Siirry pääsisältöön

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Cristina Sandun kieli soljuu kuin meren syli. Se kietoutuu ympärilleni ensi lauseista lähtien lämmittävän huovan tavoin ja muuttuu taikamatoksi. Niin minä lennän. Niin minusta tulee liidokki, joka kaartelee Romanian ilmatilassa ja panee merkille Punaisen kylän ja Flavia nimisen - naisen, jonka tukka liekehtii. Katseeni poimii myös veljekset, jotka ovat tulleet vierailulle entiseen kotimaahansa - toinen heistä Suomesta, toinen Yhdysvalloista. Huoneessa makaa kuolleena suvun patriarkka, josta käytetään nimeä Susi. Tarkkailen Albaa,  teoksen päähenkilöä ja Flavian pojan tytärtä. Liimaudun häneen kiinni, kun hän kulkee romanialaisen pojan käsipuolessa. Ilma on sillä tapaa sakeana pölystä ja rakkauden lupauksesta kuin se on silloin, kun rakkautta kohti astellaan ensimmäistä kertaa.

On varmaan synti nauttia romaanista näin itsekkäästi. Antaa sen kulkea lävitseni kuin tuuli, josta en tiedä, mistä se tulee ja minne menee. Jos niin on, otan tämän synnin mielihyvin kantaakseni, sillä en halua purkaa Sandun kertomaa tarinaa. En levitellä sitä pöydälle odottamaan fileerausveistä. Haluan pitää nämä kuvat sellaisina kuin ne minulle näyttäytyvät. Haluan nauttia ja haluan rikkoa. Siksi nostan Ceaucescua esittävän pystin korkealle ilmaan ja annan sen pudota kivilattialle. Niin menee palasiksi palatsien ja tekojärvien hallitsija, diktaattori ja tavallisten romanialaisten kurittaja. Kivimurut tuntuvat hyviltä ohutpohjaisten kenkieni alla.

Valas nimeltä Goliat kantaa mukanaan rikasta tarinaperintöä, joka muistuttaa minua Pajtim Statovcin romaanin Tiranan sydän kertomuksista. Ne ovat tarinoita, joiden läpi ihminen kasvaa. Tarinoita, joita kerrotaan yhä uusille sukupolville. Ne ovat romanialaisten muisti, joskus liioitteleva eikä ollenkaan kovin luotettava. Hirmuhallinnon alla tapahtuu kummallisia asioita. Valasta kuljetetaan maasta toiseen ja asetetaan näytille. Sen sisällä on moottori ja jääkaapit. Valaasta tulee ceaucesculaisen suuruudenhulluuden symboli. Legendat lepattelevat ja elävät omaa elämäänsä miettimättä suhdettaan todellisuuteen.

Sandun romaani alkaa Helsingistä ja romanialaiskerjäläisistä ja kuulisin heistä mielelläni lisää, mutta kirjailijan aistikylläinen kieli kuljettaa minut Romaniaan, jossa Alba ei sulaudu paikallisten joukkoon. Romanialaisesta isästään huolimatta hän on isänsä kotimaassa ulkopuolinen. Kuin liikennemerkki, joka pistää paikallisten silmään ja sellaisena romanialaiset hänet haluavat nähdä ja pitää. Alba on heille "ikkuna paikkaan johon he eivät koskaan pääsisi."

Albassa virtaa isän Romania ja äidin Suomi. Kummassakin maassa hän on välissä. Kotona, mutta ei kotona kuitenkaan. On vaikea päästä käsiksi kivualiaisiin ja hankalasti käsiteltäviin asioihin, joiden käsittely on Alban kasvutarinan kannalta oleellista, sillä suvun tapana on työntää kaikki vaikea pois mielestä. Vetää hankalien muistojen ja tapahtumien ylle uusi maalikerros.

Nyt ymmärrän että joka kevät, vuosien ajan, homeen alkaessa työntyä tapetin läpi, Flavia maalautti seinät. Ne olivat valkoiset kun saavuimme, häikäisevän puhtaat, jokainen käärmemäinen halkeama poissa silmistä.

Jotta ymmärtäisi itseään ja sitä mitä on nyt, on kurkistettava menneeseen. Niin tehdessään ja etsiessään omaa identiteettiään Alba törmää nostalgiaan, joka muuttaa muistot ja sen mitä joskus oli omalla vääristävällä filtterillään. Tämäntapaisissa huomioissa Valas nimeltä Goliat kertoo jotakin hyvin olennaista muistojen ja menneisyyden välisestä suhteesta.

