Siirry pääsisältöön

Oman elämänsä Pridget Jones - Henriikka Tavi: Tellervo

Olin Helsingin kirjamessuilla Teoksen järjestämässä tilaisuudessa, jossa Henriikka Tavi puhui lyhyesti uutuusromaanistaan Tellervo. Kun hän totesi, että kyseessä on chick litin ruumiinavaus, tunsin miten tuskanhiki alkoi valua pitkin selkärankaa. Apua!

Apua siksi, että Tavin runokokoelma Esim. Esa on ollut minulle big thing ja siitä johtuen odotukseni Tavin romaania kohtaan olivat nousseet kuin villiintyneet pörssikurssit.

Apua siksi, että chick lit taas ei ole ollenkaan juttuni ja omakohtainen kokemukseni tästä genrestä rajoittuu suurin piirtein Riikka Pulkkisen romaaniin Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, jonka kuuntelin aiemmin tänä vuonna ja havaitsin varsin ihastuttavaksi, mutta sen jälkeen en ole kuitenkaan tuntenut halua lukea lisää chick litiä. Voi siis sanoa, että  tietoni tästä genrestä perustuvat lähinnä omiin ennakkoluuloihini.

Tellervo paljastaa, mistä chick lit -kirjallisuus on tehty. Samanaikaisesti se on myös hyvin ranskalaisen oloinen romaani, jossa pinnan kevyt humala pitää aisoissa sitä tuskaa, joka aiheutuu siitä, kun nimihenkilö Tellervo ei meinaa löytää puuttuvaa palastaan. Lukiessani usein mietinkin, että kuka tässä on huppelissa. Tämä romaani vai minä?

Jos Muriel Sparkin romaanin The Prime of Miss Jean Brodie nimihenkilöltä kysyttäisiin hän toteaisi silmää räpäyttämättä, että Tellervo elää elämänsä parasta aikaa, ns prime-vuosiaan, joita ei pidä - herran jestas sentään - sekoittaa ruuhkavuosiin.

Tellervo opiskelee kolmatta tutkintoa ja on töissä kioskissa. Nämä faktat ovat kuitenkin hänen elämässään sivuseikkoja, sillä kun Se Ainoa Oikea puuttuu, puuttuu kaikki. Oh no! Tellervon vaatteetkin ovat vielä kamalia.

Vaan tsadam! Tellervo tutustuu rakkausvalmentaja Rori Rayen opetuksiin ja johan alkaa tulla elämään ja alapäähän vipinää. Yhdessä Hennin kanssa Tellervo alkaa Rayen opetusten pohjalta muokata itsestään magneettista naista. Henni on Tellervon ystävä.

Ei hän erityisesti ystävästä pitänyt, mutta ystävä oli hyvä olla olemassa. Ystävä tarjosi vertailupintaa.

Erityisen hersyvää on, että Rori Raye ei ole romaanihenkilö, vaan kirjailija myös IRL. Luultavasti hän on käärinyt huisit massit teoksellaan Make him fall for you. Have the Relationship You Want.

Tellervon lähdeluetteloon kannattaa muutenkin ehdottomasti tutusta, sillä siellä toisensa kohtaavat kirjoittajat ja teokset, joita ei yleensä yhdessä näe. Kippis! Mainion poreileva veto kirjailijalta. Kippis myös Tekstiluolan Tuomas, joka on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan.

Henriikka Tavin teksti on niin soljuvaa ja imuisaa, että kirjan viime sivut tulevat vastaan tuossa tuokiossa ja ennen kuin ehdin edes huomata. Niin myös kaltaiseni chick litistä tuskin mitään tietävä tulee vedetyksi mukaan Tellervon virtaan. Näin magneettista vetovoimaa omaavan teoksen edessä sitä putoaa mielihyvästä polvilleen. 

Raikasta tässä romaanissa on myös se, että yksi Tellervon keskeisistä tapahtumapaikoista on kirkkokuoro, jossa hän tapaa Jarkon, joka on "kärpäspaperia". Kärpäspaperi on paperia, joka ripustetaan katosta roikkumaan ja johon kärpästen toivotaan jäävän kiinni sen sijaan, että ne lentelevät hallitsemattomasti ympäriinsä. Jos käy niin, että jää hiuksistaan kiinni kärpäspaperiin sen irroittaminen hiuksista on vaivalloista.

Jarkon myötä Tellervon opiskelemat rakkaustekniikat pääsevät käytännön testiin. Juonipaljastuksena voin kertoa, että ihan Strömsön malliin Tellervon ja Jarkon suhde ei kaikin kohdin mene.

Tellervo pursuaa ihmissuhdekliseitä, mutta teoksena se on kliseistä kaukana. Yksi tämän romaanin kumakarvojani ylöspäin hilaavia piirteitä on, että kertoja selittelee asioita. Kun esimerkiksi on puhe Helsinki-Vantaan lentokentästä kertoja selventää

Lentokentän nimi oli Helsinki-Vantaa, koska se ei sijainnut Helsingissä vaan Vantaalla. Kun sanottiin "Helsinki-Vantaa" tarkoitettiin siis lentokenttää. Pelkkä Vantaa oli kaupunki, niin kuin Helsinkikin, joskin Vantaa ei muistuttanut kovin paljon kaupunkia, kuten ei kovin moni muukaan Suomen kaupunki.


Minussa nämä selitykset herättivät ajatuksen, että niiden kautta Tavi varmistaa sen, että lukija ymmärtää kyseessä olevan chick lit -parodia. En kuitenkaan löydä Tellervosta parodialle tyypillistä kärkevyyttä, joka tekee mahdolliseksi sen lukemisen myös pastissina.

Olkoon tyylilaji mikä tahansa, on Tellervo oman elämänsä Pridget Jones, joka jakaa lukijalle auliisti rakkausself-helpeistä oppimansa neuvot. Niinhän se on, että tärkeintä on seurata tunteitaan ja pukea ne sanoiksi.

Tellervo on rocky roadia, joka maistuis varmaan sullekin.



Henriikka Tavi: Tellervo (2018)
233 sivua
Kustantaja: Teos

Kirjamessuilta saatu arvostelukappale

Kommentit

  1. ”Rocky roadia, joka maistuis varmaan sullekin”. 😆 Tämä oli loistava kiteytys, itse asiassa parempi kuin koko romaani! ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan mahdottoman muru. ❤️❤️❤️❤️❤️ Mullapas onkin enempi sydämiä 😘

      Poista
  2. Ah, miten hyvin tämän kirjan sanoititkaan! Sain sen juuri luettua, ja minun on jotenkin hurjan vaikea ollut nyt ymmärtää onko tämä teos lintu vai kala. Osin se ymmärtämisen tarve häiritsi lukukokemusta, olisi pitänyt vain antaa mennä ja yrittää lopuksi saada kiinni mistä on kyse - jos sille siinä vaiheessa enää olisi ollut tarvettakaan.

    Jännä kirja tämä oli, vaatii sulattelua ennen kuin siitä saa itse kirjoitettua mitään. Ja se kai on aina enemmän positiivinen kuin negatiivinen merkki, luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tellervo oli mulle yksi syksyn valopilkkuja. Voisi ehkä sanoa, että tämä on sekä lintu että kala :D
      Mulla tosiaan tuli tästä mieleen ranskalaiset romaanit, koska tämä oli kevyt, mutta painavasti kevyt. Vähän höttöinen niin, että hötössä on hometta, jolloin se on kaukana perushötöstä.

      Ja samaa mieltä siitä, että sulattelu on yleensä positiivinen merkki.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän