Tabussa inhottava irstas ukko viettelee nuoren viattoman tytön ja ikään kuin tämä ei riittäisi kaupan päälle myös tytön äidin. Mukka on Tabussa halunnut shokeerata lukijoitaan aiheella, joka saa heidät tuntemaan moraalista närkästystä ja pahoinvointia.
Näin Timo K. Mukan Tabun voi näppärästi kuitata, eikä siitä sen enempää. Paitsi että ei voi.
Timo K. Mukasta minulle tulee aina mieleen se, kun hänen kerrotaan sanoneen, että pitempään reissuun lähtiessään hän kaivoi maahan kuopan, johon piilotti käsikirjoituksensa siltä varalta, että talo sattuisi palamaan tai varkaat veisivät sen mukanaan. Joku ehkä ajattelee, että Tabun käsikirjoitus olisikin joutanut tuhoutua ja niin emme olisi koskaan kuulleet Milkasta, hänen äidistään ja Kristus-Perkeleestä.
Juonitasolla Tabu on häiritsevä kertomus. Ikiaikainen moraaliton viettelytarina, oman tyylisensä suomalainen versio Nabokovin Lolitasta (1955), jossa likainen (Kristus-Perkele) tahraa puhtaan (Milkan) ja ulottaa likansa myös Milkan äitiin. Itse tarina on kuitenkin huomattavasti kerroksellisempi kuin miltä ensi lukemalla saattaa vaikuttaa ja se vastustaa edellä esitetyn tapaisia helppoja ja moralisoivia tulkintoja.
Tabu on on kerrottu Milkan minä-kerrontana ja tällä ratkaisulla Mukka välttää asetelman, jossa Milka olisi pelkkä objekti. Tämä korostuu erityisesti tarinan alussa, jossa Milka esiintyy yhtä lailla viettelijänä kuin viettelyn kohteenakin. Voidaan kysyä, onko mahdollista, että niin nuori tyttö kuin Milka, tuntisi halua aikuiseen mieheen. Hyvä, mutta samanaikaisesti täysin väärä kysymys.
Kristus-Perkeleessä hahmona on läsnä hyvä Kristus ja paha Perkele. Hänessä ruumillistuvat ihmisen ääripäät ja ihmisessä oleva mahdollisuus niin hyvän kuin pahankin tekemiseen. Kristus-Perkele ei oikeastaan olekaan romaanihenkilö ollenkaan, vaan (mies)lihaksi tullut symboli, joka kuvastaa ihmisen moraalista viivastoa.
Tabu yllyttää kysymään, mistä kirjallisuudessa on lupa kirjoittaa ja mikä on kirjallisuuden tehtävä. Se herättää paljon tunteita ja antaa lukijalle mahdollisuuden projisoida pahan, likaisen ja moraalittoman Kristus-Perkeleseen. Näin hänestä tulee potentiaalisesti astia, joka ottaa kantaakseen ihmisten synnit nimikaimansa Kristuksen tavoin.
Tabu jatkaa Mukan esikoisromaanissaan Maa on syntinen laulu (klik) tututksi tullutta kuvastoa. Uskonto, seksuaalisuus, rakkaus ja kuolema punoutuvat piirileikiksi, johon romaanin henkilöt käyvät ikään kuin tiedostamattoman sisäisen pakon ajamina.
Mukan romaanin ansioista pienimpiä ei ole se, että se pakottaa lukijan tarkastelemaan omia reaktioitaan aivan erityisellä rehellisyydellä. En myöskään voi olla miettimättä, miten eri tavalla moni tätä teosta lukisi, jos sen olisi kirjoittanut vaikkapa Minna Canth, joka novellissaan Salakari (1887) (klik) sen päähenkilön Alman rakkausseikkailujen kautta tuo esiin miten nainen on vanki itsessään, jos hänellä ei ole kasvatuksen ja koulutuksen kautta saatuja välineitä muuttaa elämäänsä. Tätä taustaa vasten voidaan kysyä, mitä realistisia mahdollisuuksia Milkalla voisi olla toimia toisin kuin hän tässä romaanissa tekee.
Kielellisesti Tabu ei ole yhtä loistokas kuin Maa on syntinen laulu, mutta se jakaa tämän kanssa näkemyksen, jossa ihminen on pitkälti eläimen kaltainen ja jossa ihmisen ruumiin vaatimukset peittävät alleen järjen ja henkisen puolen.
Kristus-Perkele osoittautuu raukkamaiseksi mieheksi, joka lähtee paikkakunnalta, kun hän huomaa Milkan olevan raskaana. Tämän myötä häntä haluava Mirkan äiti suistuu henkisestä tasapainosta ja Milka pyrkii hankkimaan edes osan kunniallisuuttaan takaisin menemällä naimisiin kylän kanttorin kanssa ja hylkäämällä hänelle ikänsä puolesta paljon soveliaammaan naapurin Aunon, joka käy kuumana Milkan perään.
Karkottamalla Kristus-Perkeleen kylästä kertoja tuomitsee tämän teot ja myöhemmin saadaan ikään kuin tämän sinetiksi vielä huhupuheena kuulla, että Kristus-Perkele on joutumassa vankilaan. Lukijan tuomiota ei enää tarvita. Hänelle jäävät Milkan äidin sanat:
Ihminen on lapsi, Milka pieni, hautaan asti. Ei hän siitä viisastu tai muutu. Tuuli tuulee ... suru tempaa ihmisen kuin kukan oksasta ja viskaa kadotukseen ... ei tule pelastusta surevalle ...
Tabun ihmiskuva on lohduton ja synkkä. Brutaalia ja raakaa on ihmisen elämä ja toivo paremmasta turhaa.
Loppupeleissä nyrkkeilykehän toisesta kulmasta löytyy virsi 622, jonka sanat menevät
"Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan, monet vaellan vaikeat retket."
Toisessa kulmassa uhoaa Screamin' Jay Hawkins:
"I put a spell on you
Because you're mine."
BOX!
Timo K. Mukka: Tabu (2014/1965)
Kustantaja: Gummerus
Teokseen sisältyy myös itsenäinen tarina nimeltä Sankarihymni
Ei Milkalla todellakaan ollut mahdollisuuksia. Hän toimi kuten parhaiten osasi niissä olosuhteissa.
VastaaPoistaPidän kovasti Mukan tuotannosta, joka on kuin yksi kuuden vuoden ponnistus. Sääli, että hän kuoli ennen kuin sai edes tunnustusta työstään.
Mukka oli erikoinen kirjailija, mahdottoman tuottelias lyhyen elämänsä aikana ja silloin yksin tyylilajissaan. Seuraajia Lapin elämän mystisessä kuvaamisessa hänellä on kyllä ollut.
Sankarihymni kertoo osuvasti sankaruuden ohuudesta ja siitä, miten vaarallinen tunne häpeä on.
En tuota Sankarihymniä vielä lukenutkaan.
PoistaTästä Tabusta jäin kaipaamaan sellaista komean jylhää kieltä, jota on Maa on syntinen laulu -kirjassa.
Olisi myös kiinnostavaa tietää, oliko Mukka lukenut Lolitan ennen Tabun kirjoittamista.
Niin kauan sitten olen Tabun lukenut, etten oikein osaa mitään sanoa. Mutta sen muistan, ettei se minuun jättänyt sitä samaa ällistyksen, ihmetyksen ja huimauksen tunnetta jonka taas Maa on syntinen laulu jätti. Kirjahyllyssäni Tabukin on, mutta nyt ei ole aikaa lukea uudestaan. Liian monta kirjaa on jo jonossa... Huokaus.
VastaaPoista