Olen oppinut itsestäni jotakin mitä isäni ei ehkä koskaan oppisi: nostalginen mieli asettaa ansoja joita se kutsuu kodiksi, maalaa kuvia vastapaistetun leivän ja kahvin tuoksuista aamuisin, äidin pehmeistä käsistä kun ne oikaisevat paidanhelman rypyn ja keittävät hiekkakahvia hellalla. Mutta. Keittiössä munivat kärpäset. Kirkon sunnuntaimessut tunkeutuvat megafonien kautta kylän uloimpaan kolkkaan. Koirat haukkuvat läpi yön. Roska-auto ei pysähdy ellei portilla seiso heiluttamassa violettia seteliä.

Sandun romaani kysyy, mitä me oikestaan muistamme, kun käymme läpi menneisyyttämme. Ovatko muistomme luotettavia ollenkaan ja uskallammeko me raaputtaa nostalgian ah niin suloisen kerroksen muistojemme päältä. Kuinka paljon helpompaa onkaan vajota nostalgian suloiseen syliin ja tuudittaa itsensä osaksi kuvastoa, jonka kaltaista menneisyydessä ei koskaan ollut.

Valas nimeltä Goliat on erityisesti kielensä osalta vahva esikoisromaani, joka kutoo yhteen kollektiiviset tarinat ja henkilökohtaisen. Niiden välissä puristuksissa on Alba, hänen sormensa ojentuneena kohti totuuden helmaa. Totuuden, joka ehkä sittenkin löytyy aidoimmillaan tarinoista, joita hänen isänsä hänelle kertoo. Totuuden, joka loppujen lopuksi saattaa sittenkin olla enemmänkin harhaa, joka Shakespearen Machbethin sanoin usvaksi muuttuu ja käsistä karkaa.



Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
263 sivua
Kustantaja: Otava
Arvostelukappale

                                                                                                                                                                                                                                  

Kommentit

  1. Tämäpä kuulostaa hyvältä! Olen ollut kahden vaiheilla lukeako vaiko ei. Taisi siirtyä sinne lukea-pinoon (jollaista mulla ei siis oikeasti ole, on vain pinoja :D), viimeistään messujen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ihan sama tilanne. Kun kirja tupsahti postiluukusta niin olin lukemisen suhteen kahden vaiheilla. Romania kuitenkin kiinnosti ja niin päätin kurkata vähän alkua ja ihastuin heti ensimmäisistä lauseista. Uskon, että tulet tykkäämään.

      Poista
  2. Kylläpä kirjoitat houkuttelevasti! Ihanaa, sillä mulla on näitä varattuna jo useampi kappale ääneenlukupiirissä esiteltäväksi, ja olen ajatellut lukea itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ilahduttavaa, että tämä kirja on päässyt teidän ääneenlukupiiriin. Sopii varmasti hyvin luettavaksi ääneen. Pikkasen värisyttää jo pelkkä ajatuskin.

      Poista
  3. Nostalgia, muistot ja muistaminen tuntuvat olevan suosittuja teemoja kirjoissa, tai ainakin minä törmään niihin alituiseen nykyään. Mielenkiintoisen kuuloinen teos, pitääpä laittaa mieleen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta tässä muistaminen ei ole mitenkään varsinaisessa pääosassa, kuten monissa muissa kirjoissa, vaan elimellisesti luonnollinen osa tarinaa.

      Nyt kun blogissasi oli puhetta unohdetuista kirjoista, niin toivon tosiaan, että tämän kirjan kohdalla ei käy niin, sillä tämä on tämänvuotisten esikoisromaanien ehdotonta kärkeä. Kunpa lukeva yleisö löytäisi Sándun romaanin.

      Poista
  4. No huh mikä teksti, pakko siis lukea (tämäkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin tästä tosiaan melko valtavasti ja mukava kuulla, että kiinnostuit.

      Poista
  5. Olipa houkuttelevasti ja salaperäisesti kirjoitettu! Kannen perusteella kuvittelin tämän vanhemmaksi kirjaksi ja yllätyin kun olikin uutuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tulee erityisen paljon sellainen tunne, että ei halua avata kirjaa, vaan ensisijaisesti nautiskella sen tunnelmista. Tämän kanssa kävi juuri niin. Kiitos.

      Poista
  6. Sain tämän nyt luettua ja pidin kyllä paljon. Romanian historia ja perheen historia ja nykyisyys sekoittuvat taitavasti ehjäksi kokonaisuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina kiva kuulla, että sinäkin pidit. Jotenkin hyvin freesi tämä Sandun romaani. Hienoa vahvaa kieltä ja tarinoita, jotka pitelevät ihmmisestä kiinni.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e