keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ei päivää ilman propagandaa - Propagandan historia, toim. Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen

Propaganda on pahisten harjoittamaa kyseenalaista toimintaa, jolla he pyrkivät vaikuttamaan muihin ihmisiin omia tarkoistusperiään edistääkseen. Väärin meni. Ainakin osittain.

Silja Pitkäsen ja Ville-Juhani Sutisen toimittama uunituore teos Propagandan historia - Kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan (Into) on perusteellinen katsaus propagandaan ja sen harjoittamiseen aikojen alusta nykypäivään. Teos tuo kiinnostavasti ja havainnollisesti esiin, miten pitkät juuret propagandalla on. Jo ensimmäisistä luolan seinään piirretyistä kuvioista oli mahdollista lukea esipropagandallisia viestejä. Pitkänen ja Sutinen korostavat, että vaikka ajat ovat muuttuneet propagandan ydin ja sen käyttämät keinot ovat pysyneet hämmästyttävän samoina mitä nyt ovat ottaneet lisävauhtia mm. kirjapainotaidon ja tietotekniikan kehityksestä.

Minulle propagandan ikonisin kuva on neuvostojuliste, joka kuvaa terveyttä uhkuvaa urheilullista nuorukaista. Siinä, miten vahvasti eri valtiot ovat tehneet/tekevät propagandaa on aste-eroja, mutta "kunniamaininta" voidaan antaa juuri Neuvostoliitolle sekä sen lisäksi natsi-Saksalle, Pohjois-Korealle, Yhdysvalloille ja Kiinalle. Perspektiiviä asiaan antaa vaikkapa se, että Mao palkkasi 1,5 miljoonaa ihmistä oman propagandansa edistämiseen ja Benjamin Franklin taas tekaisi kokonaisen lehden, jossa kuvattiin brittien tekemiä julmuuksia. Tätä taustaa vasten nykyajan propagandistiset ulostulot asettuvat uuteen perspektiiviin.

Propagandaa on kaikkialla. Yksi mielenkiintoisimpia asioita tätä kirjaa lukiessa olikin tehdä havaintoja siitä, missä määrin itse on mahdollisesti joutunut sillä tavoin propagandan uhriksi, että ei ole tullut tiedostaneeksi asiaa. Pitkänen ja Sutinen korostavat, että propaganda huomataan harvemmin, jos se on synkassa vastaanottajan omien näkemysten tai maailmankatsomuksen kanssa. Niinpä saattaakin tuntua yllättävältä, että oman aikansa propagandisteja olivat myös niin Jeesus kuin Mahatma Gandhi ja Martin Luther King jr:kin.

Propagandan historiassa tarkastellaan propagandan kytkeytymistä eri aihepiireihin, kuten terveysväitteisiin, mainoksiin, uskontoon ja sotaan sekä sen uusimpaan muotoon infosotaan. Olisi helpottavaa, jos voisi kirjoittaa, että Propagandan historia on teos, joka käsittelee propagandan syntyä ja tuhoa. Näin ei kuitenkaan voi sanoa, sillä propaganda on edelleen erittäin voimissaan, vaikka siitä ei nykyisin tätä usein varsin negatiiviselta kalskahtavaa sanaa käytetäkään, vaan sen sijaan puhutaan esimerkiksi informaatiovaikuttamisesta tai strategisesta viestinnästä.

Teoksessa propaganda jaetaan häikäilevyytensä suhteen kolmeen luokkaan: valkoiseen, harmaaseen ja mustaan. Kuten jo näiden värinimitysten avulla on helppo päätellä muuttuu propagandan suhde todellisuuteen sitä löyhemmäksi (tai kokonaan olemassa olemattomaksi), mitä mustempaa propaganda on.

