Reader, why did I marry him?

Cristina Sandun kieli soljuu kuin meren syli. Se kietoutuu ympärilleni ensi lauseista lähtien lämmittävän huovan tavoin ja muuttuu taikamatoksi. Niin minä lennän. Niin minusta tulee liidokki, joka kaartelee Romanian ilmatilassa ja panee merkille Punaisen kylän ja Flavia nimisen - naisen, jonka tukka liekehtii. Katseeni poimii myös veljekset, jotka ovat tulleet vierailulle entiseen kotimaahansa - toinen heistä Suomesta, toinen Yhdysvalloista. Huoneessa makaa kuolleena suvun patriarkka, josta käytetään nimeä Susi. Tarkkailen Albaa,  teoksen päähenkilöä ja Flavian pojan tytärtä. Liimaudun häneen kiinni, kun hän kulkee romanialaisen pojan käsipuolessa. Ilma on sillä tapaa sakeana pölystä ja rakkauden lupauksesta kuin se on silloin, kun rakkautta kohti astellaan ensimmäistä kertaa. On varmaan synti nauttia romaanista näin itsekkäästi. Antaa sen kulkea lävitseni kuin tuuli, josta en tiedä, mistä se tulee ja minne menee. Jos niin on, otan tämän synnin mielihyvin kantaakseni, sillä en halu

Onko verellä tunteet? Tai muisti? Jos kaksi ihmistä vaihtaa keskenään verta, vaihtuuko jotain muutakin kuin tuo punainen neste? Haluaisitko, että kokeilemme? Asetan tälle kirjalle seuraavat varoitukset: Koukuttavuusvaroitus Kamaluusvaroitus Pahojen unien varoitus Elinvaroitus Todellisuudenhorjuntavaroitus Vampyyrivaroitus Varoitustenkäyttövaroitus * Veri joka suonissasi virtaa on kolmas osa tarinasarjaa, jonka aloitti Yö ei saa tulla ja jota jatkoi Korppinaiset . Olen Veren kanssa vähän kummassa tilanteessa, sillä olen lukenut teossarjan aloitusosan, mutta en Korppinaisia . Tällä oli väkisinkin vaikutuksensa siihen, miten tätä Raevaaran uutuusromaania luin ja erityisesti teoksen alkupuolella koin hieman häiritseväksi sen, että sitten viime lukeman on tapahtunut asioita, joista en tiedä, mutta joista jotakin voin Veren perusteella päätellä. Tiina Raevaarasta on näiden kolmen romaanin myötä kehittynyt täysiverinen (sic!) vaihtoehtoisten todellisuuksien (Alt-Reality)

Elämä on seinä;  olen siis tapetti. Elämä on aalto; olen siis pisara. Elämä on kulkue; olen siis askel. Blogini naistenviikon kunniavieras on Pirkko Saisio. Itse asiassa olen erittäin iloinen siitä, että sattumoisin luin  hänen teoksensa Signaali juuri naistenviikon kynnyksellä ja saatan nyt tuoda tämän teoksen blogiini juhlistamaan naistenviikkoa. Pirkko Saisio ei kaipaa esittelyjä. Hän on kulttuurijättiläinen. Monitaitaja. Kirjailija, näyttelijä, ohjaaja, opettaja, dramaturgi. Taistelija. Ihmisen puolustaja.  Ihmisen, joka kirjoitetaan isolla alkukirjaimella myös lauseen keskellä. Signaali on muistelmatyylinen autofiktiivinen kokoelma Pirkko Saision havaintoja elämästä. Siitä, mitä tapahtui vuosia sitten ja mitä tapahtui niiden vuosien jälkeen. Kun mennään menneisyyteen, muisti muuttaa kuvat epätarkoiksi. Jotenkin sen meni. Jos ei näin, niin jotenkin toisin. Tärkeimmällä sijalla ei ole se, mistä Saisio kertoo, vaan se, miten hän kertoo. Joskus - Saision tekst

Kirja joka maasta -blogin Maria suositteli tätä  M üllerin   romaania "lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita poikkeuksellisten olojen vaikutuksesta tavallisten ihmisten elämän pieniin ja suuriin iloihin ja suruihin". Nyökyttelin kommenteissa, että kuulun juuri tuohon kohderyhmään, joten olihan tämä luettava. 1. Luettuani muutama vuosi sitten Herta M üllerin ' Sydäneläimen' ja nyt hänen romaaninsa 'Tänään en halunnut tavata itseäni' olen tullut siihen johtopäätökseen, että en pidä hänen teoksistaan. Itse asiassa ne ovat minusta melkeinpä sietämättömiä. Niinpä viimeksi mainittua lukiessani pohdin lähinnä sitä, ovatko M ü llerin teokset hyvää kirjallisuutta? M ü ller on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon, joka lienee suhteellisen kovakin kriteeri teoksen laadusta. Toisaalta Nobel-palkinto on mielestäni kirjallisuuspalkinnoista vähiten merkittävä, koska se usein annetaan muilla kuin ensijaisesti kirjallisilla perusteilla. Palkituksi tulemisessa vai