Jenni Linturi: Malmi, 1917

Kuva: Omppu

Jenni Linturin 'Malmi, 1917' joutui lukemiseni lähtöviivoilla kovaan tilanteeseen. Samanaikaisesti sen kanssa luin nimittäin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Kaiut Linnan teoksesta tulivat väkisinkin osaksi 'Malmia'. Linturin esikoisteos 'Isänmaan tähden' oli nostanut odotukseni korkealle ja kun vielä olin jonottanut 'Malmia' kirjastosta kuukausikaupalla oli sekin omiaan nostamaan lukuriman melkoisiin korkeuksiin. Oman säväytyksensä lukuodotuksilleni antoi se, että asun itsekin Malmin vaikutuspiirissä.

'Malmi, 1917' sijoittuu ajallisesti nimensä mukaisesti juuri Suomen sisällissotaa edeltävään yhteiskunnallisen kuohunnan vuoteen. Sen keskiössä on kaksi perhettä: maanomistajien luokkaan kuuluvat ruotsinkieliset Karlqvistit sekä suomenkielistä sivistyneistöä edustavat Puolakat, jotka muuttavat Malmille, kun perheen isä nimitetään alueen apulaisnimismieheksi. Karlqvistin perheestä kerronnan pääosassa ovat perheen tyttäret Ingeborg ja Elisabeth eli tuttavallisemmin Lettu. Puolakan perheen kolmesta veljeksestä eniten ovat esillä Antero ja Oiva.

Ensivaikutelmani 'Malmista' oli hämmentävä. Linturin tiheä, paikoin sähkösanomanomainen kirjoitustyyli hakkasi armottomasti hypähdellen sinne tänne. Kerrottiin ihmisestä ja sitten hän olikin jo kuollut. Noin vaan, ilman sen kummempia selittelyjä. Kaipasin selkärankaa, mutta Linturi tuntui tarjoilevan minulle pelkkiä nikamia, jotka kyllä olivat sinänsä oikein hyvin muodostuneita. Yritin luoda kehystä tai ylipäänsä jotakin palaa tai särmää, jonka kautta hahmottaa teoksen tapahtumia siinä kuitenkaan onnistumatta.

*

'Malmin' puolenvälin paikkeilla tajusin, että luin sitä ihan väärästä näkökulmasta. Minulle 'Malmi' ei ole ensisijaisesti eri yhteiskuntaluokkien välistä skismaa kuvaava kertomus, vaan ennen muuta kuvaus nuorista ihmisistä, jotka epävakaina aikoina yrittävät kasvaa aikuisiksi. Yhteiskunnallinen tilanne toimii Linturin teoksessa pohjakankaana, jolle Karlqvistin ja Puolakan nuorten rimpuilu ja etsintä niin itsensä kuin toistensa ja mielettömäksi muuttuneen maailman kanssa paiskataan suoraan maaliämpäristä. Linturi räiskii kankaalle nuorten ihmisten innon ja sydämen palon, heidän karvaanmakuiset pettymyksensä ja korkealle kurottavat unelmansa. Kaartilaisten ja tilallisten väliset yhteenotot toimivat taustalla kuin virusohjelma. Kun kohdalle osuu, tuhotaan ampumalla.

Tietoinen väärinlukeminen antaa minulle mahdollisuuden tarkastella 'Malmia' sisaruustarinana. Väärinlukemisesta puhun siksi, että koen Linturin teoksen vaativan vahvasti lukijaa tarkastelemaan sitä luokkataistelua edeltävästä historiallisesta näkökulmasta. En kuitenkaan pysty ottamaan vastaan summittaisen silmittömiä väkivallantekoja ilman niiden liittämistä laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen, jota taas en Linturin romaanista löydä.

*

Ingeborg on eittämättä teoksen kiinnostavin henkilöhahmo. Hänen kauttaan Linturi luo kuvaa uudenlaisesta naisesta, jolle ensisijaista ei ole sopivan aviomiehen löytäminen ja perheen perustaminen, vaan näyttelijän ura ja itsenäisyys. Tavoitteidensa saavuttamiseksi hän on valmis uhmaamaan isäänsä ja kiristääkin tältä lupauksen muuttaa Helsinkiin uhkaamalla muutoin liittyä työväenyhdistykseen.

Päättäväinen Ingeborg ei elättele harhaluuloja sen suhteen, miten paljon työtä näyttelijänhaaveiden toteuttaminen vaatii. Hän tiedostaa myös sen, että kun hän asuu kaupungissa erillään perheestään, saattaa se johtaa hänen ja hänen siskonsa väliseen vieraantumiseen. Ingeborg on kuitenkin valmis ottamaan tämänkin riskin, koska "häntä ei voinut pakottaa muiden muotteihin." Vaikka isä painostaa Ingeborgia lähtemään Karjaalle kouluun, Ingeborg valitsee vaikeamman tien, omannäköisensä elämän muiden mielipiteistä välittämättä.

