Siirry pääsisältöön

Meg Wolitzer: The Female Persuasion



The Female Persuasion on suuri romaani.

Se on suuri niin kokonsa (454 sivua) kuin siinä käsiteltyjen aiheiden vuoksi, mutta myös siksi, että se on laajan lukijakunnan romaani.

Viime aikoina olen lukenut melko harvoin kirjoja, jotka ovat suuren yleisön romaaneja, mutta The Female Persuasion on juuri sellainen.  Wolitzerin tapa kuvata niin henkilöitä kuin asioita hyvin läheltä ja paikoin suorastaan pikkutarkasti edustaa amerikkalaisen kirjallisuuden realistista esitystapaa parhaimmillaan. Kielellisesti tämä teos ei tarjoa erityisiä koukkuja, mutta se on suorastaan järkyttävän hyvin kirjoitettu ja tarina vetää kuin junan toiletti.

The Female Persuasion on rakkaustarina, mutta romanttinen juoni on vain yksi sen säikeistä. Lanka, joka pitää teoksen laajaa tematiikkaa kasassa ja jonka rinnalla kulkevat ihmisten väliset, toisinaan hyvin satunnaiset ja pikaisetkin kohtaamiset, joiden vaikutus elämään voi olla merkittävä.
There are some people who have such a strong effect on you, even if you've spent very little time with them, that they become embossed inside you, and any hint of them, any casual mention, creates a sudden stir in you. (kursivointi Wolitzerin)
Wolitzerin romaani kertoo perhesuhteista ja perhetaustan vaikutuksesta ihmisen myöhemmälle elämälle sekä henkilökohtaisista uhrauksista ja niiden hinnasta. Teoksessa käsitellään naisten välistä ystävyyttä sekä opiskelija- ja työelämän haasteita, mutta ihan erityisesti tämä teos on tarina amerikkalaisesta feminismistä sekä nuorten naisten esikuvien tarpeesta.

The Female Persuasion etenee neljän eri henkilön näkökulman kautta. Greer Kadetskyn elämä on ollut lapsesta asti kirjojen täyttämää. Hänen vanhempansa ovat boheemeja, jotka paikoin eivät tunnu edes muistavan tyttärensä olemassaoloa. Hyvin erilaisesta perheestä on Cory Pinto, Greerin poikaystävä, johon hän tutustuu koulun neljännellä luokalla. Greerin ystävistä etualalle nousee lesbotyttö Zee, mutta valovoimaisimmin teoksessa loistaa vanhemman polven feministi Faith Frank, joka muuttaa Greerin elämän suunnan.

Wolitzerin romaania on helppo syyttää valkoisesta näkökulmasta ja hän tuntuu tiedostaneen asian itsekin, sillä Faithin perustama säätiö ja hänen feminisminsä saa teoksessa kritiikkiä juuri valkoisuudestaan.

[n]aturally people were writing things on Twitter like #whiteladyfeminism and #richladies, and the hashtag that for some reason irritated Faith most, #fingersandwichfeminism.

The Female Persuasionin myötä nousee esiin kysymys intersektionaalisen feminismin tärkeydestä.  Lukiessani odotin, että oman näkökulmansa olisi saanut myös tummaihoinen nainen, mutta niin ei käynyt. Toisaalta mietin sitäkin, että jos valkoinen kirjailija kuvaa muita kuin valkoisia häntä saatetaan helposti syyttää siitä, että hän ei kokemuksellisesti tiedä, mistä hän kirjoittaa. Mitä enemmän tätä kysymystä yritän ratkaista, sitä pahemmin aivoni menevät solmuun.

Faithin avulla Wolitzer näyttää, miten uudet feministiset näkökannat haastavat ns. vanhan polven feministit. Tässä kohdin mieleeni tulee väkisinkin ruotsalainen, nykyisin Suomessa vaikuttava Ebba Witt-Brattström, joka on saanut osakseen välillä kipakoitakin syytöksiä feminisminsä vanhanaikaisuudesta suhtautuessaan nuivasti juuri intersektionaalisuuteen.

Witt-Brattsröm nousi Wolitzerin romaania lukiessani mieleeni myös siksi, että minulle hän oli 90-luvun puolivälissä tärkeä feministinen esikuva ja sen vuoksi olenkin tuntenut tarvetta, jos en suorastaan puolustaa hänen näkemyksiään, niin rakentaa siltaa ns. vanhan ja uudemman feminismin välille pyrkimällä tuomaan esiin hänen merkityksensä pohjoismaiselle feminismille.

Greer Kadetskyn Ebba on Faith Frank. Hänelle Faithissä ruumillistuu toivo ja elämän tarkoitus. Greerin sokea ihastuminen Faithiin on verrattavissa rakkauteen - niihin tunteisiin, joita hän kokee Corya kohtaan.

[a]s Greer listened to Faith, what she herself felt seemed closely related to falling in love. Greer knew all about falling in love - the way discovering Cory had shaken her around, messed with her sells. This was like that, but without the physical desire.

Vaikka Faithin feministisissä puheissa on nostalgian kaikuja, hän painottaa kysymyksiä, jotka ovat päivänpolttavia nykyisinkin. Erityisesti aborttioikeudet, joita romaanissa käsitellään, ovat tapetilla monessa maassa tänäkin päivänä, kun naisten oikeutta määrätä omasta kehostaan pyritään rajoittamaan.

Nuoruuden ja yliopistoelämän kuvauksena The Female Persuasion omaa kaukaista sukulaisuutta Donna Tarttin esikoisteokseen Kun jumalat juhlivat öisin (The Secret History, 2991), kun taas feminismin ja naisen aseman käsittelyssään se halaa Marianne Frenchin romaania Naistenhuone (The Women's Room, 1977)

The Female Persuasion on vetävä feministinen lukuromaani, joka kantaa mukanaan tärkeää viestiä. Naisten oikeuksien eteen on jatkuvasti tehtävä työtä, sillä ne, jotka näitä oikeuksia ovat pois ottamassa eivät lepää rauhassa.



Meg Wolitzer: The Female Persuasion
454 sivua
Chatto & Windus (2018)






Kommentit

  1. Oih, oon katellut tätä Akateemisessa kirjakaupassa ja miettinyt, voisiko tämä olla mun kirja. Ehkä meen kirjastoon joku päivä. Jotenkin kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä mikään maailmaa mullistava teos ole, mutta oikein kelpo feministinen lukuromaani. Itse ainakin huomasin välillä lukiessa, että en ollut ollenkaan havainnut ajan kulua, kun olin niin uppoutunut tähän kirjaan.

      Saisit mun kappaleen, mutta kun sain tämän tyttäreltäni lahjaksi niin en raaski luopua.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä