On hyvin luultavaa, että en itsekään tietäisi Mirjam Tuomisesta mitään, ellen olisi ollut se kuriton yleisen kirjallisuustieteen opiskelija, joka laitoksen suureksi hämmästykseksi päätti suorittaa osan opinnoistaan finlandssvensk litteratur -oppiaineessa. Sellaista ei yleisen kirjallisuustieteen professorin mukaan ollut hänen virka-aikanaan koskaan ennen tapahtunut. Toivottavasti kuitenkaan oma "koukkaukseni" ei ole jäänyt ainutkertaiseksi.
*
Mirjam Tuominen (1913-1967) oli suomenruotsalainen kirjailija, runoilija ja esseisti, joka piti sielunsisarinaan Edith Södergrania ja Hagar Olssonia. Franz Kafkaa, jonka tuotantoon Tuominen oli tutustunut jo 1930-luvun lopulla hän taas kutsui "saavuttamattomaksi, henkiseksi rakastajakseen."*
Vuonna 1991 WSOY julkaisi kokoelman Mirjam Tuomisen kirjoituksia nimellä Karvas juoma - valikoima teoksista. Tätä ennen Tuominen oli jo pitkälti unohdettu kirjailijana, mutta hänen nimensä nousi uudestaan esiin Ghita Barckin kirjoittaman elämäkerran Boken om Mirjam (1983) myötä.
Tuomisen kirjoittamia teoksia googlettaessani löysin ilokseni tämän Kiiltomadon artikkelin, jossa käsitellään ruotsalaisen pienkustantamon, Eskatonin, viime vuonna julkaisemaa Tuomisen alunperin vuonna 1949 kirjoittamaa esseeteosta Stadier. Eskatonissa ollaan muutoinkin oltu kiinnostuneita Tuomisesta, sillä se on uudelleenjulkaissut myös hänen teoksensa Tema med Variationer (1952).
Suomenkielisissä piireissä Mirjam Tuominen on kuitenkin uskoakseni valitettavan unohdettu kirjailija ja tämän vuoksi olenkin erityisen iloinen voidessani nyt esitellä niin hänet itsensäkin kuin hänen pitkän novellinsa Anna Sten kerran kuussa julkaistavassa BAR Finland -kirjoitussarjassani. Tämä heinäkuun BAR Finland - teksti ilmestyy poikkeuksellisesti elokuun puolella, koska 31.7 postasin klassikkohaastekirjoituksen.
*
Mirjam Tuomisen mukaan taiteilija pyrkii kohti täydellistymistä ja kuolema on hänelle "ainoa lopullinen, yksiselitteinen vastaus."* Teoksessa Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja Liisi Huhtala kirjoittaa Tuomisesta, että hänelle oli leimallista jatkuva vereslihalla oleminen. Huhtala nostaa samassa yhteydessä esiin toisen merkittävän suomenruotsalaisen naiskirjailijan, Eva Wichmanin, ja kutsuu häntä ja Tuomista nahattomiksi kirjailijoiksi, joiden herkkyys teki elämästä vaikeaa ja usein myös hyvin raskasta.
Huhtalan kirjoituksessa on lainaus Tuomisen norjalaista Cora Sandelia käsittelevästä esseestä, jossa Tuominen toteaa, että "ihminen pakenee kevyesti muita ja jos hän pakenee, hän tekee sen löytääkseen tien, joka johtaa takaisin ihmisen luo."* Nämä Tuomisen sanat on hyvä pitää mielessä, kun seuraavaksi tarkastelen Tuomisen novellia Anna Sten.
Anna Sten on nainen, joka on kaikilla tavoin epäpidettävä. Hänet on kuvattu yhtä voimakkaasti luotaantyöntäväksi kuin Jenny Erpenpeckin Vanhan lapsen tarina -romaanin päähenkilö. Tuntuu kuin sekä Tuominen että Erpenpeck olisivat halunneet luoda naispäähenkilön, johon he ovat liittäneet kaikki naisen ja ihmisen huonot puolet ja vieneet päähenkilöidensä epämiellyttävien puolien kuvaamisen sellaiseen inhorealismiin asti, että heistä lukiessa alkaa tuntea kuvotusta ja suorastaan pelonsekaista kauhua.
Anna Sten on yleisten naisstandardien mukaan ihmisenä häpeätahra, sillä hän on ruma ja tietää sen itsekin. Lisäksi hän kävelee kummallisesti "luiskahtelemalla" ja on lähes sokea. Pihapiirin lapsille hän on "lihaksi tullut kauhu" ja vanhemmat pitävätkin lapsiaan ojennuksessa Anna Stenillä uhkailemalla.
Anna Sten on sosiaalinen hylkiö, joka ei pysty elättämään itseään työnteolla. Nuorena tyttönä hän innostui ompelusta, mutta sairastuttuaan reumaan hän ei enää kyennyt ompelemaan. Kaiken kaikkiaan elämästä ei löydy osa-aluetta, joka voisi tarjota Anna Stenille lohtua. Kertoja pakottaakin lukijan kysymään: Onko Anna Stenillä oikeus elää?
Ulkopuolisen näkökulman Anna Steniin tarjoaa novellin toinen henkilö Sven Kolmar, joka törmää Anna Steniin fysikaalisessa hoitolaitoksessa ja alkaa pohtia Anna Stenin kohtaloa Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen kontekstissa. Tätä kautta Sven Kolmar keksii useampiakin syitä, miksi Anna Stenin olisi parasta kuolla. Häntä kuitenkin häiritsee, että kaikesta Anna Stenin elämän synkkyydestä ja hänen eristäytymisestään huolimatta hänessä on jonkinlaista vaikeasti määriteltävää toivoa, joka herättää Sven Kolmarissa halun tutustua Anna Steniin paremmin, vaikka tämä herättää hänessäkin lähinnä kauhua.
Anna Sten oli nimittäin pelkkää häpeää. Hän oli pelkkä haava. Anna Stenissä ei ollut mitään tartunnalta säästynyttä, jota olisi toivonut voivansa suojella. Anna Stenin toivokin oli haavoittunutta toivoa, elämäntahtoa joka tuomitsi itsensä ja oli siksi niin noloa. Anna Sten herätti Sven Kolmarissa vain kauhua.
Karvaaseen juomaan on esipuheen kirjoittanut Tuomisen tytär Tuva Korsström, joka määrittelee Tuomisen "eetikkokirjailijaksi". Tämä kuvaa osuvasti Tuomisen kirjailijanlaatua myös Anna Stenin tarinan kohdalla.
Tuominen tarkastelee Anna Stenissä kärsimystä ja sen ulottuvuuksia ja näkee ihmiselämän Schopenhauerin tapaan tarkoituksettomana ja ilottomana. Tämä on kuitenkin näkemys, jonka Tuominen novellinsa loppuosassa Sven Kolmarin avustuksella haastaa nostamalla tämän havaintojen kautta esiin jokaisen ihmiselämän ainutkertaisuuden. Sven Kolmar, joka on ollut valmis lopettamaan Anna Stenin turhana pitämänsä elämän kokee tämän luona vieraillessaan epifanian, joka saa hänet näkemään, että jokainen ihminen on kiistämättömän ainutlaatuinen.
Ihmeellistähän jokaisessa elävässä olennossa, jokaisessa ihmisessä erikseen, oli juuri se, että ihminen oli rajaton, ääretön ja loputon.
Anna Sten kasvaa eettiseksi tutkielmaksi ihmisestä ja hänen merkityksestään sekä paikastaan maailman osana. Tuomisen henkilökohtainen vereslihaisuus on novellissa vahvana läsnä ja novellin lopun humanismi antaa minulle lukijana sen toivon, jota olen Anna Steniä lukiessani kipeästi kaivannut. Jotta asiat eivät olisi yksinkertaisia, kuten ne eivät todellisuudessakaan ole, Sven Kolmar kuolee heti ihmisen ainutlaatuisuuden tajuttuaan. Miksi näin tapahtuu jää epäselväksi, sillä kertoja toteaa, että edes hän ei tiedä Sven Kolmarin kuoleman syytä. Sven Kolmar jää raitovaunun alle. Ehkä hän hyppää sen eteen tahallaan tai ehkä kyseessä on silkka onnettomuus. Kertojan tietämättömyys vahvistaa näkemystä, että kaikkeen tietoon ihmisellä ei kuulukaan olla pääsyä.