Brittiläistä sotapropagandaa
vuodelta 1915
(teoksen kuvitusta)
Propagandan historiassa varhaisemmista propagandisteista vaikutusvaltaisimmiksi nousevat Caesar, Macchiavelli, Aleksanteri Suuri ja Napoleon. Kuten kirjoittajat toteavat Caesarin onnistuneista propagandapyrkimyksistä todistaa myös se, että hänen nimensä on ollut pohjana sanalle keisari. Macchiavellin puoleen taas ovat monet myöhemmätkin hallitsijat kääntyneet etsiessään keinoja, joilla vaikuttaa kansalaisiin ja pönkittää omaa valta-asemaa. Aleksanteri Suuri otti varmaan päälle ja lisäsi itse adjektiivimääreen omaan nimeensä. Napoleon taas hyödynsi Ranskan vallankumouksesta periytyviä vaikutuskeinoja, joita hän muunteli ja kehitteli omiin tarkoituksiinsa.

Pitkäsen ja Sutisen teos osoittaa, että kukaan ei ole turvassa propagandalta. Myös taiteilijat, joiden voisi lähtökohtaisesti kuvitella olevan propagandaa vastaan ovat usein osallistuneet sen edistämiseen. Tästä oivallisia esimerkkejä ovat mm. elokuvaohjaajat Leni Riefenstahl, joka filmikamerallaan osallistui natispropagandan levitykseen ja venäläinen Sergei Eisenstein, jonka varhaiset elokuvat olivat sekä propagandaa että kokeellista elokuvaa. Jjälkimmäinen esimerkki osoittaa, että propaganda voi uida ovelasti sisään myös kokeelliseen ja innovatiiviseen taiteeseen.

Kirjailijoiden kohdalla Pitkänen ja Sutinen nostavat esiin mm. Harriet Beecher Stowen Setä Tuomon tupineen, George Orwellin ja Aldous Huxleyn sekä Mika Waltarin, joka "ahersi toisessa maailmansodassa propagandatehtävissä ja kirjoitti myös propagandistisia romaaneja, kuten Rakkaus vainoaikaan." En ole mainittua Waltarin romaania lukenut, mutta olisi taatusti kiinnostavaa lähestyä sitä juuri propagandan vinkkelistä.

Mielenkiintoinen kysymys on, voidaanko propagandaa käyttää yleisesti kannatettavien päämäärien edistämiseen. Tämä on kysymys, josta tutkijatkin vaikuttavat olevan osin erimielisiä. Mietin myös, missä esimerkiksi terveyspropagandan kohdalla kulkee valistuksen ja propagandan välinen raja.

Tätä teosta lukiessa käy väkisinkin niin, että propagandaan alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota. Kun ulkoministeri Soini taas kerran teki aborttivastaisen ulostulon panin merkille hänen lauseensa, että joskus "yksilön on oltava enemmistö." Näin Soini samalla luo mielikuvaa siitä, että hänen aborttivastainen näkemyksensä olisi enemmistön mielipide, vaikka mitään enemmistöä tässä asiassa ei todellisuudessa ole olemassa. Propagandalle olennaisen toiston mestariksi Soini, kuten populistit yleensäkin ja heidän tapaansa USA:n ja Venäjän presidentit, on osoittautunut useaan kertaan jo aikaisemmin. On pelottavaa, että kun silkkaa valhetta toistetaan tarpeeksi pitkään ja toistuvasti se alkaa muuttua monen mielessä totuudeksi.

Käytimmepä propagandasta mitä nimitystä tahansa olemme siitä pääsemättömissä. Meihin pyritään vaikuttamaan päivittäin ja propgandan teko on saanut aivan uudet ulottuvuudet internetin myötä. Propaganda saatetaan valjastaa myös valtiopolitiikan ytimeen, kuten Venäjän trollitehtaat osoittavat. Toisaalta yksikin ihminen voi netin kautta tavoittaa laajoja joukkoja ja edistää omia enemmän tai vähemmän virheellisiä tarkoitusperiään joko tiedostetusti tai tiedostamattaan.

Kaikille propagandasta kiinnostuneille tämä teos tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa. Niille ihmisille, jotka ovat sitä mieltä, että he eivät ole koskaan joutuneet propaganda kohteeksi Propagandan historian lukemisen pitäisi olla pakollista.



Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen: Propagandan historia - Kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan (2018)
296 sivua
Kustantaja: Into



8 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa minuakin. Äärimmäisen karmivaa on juuri tämä mitä sanoit 'On pelottavaa, että kun silkkaa valhetta toistetaan tarpeeksi pitkään ja toistuvasti se alkaa muuttua monen mielessä totuudeksi.' Tässähän Trump kunnostautuu erityisesti.

    Netistä löytyy eri maiden propagandajulisteita, ja nepä hurjaa katsottavaa ovatkin. Kun luin Ishiguron teosta Menneen maailman maalaria tutkailin jenkkien Japaninvastaista propagandaa. Aikamoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Propaganda noin yleisesti ottaen ei enää ehkä ole yhtä räikeää kuin aiemmin, mutta tuntuu, että se on rantautunut ihan kaikkialle ympäristöömme. Tämän kirjan lukemista voin todella suositella.

      Poista
  2. Onpa kiinnostava kirjoitus!

    Kaikki vuorovaikutus on toiseen vaikuttamista, mietin, missä kohtaa se muuttuu propagandaksi. Propaganda on aina negatiivivissävyistä, eikö vain? Neutraali terveysvalistus ei vielä ole propagandaa, mutta jos aletaan yksipuolisesti painaa johonkin tiettyyn suuntaan, niin se on. Tässä on näitä värejä, kuten lukemassasi kirjassakin kerrotaan.

    Soinin viimeaikainen "valistaminen" "elämän kunnioittamisesta" osana katolisuutta joutui heti outoon valoon, kun hänen kirkkonsa piiristä tuli julkisuuteen laaja paljon salailtu pappien pedofilia. Siis siitäkö syytä naisten on synnytettävä lapsia huonoissa oloissa, että selibaattiin määrätyt papit saisivat syrjäytyneistä lapsista uhreja seksin puutteeseensa. Öhh ja arrgh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En menisi niin pitkälle, että väittäisin kaiken vuorovaikutuksen olevan toiseen vaikuttamista. Mielenkiintoista kyllä on, että missä menee propagandan raja.

      Propagandan negatiivisuus ja positiivisuus osin ainakin riippuu siitä, mistä ja kenen näkökulmasta asiaa tarkastelee. Kenteis positiivinen propaganda ei ole ihan vieras ilmiö kirjablogeissakaan. Tämän kirjan luettua kyllä huomaa, että propagandaan kiinnittää enemmän huomiota ja siihen törmää tämän tästä.

      Poista
  3. Kiinnostaa, kiinnostaa. Nuo nykyiset nimitykset propagandasta ovat kuvaavia. Me olemme sellaisen propagandamyllyn keskellä tällä hetkellä, sitä tulee jokaisesta ilmansuunnasta ja joka tuutista, että täytyy olla aika valppaana mitä nielee ja mitä ei. Pureksimatta mielelläään ei mitään. Sinänsä kyllä mielenkiintoista, kun asiaa siltä kannalta asiaa tarkastelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisessa myllyssä tosiaan nykyisin mennään. Mielenkiintoista myös, miten sanat ja termit saavat uusia merkityksiä ja miten keksitään uusia nimityksiä, kuten vaikka vaihtoehtoinen totuus. Sehän on jo itsessään itsensä kumoava ilmaisu.

      Poista
  4. Kerta kaikkiaan kiinnostava, mainio teos. Tismalleen: jos kuvittelet olevasi immuuni propagandalle tai sen ulottumattomissa: ota ja lue tämä teos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin tästä tosi paljon. Hyvin kirjoitettua kansantajuista tekstiä.

      Poista