sunnuntai 26. elokuuta 2018

Me vedetään kohdusta matoja - Kaisa Ijäs: Siskot, veljet

Tulkoon äkkiä syksy ja pimeät illat, tuulen ujellus ja viistoräntä. Runosäkeiden lepatus kynttilänliekissä, pimeän polte ja palaneen tuoksu. Haju?

Näin siksi, että olen kauimpana niistä ihmisistä, jotka ahmivat kesällä kirjan toisensa jälkeen. Runojakaan ei kesällä tullut luettua, mutta nyt kun ilmassa jo erottuu syksyn tuoksu on hyvällä tapaa toisin.

Kaisa Ijäksen runokokoelman Siskot, veljet (2009) ostin Helsingin kirjamessuilta viime syksynä ja päätin tarttua siihen nyt, kun yksikään kirjastosta varaamani runokokoelma ei ole vielä saapunut. En myöskään ole blogeissa törmännyt ainoaankaan tästä kokoelmasta kirjoitettuun tekstiin, joten ihan hyvä paikka antaa shout-out Siskoille, veljille.

Aluksi oli tämän kokoelman kanssa kylmissäni. Siinä määrin reumatismin teutaroima, että lämpimin ääni lähti lukiessani siitä, kun jäiset polveni kolahtelivat yhteen.

Mutta. Ajatusten takamailla jo silloin aavistus tulevasta, Fata Morganan hiipivästä heilastelusta.

Ja niin se oli. Noin kolme ensimmäistä Siskojen, veljien lukukertaa oli Aperolia, jonka juominen purkautui lyhennetysti litteroituna näin:

Mitä tämä on? Hirveästi hienoja sanoja kuin vakuutukseksi siitä, että kirjoittaja on korkeakoulunsa käynyt. Ei siinä sinänsä mitään ja kärsin sivistyssanataudista osin itsekin, vaikka en enää yhtä lailla kuin joskus nuorempana yöllä kello kolme, jolloin niitä oli pakko käyttää brassailumielessä, koska se ikään kuin kuului humalaisen yön agendaan tai ainakin luulin, että sivistyssanojen kautta saattaisin liittää itseni osaksi sitä porukkaa, johon niin kovin halusin kuulua ja jonka suusta nuo sanat niin vaivattomasti valuivat ja heitä kuunnellessani tiesin ja tieto kantoi mukanaan perikatoa, että minua nuo samat sanat eivät kuitenkaan pelastaisi ja että oli jo sitä paitsi ihan kohta aamu ja aika vaihtaa viimeinen drinkki aamukahviin, josta Ultra Bra meitä muistutti jälleen kerran.

Minä lähdin pois. Enää ei käynyt laatuun se, että

                   Piti istua 
ikkunalaudalla kohtu ojossa, käsi ohimolla, ja
kysellä, miten elää tässä koneistossa ihmisen
muodon ottaneena, nähdäkö kauneusunia
puolesta tai vastaan?

Jos saisit/saisin valita, minkä/kenen muodon sinä ottaisit/minä ottaisin? Ja miksi?

*

Tässä kokoelmassa lukijaa käsketään katsomaan ja sanomaan. Ei riitäkään, että loikoilen passiivisena ketarat ojossa lukudivaanillani, vaan minun on osallistuttava. Okei. Hyvä on. Käskystä sanon

oi miten pimeitä huoneita me olemmekaan

Sanon ja kavahdan ankarimman mustan sävyä. En tiedä, katsoinko menneeseen vai tulevaan.

Oi kulkee mukanani. Onko se ihminen? Se muuttaa olemisen tapaansa ja niin tehdessään se muuttaa minua. Se tulee viereeni ja katsomme sinne, minne se osoittaa

Oi muistojen pieniksi jääneitä kenkiä, joihin turhaan yrität mahtua.

Rakas Oi ja sinun ympyräksi taipunut ruumiisi, ihaile kanssani näitä Kaisa Ijäksen lauseita:

Hotelleja ajatellessa tulee mieleen lapsuus.
Kun niistä lähdetään, avaimet jätetään.

Siskojen, veljien helmapitseissä leikin vielä silloinkin, kun kotiintuloaikani on jo kauan sitten mennyt ja kadut täynnä pimeää. Joku tuttu ääni ja tunteenpalanen. Naapurin pois heittämä maustepurkki, jossa lukee  Sirkka Turkka - luulisin.  Oi.