Sven Kolmarin vierailusta tulee käännekohta Anna Stenin elämässä ja hänen kokemansa eristyneisyyden tunteet, jos eivät suorastaan poistu ainakin huomattavasti muuttavat muotoaan tämän jälkeen. Tuominen vaikuttaisi näin vihjaavan, että vaikka ihminen ei voi itse pelastaa itseään, toisella ihmisellä on mahdollisuus heittää hänelle pelastusrengas. Sen avulla uimataidoton ei välttämättä ui pitkälle, kuten Anna Stenin kuolema novellin lopussa todistaa, mutta se voi kuitenkaan antaa hänelle mahdollisuuden olla edes hetkellisesti vapaa eristäytyneisyydestä ja - Tuomisen omin sanoin - "löytää tien, joka johtaa takaisin ihmisen luo."
Mirjam Tuominen: Anna Sten (novelli)
Ruotsinkielinen alkuteos: Murar (1939)
Teoksessa Karvas juoma - Valikoima teoksista (1991)
Suomentanut Harry Forsblom
Toimittanut Tuva Korsström
Kustantaja: WSOY
*:llä merkityt sitaatit Liisi Huhtalan artikkelista "Vain rovion tähden noita on olemassa" - Mirjam Tuominen, teoksessa Maria-Liisa Nevala (toim.) Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja, Otava 1989
BAR Finland -sarjaan pääset tutustumaan tästä
Huh! Kuulostaa erikoiselta ja aivan ainutlaatuiselta Suomen kirjallisuudessa. Enkä ollut kirjailijasta kuullutkaan!
VastaaPoistaTämä postaus on täyttänyt tarkoituksensa, kun tätä myötä sait kuulla Mirjam Tuomisesta. Jos joskus tulee vastaan tämä kokoelma, niin kurkkaa. En tiedä miksi Tuominen on painunut pitkälti unohduksiin, mutta ainakaan syynä ei ole se, että hänen teoksensa eivät olisi laadullisesti korkeatasoisia. Tuomisella on feminististä painotusta, mutta vaikuttaa, että edes lukevat feministit eivät ole häntä löytäneet.
PoistaOnpa jännää, en tiennytkään, että on tuollainen suomenruotsalaisen kirjallisuuden vaihtoehto. Minä luin sivuaineeni puitteissa kotimaista kirjallisuutta, joka ainakin Jyväskylässä nautti huomattavasti pienempää suosiota kuin yleinen kirjallisuustiede. Minulle kotimainen kirjalisuus oli puolestaan itsestäänselvä valinta. Lisäksi pelkäisin yleisen puolen lukupiireihin kuuluvia tiiliskiviklassikoita :D
VastaaPoistaMutta niin siitä suomenruotsalaisesta kirjallisuudesta. Lukiessani Johan Bargumin Lyhykäisiä huomasin, että kansilehteen oli painettu maininta yhdestä menestyneimmistä tms. suomenruotsalaisista kirjailijoista. Se herätti, koska aloin miettiä kuinka vähän olen itse asiassa lukenut suomenruotsalaisten kirjailijoiden teoksia. Pitäisi tässä(kin) asiassa kunnostautua.
Itse asiassa suomenruotsalainen kirjallisuus taisi olla osa laajempaa nordisk litteratur -kokonaisuutta. Tunnistan tuon ilmiön, että jotkut yleisen lukijat nyrpistelevät nenäänsä kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoille. Toisin kuin sulla niin mua taas kiinnosti ehdottomasti yleinen, kakkosvaihtoehto olisi ollut estetiikka.
PoistaOn niin hullua, kun Suomen kaltaisessa pienessä maassa suomen- ja ruotsinkieliset kirjallisuuspiirit on niin erillään. Osin tietysti on kielikysymys, mutta muutoinkin tuntuu, että liikutaan vaan "omissa porukoissa". Sitten on tietysti muutamia, jotka onnistuvat murtamaan kielirajan ja ovat suosittuja sekä ruotsin- että suomenkielisten puolella.
