Siirry pääsisältöön

Eira Stenberg: Oven takana - BAR Finland, 25

Tämä on, ajattelen ensimmäisillä sivuilla.
Tämä ehdottomasti on, ajattelen kun olen lukenut hieman pidemmälle.
Vaan mitä tapahtuu? Lupaavan alkuosan jälkeen Eira Stenbergin romaanissa Oven takana seuraa pitkä ja kummallinen jakso, jonka kertojastakin on vaikea saada selvää.
Alan epäillä.
Juutun.
Luen eteenpäin juoksuhiekassa.
Mitä hittoa, tekee mieli kysyä.
Mutta kaiken jälkeen: kyllä tämä on.

Kyllä tämä on sitä lajia kirjallisuutta, josta käytän nimitystä "potentiaalinen tutkimuskirjallisuus". Se on kirjallisuutta, joka olisi vahvasti ehdolla päästä käsittelyyni, jos olisin kirjallisuudentutkija. Se on kirjallisuutta, jonka kanssa ystävyys ei synny välttämättä ollenkaan pikavauhtia, vaan usein aika lailla päinvastoin. Lukemalla uudelleen ja uudelleen ja keskustelemalla tällaisen potentiaalin kirjan kanssa se alkaa vähitellen päästää maailmaansa, jonka rikkauksia yhden lukukerran jälkeen voi vain aavistella. Juuri sellainen kirja on Eira Stenbergin Oven takana.

Alussa monologia pitää Hermann, joka saa raivarin terveyskeskuksessa. Koska hänen isänsä on psykiatri selittää hän itselleen oman käytöksensä näppärästi. Yhtä lailla vakuuttavasti Hermann tuo ilmi ex-tyttöystävänsä Ilsen Afrikkaan suuntautuvan tutkimusmatkan motiivit. Kyse on tietysti afrikkalaisuuden eksotisoinnista.  Stenbergin teksti on täyttä ja runsaasti informaatiota sisältävää. Se pulputtaa kuin suihkulähde, jota kierrän lukiessani ympäri ja romaanin henkilöitä tervehtien. Moi Hermann, moi Ilse, moi Synnöve. Jälkimmäinen on valokuvaaja ja Ilsen ystävä, jonka kanssa Ilse lähtee Länsi-Afrikkaan.

Hermann asuu Synnöven omistamassa huoneistossa, josta hänellä on käytössään vain yksi huone. Suljetun oven takana puhelin soi aina öisin, mutta hän ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole avainta huoneen oveen. Tunnelma on kummitusmaisen vahva. On joku, joka öisin tavoittelee jotain toista ja estää soittamisellaan Hermannia nukkumasta. Koska teoksen alku on niin vahvasti psykologis- tai jopa suorastaan psykoanalyysipainotteinen on selvää, että öisillä puhelinsoitoilla on erityinen funktionsa. Mitä ne yrittävät saada Hermannin tajuamaan?

Länsi-Afrikassa Synnöve rakastuu paikalliseen mieheen, Yaoon. Rakkauden tai pikemminkin Synnöven pakkomielteiden kohde on mysteerinen, kulttuuristen traditioiden ja tarinoiden kuorruttama mies, jolla on traumoja aiemmasta suhteestaan. Musta iho. Houkutus. Niin yksinkertaista tämä ei ole. Synnöve on valokuvaaja. Hän on tottunut katsomaan maailmaa kameran läpi, mutta Yaoa hän katsoo silmillään, hänen tuloaan kuulostelee korvillaan, hänen käärmeeksi muuttunutta ruumistaan syleilee öisin omalla ruumiillaan.

Oven takana pakottaa kysymään, mikä on laajan ja symbolisesti vahvasti kuorrutetun, lähes 90 sivua pitkän 'Punasilmäinen henki' -nimisen jakson tarkoitus.  Se herättää minussa ihmetystä, enkä oikein saa tätä kerronnallista pullistumaa sopimaan muuhun romaaniin. Se tarjoaa ja vihjaa paljon, mutta sen antamat kuvat ovat unien kaltaisia - aamulla niistä on jäljellä vain epämääräinen tunne ruumiissa.

Oven takana on kunnianhimoinen romaani. Suuren yleisön makuun ehkä liiaksikin ja osin ymmärrettävyyden kustannuksella. Silti se kiehtoo. Se kiehtoo tavalla, joka rinnastuu siihen huumaan ja pakkomielteisyyteen, jota Synnöve tuntee Yaoa kohtaan. Se on kiehtova labyrintti, jonka kartta on Punasilmäinen henki -osion kertojan taskussa. Erityisen kiinnostavaa on, että Punasilmäisen hengen kertojahenki estää tekemästä Yaosta pelkkää mustaa ihoa, ihailun objektia ja Synnöven katseelle alistettua taideteosta. Hermann kirjoittaa teoksen lopussa olevassa kirjeessä Stendahlin syndroomasta ja Platonin käsityksestä kauneudesta ja luo täten yhden mahdollisen tulkinnan sille, miksi Synnöve niin hurmaantuu Yaosta.

Kauneuden aikaansaama hulluus merkitsee sielun kohoamista korkeampiin sfääreihin.

Tavalla, jota yhden lukukerran perusteella on mahdotonta tarkemmin määritellä Punasilmäisen  hengen kertoja tekee Yaosta tasavertaisen subjektin Synnöven kanssa ja näin Stenberg välttää valkoihoisen länsimaalaisen kirjailijan Afrikka-kuvausten helmasynnin eli kohteensa alistamisen ja eksotisoinnin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että myös Punasilmäinen henki on länsimaalaisen kirjailijan luoma konstruktio. Punasilmäisen hengen kerronnan kautta afrikkalaisuus kuitenkin pääsee esiin tavalla, jossa Yao kasvaa romaanihihenkilöä suuremmaksi. Hän on sekä Synnöven palvonnan kohde, että yleisempi afrikkalaisuuden representaatio, jonka kautta kertojahengen tarinat, historialliset taustoitukset sekä symbolimahla asettuvat loputtomaan liikkeeseen. Tuloksena on mysteeri, joka ei onneksi suostu avautumaan.




Eira Stenberg: Oven takana (2005)
191 sivua
Kustantaja: Tammi


Muut BAR Finland -sarjan kirjoitukset löytyvät tästä linkistä



Helmet-lukuhaaste:
Kohta 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e