Ei, vaan oi oi oi oi. Nyt aletaan lähestyä alueita, joissa en ole uskaltanut käydä vuosiin.

*

Moi  runo, tässä me ollaan. Jutellaan vähän. Sinä aloitat ja minä vastaan, kunnes en enää tiedä, kumpi meistä on äänessä. Tässä on paikka, jossa ihailen Ijäksen tapaa aloittaa runonsa "keskentuloilla" niin että runon ensimmäiset sanat ovat kuin kalastusalus, joka hinaa perässään täyttä verkkoa, jossa muun lisäksi on niitä kalojakin.

Myös Gunnar on juonut itsensä hengiltä, nyt 
peräkammarin seinää koristaa enää puun alla
lueskeleva, halattiin pukeutunut Tolstoi.

tai

Että on vaikea saada käsiin pyöreitä puukappaleita,
joilla olisi kyllin suuri halkaisija.

Arkisista havainnoista kasvaa toinen maailma. Tarkentuva, liikehtivä. Sen läpi kulkevat nekin kadut, joiden muoto on surrealismin sukua. Eksyminen kuuluu asiaan. Kun luulee löytäneensä sinne, jossa lukee perillä, huomaakin olevansa Dersu Uzala.

On aika panna naiseuteni peliin, jos minulla sellaista on. En ole siitä varma ja minun ei kannatakaan olla, sillä

Naisen osa oli kuulemma sellainen
ettei se sovi oikein kenellekään.

Näin väitetään runossa nimeltä Sönder ja Henry Parlandin kalpea käsi lähestyy olkapäätäni. Väistyy kuitenkin peloissaan, sormenpäät äkkiä kauhun sokaisemina, sillä minä olen yksi nainen ja yhdestä naisesta runoilija toteaa, että

Yksi naisista painaa monta humalaista tonnia, ja surisee
lasin alle jääneen hyönteisen tuskaa, toinen vetää
kohdustaan ulos matoja kunnes kohtu putoaa lattialle
kuin Platon.

Lasikuvun alla, Sylvian vieressä. Runoilija yllyttää meitä ja kun kyllästymme vetelemään matoja omista kohduistamme vetelemme niitä toistemme kohduista.  Sorry Platon, emme keksi sinulle mitään tekemistä. Voit sulautua luolasi seinään ja esittää muinaista kirjainmerkkiä.

*

Ijäksen runojensisäinen kiskonta viehättää minua suuresti. Ahmin Siskojen, veljien sanoja kuin ostereita, jotka ovatkin parhaimmillaan silloin, kun ne ovat vertauskuvia. Kun niiden mehu valuu pitkin kurkkua ja voimistelee silmien takana ja "kokolattiamattojen autismi" peittää askelteni äänen, jotta paremmin kuulisin tamburiinin ja erityisesti sen, kun välistä jääneestä lyönnistä lähtee kovin kumu.

Runous on harha-askel järjestyksen valtakunnassa.
[...]
Se on oseaaninen peili ja polttava uteliaisuus
taito opettaa vanhat kulkuneuvot uusiksi.
[...]
Runous on kuin väärään paikkaan eksynyt
hentous. Punastuminen, jota ei voi välttää.


Minulle Siskot, veljet on kuin peli, jota pelatessa ennakoi joutuvansa odottamaan paikallaan kolmen heittokierroksen ajan, mutta sen sijaan tehtäväksi tuleekin tehdä seitsemän punnerrusta.

Please runo, sääli nyt edes hitusen. Please runo, älä missään nimessä sääli. Tämä on mahtavaa juuri näin!



Kaisa Ijäs: Siskot, veljet (2009)
64 sivua
Kustantaja: Teos



2 kommenttia:

  1. Hienoa, että löysit tiesi sivistyssanojen taakse. Aurinkokellon suhteen en ollut itse niin taitava. Hyvää runosunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin jännä juttu, kun ensin tuntui, että oli paljon vierasperäisiä sanoja, mutta joka lukukerralla niitä oli vähemmänl. Mites se on mahdollista?

      Tämä tosiaan ensimmäinen Ijäkseltä lukemani, mutta ei viimeinen.

      Poista