Anteeksi kun kommentoin hieman vanhempaa postausta mutta halusin vain kommentoida, ja ehkä kysyä (ei tarv.vastata jos et ehdi), Mirjam Tuomista lukematta, että minulle tulee Anna Stenistä tuon kuvauksesi perusteella hieman mieleen myös Jean Rhysin kirjojen naishahmot? Vaikka selkeitä erojakin on. Mitä mieltä olet, onko mielleyhtymäni hakoteillä ihan?
VastaaPoistaAnna Sten on vielä varauksessa, mutta Rhysin kirjoja olen jonkun verran lukenut ja en voi sanoa niinkään pitäneeni, ne kyllä ahdistavat, ja imevät puoleensa ja aiheuttavat jotakin tärkeää minussa, niin kuin nyt hyvät kirjat tekevät. Olen miettinyt, kuka muu kirjallisuudessa, erit. suomalaisessa, voisi kirjoittaa samantyyppisesti, tai samanlaisista ihmisistä, mutten ole oikeastana löytänyt vastinetta Jean Rhysille, sikäli kuin on löydettävissä.
Se, että alunperin löysin Jean Rhysin on muuten tämän sinun blogisi ansiota, kiitos siitä!
Kaikkia postauksia voi totta kai kommentoida.
PoistaTosin mielenkiintoista kun mainitset Rhysin. En osannut rhysiläistä naista ajatella Anna Stenin yhteydessä ja luulen, että se johtuu siitä, että Rhysin henkilöt ovat tietystä ulkopuolisuudestaan huolimatta kommunikaatiossa maailman kanssa, kun taas Anna Sten on jotenkin kokonaan eristäytynyt. Kiinnostava tarkastelukulma ehdottomasti joka tapauksessa.
Onpa mukavaa kuulla, että olet blogini kautta löytänyt Rhysin. Hän on kyllä älyttömän kiinnostava kirjailija ja pitäisikin jotain taas häneltä lukea.
Kurittomuus on kyllä ehdottoman hyvä asia yliopisto-opinnoissa. :) Kun kaikkea mahdollista opiskeltavaa on tarjolla, miksi tyytyä niihin itsestään selviin vaihtoehtoihin, jos joku muu kiinnostaa enemmän? Minulle(kin) Tuominen oli aivan uusi nimi, joten juttusi oli kiinnostavaa luettavaa. Kirjallisuuden tuntemus karttui taas yhden nimen verran. :)
VastaaPoistaKurittomuus kunniaan!
PoistaOn mukavaa tuoda esiin suomalaisia kirjailijoita ja kirjoja, jotka eivät ole niitä kaikkein tunnetuimpia. Ehdottoman kiinnostavaa myös tuo, että Ruotsissa on alettu julkaista uudelleen Tuomisen teoksia.
Täällä myös eräs Mirjam Tuomisesta kuulematon, joten mahtavaa kun nostit hänet esille! Kurittomuus selkeästi kannattaa, pieni anarkia pitää pirteänä ja sitä rataa :D Hirmuisen mielenkiintoinen alustus puhumattakaan itse novellista.
VastaaPoistaAnna Sten (henkilöhahmona ja novellina) vaikuttaa ihan superkiinnostavalta. Novellissa vaikuttaa olevan paljon rihmastoja, jotka juuri minua kiinnostavat. Tekee jopa mieli päästää mielikuvitus ja foliohattuiset spekulaatiot irti (joo, lukematta edes kirjaa) ja päättää mielivaltaisesti itse, miksi Sven Kolmar kuolee (ehkä hän kuolee, koska ei koe enää tarvetta elää oivallettuaan vastauksen elämääkin tärkeämmäksi muodostuneeseen kysymykseen).
Kiitos tästä hurjan mielenkiintoisesta postauksesta! Aion ehdottomasti tutkia löytyykö suomikirjastosta Karvasta juomaa!
Olit Elegia mielessä, kun kirjoitin tätä postausta, koska arvelin, että saattaisit olla tästä kiinnostunut. En itsekään ole lukenut Tuomiselta tämän lisäksi kuin yhden tai kaksi muuta novellia, mutta Karvas juoma kököttää ylpeäjnä hyllyssäni. Mistä lienen sen joskus löytänytkään.
PoistaTätä bloggausta oli erityisen mukava kirjoittaa, koska mulla oli kova halu tuoda Tuomista esiin. Samalla muistelin itsekseni "vanhoja hyviä aikoja" - heh!
Mirjam Tuominen on nimenä tuttu, mutta en kyllä totta puhuen olisi osannut yhdistää yhtään nimeä tuotantoonsa. Olipa kiinnostavaa lukea hänestä ja tästä novellista. Tämä on kirjablogimaailmaa parhaimmillaan!
VastaaPoistaKiva kuulla, että Tuominen oli sinulle ennestään tuttu. Pyrin tosiaan aina välillä nostamaan esiin vähemmän tunnettuja kirjailijoita ja ravistaan historian kutomaa unhopeittoa heidän yltään.
PoistaNo onpa Annalle kirjoitettu kamala kohtalo. Ruma, sairas, sosiaalisesti hyljeksitty, lasten kauhu... Ihmisen merkityksellisyyden pohdinta kuulostaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaAjattelisin niin, että nuo elementit ovat tässä novellissa siksi, että ne mahdollistavat sen pohdinnan, jota tässä on
PoistaNo enpä tosiaan ollut koskaan tästä kirjailijasta kuullut. Tosin en ole ihan varma, haluanko nytkään tarttua tähän kirjaan. Jotenkin en tällä hetkellä halua mitään "vereslihalla" olevaa. Kesällä olenkin keskittynyt keveään tai kauniiseen (tai molempiin). Ehkä toivon niistä energiaa edessä olevaan rankahkoon syksyyn...
VastaaPoistaJoskus olen lähes kateellinen ihmisille, jotka pystyvät lukemaan keveää ja kaunista. Itse en oikein osaa, vaan luen voittopuolisesti tällaisia vereslihaisempia kirjoja. No, kukin tyylillään.
PoistaLiityn joukkoon tummaan, en ole kuullut tästä kirjailijasta. Vaikuttaa kiinnostavalta, mutta ehkä liiankin haastavalta juuri tällä hetkellä? Tämä on kai luettavuudeltaan sellaista Keltaisen kirjaston tasoa, if you know what I mean?
VastaaPoistaOnpas Jane kiinnostava ilmaisu tuo "Keltaisen kirjaston taso". En ole ajatellut asiaa muutoin kuin että Keltainen kirjasto ja erityisesti siihen kuuluvat vanhemmat teokset ovat laadun tae. Tarkoititko kenties juuri laatua?
PoistaMirjam Tuominen on nimenä tuttu ja tiedän hänet suomenruotsalaiseksi kirjailijaksi, mutta vain sen takia,että olimme hänen tyttärensä Tuva Korsströmin kanssa muutaman vuoden kollegoja. Sen sijaan hänen kirjoistaan tai kirjailijan laadustaan minulla ei ole ollut mitään käsitystä. Kiitos sinun, nyt on ainakin jonkinlainen käsitys.
VastaaPoistaMyöhäinen kommentini tähän tärkeään keskusteluun: Julkaisin syksyllä 2018 elämäkerran vanhemmistani, Älvan och jordanden (söderströms et schildts). Päähenkilö on ätini Mirjam Tuominen, jonka kaikkia kirjoja juuri ny julkaistaan uudestaan Ruotsissa. Toivon tietysti että samanlainen renessanssi tapahtuisi suomeksi ja Suomessa.
VastaaPoistaHei Tuva,
Poistakirjoittamasi elämäkerta kiinnostaa kovasti ja varmasti sen jossakin vaiheessa luen. Suomenruotsalainen naiskirjallisuus (modernistit erityisesti) on yksi rakkaita kiinnostuksenkohteitani. Olisipa todellakin loistavaa, jos saisimme Suomessakin kokea Mirjamin kirjojen renessanssin. Iloitsin kovasti jo siitä, kun huomasin, että Ruotsissa häntä on alettu uudelleenjulkaista.
Kiitos, kun kävit kommentoimassa.