä tuota kieltämään. Blogissani hän onkin yksi ahkerimmin nähdyistä kirjailijoista, sillä tämä Putoavaa miestä käsittelevä bloggaus on jo kuudes hänen tuotantoaan käsittelevä kirjoitus.*

Olen ihastunut DeLillon armottomaan tapaan kuvata maailmamme menoa ja sen ilmiöitä sekä hänen esittämiinsä, usein eksistentiaalispainotteisiin kysymyksiin, joita nykyisin kuuluu olla ajattelematta. Ilokseni panin myös merkille, että Tammen Keltainen kirjasto vahvistuu lokakuussa uudella DeLillon teoksella, kun hänen romaaninsa Zero K ilmestyy suomeksi nimellä Nolla Kelviniä.

Kun tietää, että Don DeLillon Putoava mies (Falling Man, 2007) käsittelee 11/9 -terroristihyökkäystä, jossa Al-Gaeda terroristit lensivät kaapatuilla matkustajalentokoneilla päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja saattaisi helposti ajatella, että putoava mies viittaa mieheen, joka hyppäsi alas ko. torneista. Näin ei kuitenkaan ole. Ilmaisu putoava mies viittaa putoamisesityksiä järjestävään performanssitaiteilijaan ja on representaatiota. Niinpä tietysti, onhan kyseessä DeLillon romaani.

Jos tämän kirjan luki sen ilmestymisvuonna 2007 tai niihin aikoihin oli se varmasti eri romaani kuin nykyisin, kun terroristihyökkäyksiä tapahtuu valitettavan usein. Putoavan miehen voi nähdä ennen muuta pyrkimykseksi läpikäydä ja tarinallistaa vuoden 2001 tapahtumia ja sitä, mitä ne yksilötasolla merkitsivät. Tämän lisäksi DeLillo vie lukijan terroristin pään sisälle, josta löytyy mm. tämänkaltaisia ajatuksia

Me olemme halukkaita kuolemaan, ne eivät. Meidän voimamme on tämä, kyky rakastaa kuolemaa, kyky tuntea aseistautuneen marttyyriuden kutsu.

Putoavassa miehessä ei kuitenkaan millään tapaa ratsasteta terroristien ajatuksilla, vaan niitä esitetään erittäin maltillisesti. Tosin se vähäkin on kylmäävää ja vielä kylmäävämpää sen vuoksi, että mitä todennäköisimmin jotkut ajattelevat juuri tälläkin hetkellä sitaatissa kuvatulla tavalla.

*

Putoava mies on romaanina oudolla tapaa sekava. Se poimii paloja päähenkilöidensä aviopari/ex-aviopari Liannen ja Keithin elämästä ja ujuttautuu näkökulmasta toiseen tavalla, joka tekee paikoin vaikeaksi hahmottaa, kenen silmin asioita tarkastellaan. Väitän, että tämä on tahallinen veto DeLillolta ja tämän tekniikan avulla hän luo tilanteen, joka representoi 11/9:n synnyttämiä tunteita ja reaktioita: pelkoa, epätoivoa ja kaikkinaista sekasortoa.

Keith loukkaantuu terroristi-iskussa  ja DeLillo kuvaa musertavan realistisesti hänen pyrkimystään päästä ulos sortuneesta tornista. Matkalla Keith poimii mukansa salkun, joka osoittautuu kohtalokkaaksi teoksi, sillä salkun myötä hän päätyy salkunomistajan sänkyyn. Delillo kuvaa Liannen ja Keithin avioliittoa ja sen päättymistä ja potentiaalista yhteen palaamista. Hän näyttää, miten uutistapahtumat muuttuvat osaksi lasten leikkejä ja miten bin Laden muuttuu niissä Bill Lawtoniksi.