Sinnikkyydessään Ingeborg on huikaisevan häikäilemätön. Hän elää nuoruuden korkeinta ja ylimielisintä vaihetta, jolloin kaikki on mahdollista, vaikka maailma ympärillä haisee vereltä ja kuolemalta. Kun Ingeborg pääsee Mustalaisruhtinattaren pääsykokeeseen, hän aikoo ensin esittää Maamme-laulun, mutta muuttaakin mielensä ja valitsee sen sijasta Humpan ja Pumpan, jota hänen äitinsä Maatu soitti pianolla juuri ennen kuin hänet ammuttiin. Ehkä näyttelijäntyö on Ingeborgille osittain myös pakoa, uuden uljaan naisen selviytymiskeino rikkinäisessä maailmassa. Ingeborg joutuu kuitenkin huomaamaan, että seinä voi tulla vastaan monella eri tapaa.

Jos kuvaus Ingeborgista olisi kirjoitettu 1920-luvulla, se olisi kirjallisuushistoriallinen tapaus. Nyt siinä kuitenkin on jonkinlaista epämääräistä ja pakotettua representaation tuntua: tää olis nyt tällanen henkilöhahmo, että tää niinku olis toiminu näin just ennen kansalaissotaa. Tää olis niinku laittanut kirkasta huulipunaa ja tukkaan laineita ja sit tää olis myyny kukkia Apollon edustalla. Tää olis kattonu niinku tälleen, että kaikki olis ymmärtäny, että tää ei ole mikään tavallinen nainen, vaan "suurihminen."

*

Lettu on tottunut jäämään vetovoimaisen ja vahvatahtoisen sisarensa varjoon. Kun Ingeborg päättää muuttaa Helsinkiin, Lettu pelkää, että hän jää "ypöyksinäiseksi." Pian Lettu kuitenkin tutustuu Puolakan Oivaan, joka on komea ilmestys, mutta valitettavasti suomenkielinen. Linturi kuvaa Letun ensivaikutelmia Oivasta: "Harvoin Lettu oli nähnyt mitään yhtä kaunista. Nenäkin oli niin suora, että sillä olisi voinut leikata voita. Mutta se ei ollut tukka eikä nenä, jonka Lettu näki, vaan jotakin vähemmän. Hän näki suomen kielen, ongelmat ja vaikeuden."

Rakkaus ei kuitenkaan tunne kielimuureja ja pian Lettu huomaakin olevansa melko lailla toivottomasti ihastunut Oivaan. Letusta tulee "suomalaisuusaatteen kaunein kukkanen" ja hän alkaa jakaa yhdessä Puolakan veljesten kanssa lehtisiä, joissa etsitään suojeluskuntaan kuuluneen miehen murhaajaa. Letulle politiikka ja romantiikka kietouvat yhteen. Kun huolet iskevät, Lettu karkottaa ne uneksimalla yhteiselämästä Oivan kanssa Pariisissa ja Berliinissä intohimoisine hotellihuoneissa käytyine riitoineen.

Oiva kuitenkin rakastuu kohtalokkaaseen Ingeborgiin, jonka rinnalla Lettu tuntuu kaverilta, hyvältä jätkältä. Malmilaisen kolmiodraaman siemenet on kylvetty ja sisaruus joutuu koetukselle.

*

'Malmissa' loisteliainta on Linturin paikka paikoin lähes aforistiset lauseet:

"Ihmisen nimi ei muodostunut kirjaimista vaan teoista." 

"... mutta rakkaus. Se kuulostaa laiskojen sielujen ansalta." 

"Syntiseksi tekevä oikeudenkäynti käydään joka päivä jokaisen päässä." 

"Kunnon ihmiset vuosivat toisella tavalla, punaisesti kuin neilikka." 

"Lopulta kaikelle ilmestyy todistaja, myös sille jota kukaan ei uskalla katsoa."

Kaiken kaikkiaan 'Malmi' on hyvinkin mielenkiintoinen teos. Olen ajatellut sitä lukemisen jälkeen enemmän kuin monia muita viime aikoina lukemiani kirjoja. Se on vaikea ja monitasoinen, hyppivä kudelma, joka haastaa lukijansa. Tulee olemaan jännittävää nähdä, mitä Linturi seuraavaksi kirjoittaa. Kunnianhimoa ja lahjakkuutta häneltä ei ainakaan puutu.