Lianne kokee pakonomaista tarvetta katsella yhä uudestaan videota hyökkäyksen tehneistä lentokoneista ja hän etsii lohtua Kierkegaardin ajattelusta sekä käy 11/9:n tapahtumia läpi kirjoitusryhmässä, jonka vetäjänä hän toimii. Ryhmäläisten kirjoitusten kautta DeLillo nostaa esiin kysymyksiä, joita ihmiset terroristihyökkäysten jälkeen kysyivät. Sekä Lieanne että Keith käyttäytyvät välillä arvaamattoman aggressiiviseseti. Keith turvautuu "salkkunainen" Florenceen sekä pelaa korostuneen paljon pokeria, jonka tulkitsen toimivan muistutuksena elämän sattumanvaraisuudesta. Tarinan mukana kulkee lisäksi myös Lianen äiti ja hänen salaperäisen menneisyyden omaava miesystävänsä.

Putoava mies ei täysin lunasta niitä odotuksia, joita DeLillon romaaneille olen tottunut asettamaan. Tästä huolimatta se on kiinnostava katsaus tapahtumiin, joista kirjoittaminen on jo lähtökohtaisesti melko lailla mahdotonta. DeLillon kunniaksi on sanottava, että hän onnistuu välttämään sensaatiohakuisuuden, johon aihepiiri antaisi mitä parhaat mahdollisuudet.



Don DeLillo: Putoava mies
313 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Falling Man (2007)
Suomentanut: Helene Bützow
Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto)



*Muut DeLillon teoksiin liittyvät bloggaukset
Omegapiste
Esittäjä
Cosmopolis, kirja
Cosmopolis, elokuva
Valkoinen kohina

Kommentit

  1. Olen lukenut Valkoisen kohinan ja Cosmopoliksen, mutta en pääse sisään DeLillon kirjoihin. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - luen mielelläni sinun DeLilloon paneutuvia postauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Margit, että tykkäät kuitenkin lukea postauksia DeLillon kirjoista. Olen tosiaan aika lailla hurahtanut hänen tuotantoonsa, mutta paljon on siltikin vielä lukematta. Vähän säästelenkin. :D

      Poista
  2. Sama kuin yllä. (Valkoinen kohina, Mao II, Putoava mies, Omegapiste)

    Kaikki fiksut puhuvat representoimisesta, mutta minä en vain tunnista sitä. Sain kiperää palautetta joskus kauan sitten jossain filosofian proseminaarissa, kun kyseenalaistin termin ja ehdotin "esittämistä" keskustelun selventämiseksi. Jotkut kikattivat, ohjaaja repi hiuksiaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi DeLillon kirjoista on nimeltään Esittäjä :D (Tosin englanniksi se on The Body Artist). Olisinpa halunnut olla läsnä tuossa sun proseminaarissa. :D Olisin kyllä ottanut kritiikkisi vakavasti ja yrittänyt puolustella näkökantaasi.

      Varmaan tässä on myös se, että jos on lukenut jotain teoriaa englanniksi, niin ne termit jää sitä kautta ja suomenkielinen suht samaa tarkoittava ei sitten tunnu oikein osuvalta. Tunnustan syntini tässä asiassa.

      Toisaalta sitten en miellä, että representation olisi sama kuin esittäminen, vaikka se niin usein käännetäänkin. Silloin tuo re-etuliite jää huomioimatta. Tästä varmaan voisi jatkaa aika pitkäänkin. :D

      Poista
    2. Olet aivan oikeassa, enkä tarkoittanut kritisoida termin käyttöä. Representaatiolla on tietty merkitys, eikä se palaudu suomen moniselitteiseen esittämiseen.

      Minulla on se kirja nimeltä Representaatio (Knuuttila & Lehtinen). Kenties se aukaisisi tämän mannermaiseen filosofiaan kiedotun solmun. :-)

      Poista
    3. Juha, oikein hyvä, että otit asian esiin. Saan aina välillä itseni kiinni siitä, että käytän jotain termejä sen enempiä miettimättä. Ne vaan tulee jostain ns. selkärangasta.

      Poista
  3. Enpä ole lukenut ainoatakaan DeLilloa, vaikka luen näitä postauksiasi kovin kiinnostuneena. Ovatkohan nämä liian karuja minulle? Ehkä uskaltaudun kokeilemaan jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tota jaa. En sanoisi karuja, mutta kylläkin tinkimättömiä, joten ehkä karuja sittenkin. Hyvin ironisia, välillä suorastaan jäätävän. Vaikeaa :D Kokeile vaikka sitä Omegapistettä. Oma DeLillo-innostukseni lähti liikkeelle siitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e