Siirry pääsisältöön

Dominique Sylvain: The Dark Angel

Lainasin kirjastosta Dominique Sylvainin teoksen 'The Dark Angel' (2013, ranskankielinen alkuteos (Passage du Désir, 2004) Vive la France -haastetta silmällä pitäen. Muutoinkin oli mukava pitkästä aikaa lukea dekkaria ja siinä mielessä vähän erilaista dekkaria, että tapahtumapaikkana on lempikaupunkini Pariisi, joka kieltämättä antoi tälle teokselle aivan omanlaistaan viehättävyyttä.



Dominique Sylvain on minulle ihan uusi dekkaristituttavuus. Hän on kirjoittanut 13 dekkaria, joista pari on myös suomennettu. Naisdekkari, erityisesti feministinen naisdekkari, on genrenä kiinnostava, koska se tarjoaa luontevan ympäristön perinteisten sukupuoliroolien haastamiseen ja vahvojen naishahmojen luomiseen. Itse olen kokenut esimerkiksi Sue Graftonin dekkareiden päähenkilön Kinsey Millhonen ja Sara Paretskyn V.I. Warshawskin suorastaan henkilökohtaisesti voimaannuttavina romaanihahmoina.

Myös 'The Dark Angelissa' pääosassa ovat naisetsivät Lola Jost ja Ingrid Diesel. Tosin kumpikaan heistä ei ole varsinaisesti etsiviä. Lola on varhaiseläkkeelle jäänyt rikospoliisi ja Ingrid taas Pariisista hurmaantunut amerikkalainen hieroja. Pitkälti sattuman kauppaa he tutustuvat toisiinsa ja alkavat ratkoa naapurustossa kuolleen nuoren naisen Vanessa Ringnesin murhaa.

Lola ja Ingrid ovat riemastuttavia ja keskenään hyvin erilaisia. Lola on keski-ikäinen, ylipainoinen ja huonokuntoinen. Hän pitää viinistä ja palapelien ratkomisesta sekä pukeutuu usein ikäloppuun kylpytakkiin tai vaihtoehtoisesti parempiakin aikoja nähneeseen sadetakkiin. Ingrid taas tuo mieleen "skandinaaviset jugurttimainokset". Hän on nuori, kaunis ja urheilullinen. Kirahvi, kuten Lolalla on tapana sanoa. Yhteistä kummallekin heistä on päättäväisyys ja peräänantamattomuus.

Vaikka 'The Dark Angel' onkin who dunnit -dekkari en lukiessani ollut ensisijaisesti kiinnostunut siitä, kuka oli murhaaja, vaan nautin siitä elävyydestä, jolla Sylvain kuvaa henkilöhahmojaan ja heidän välistään kommunikaatiota. Tässä on naiskaksikko, johon voi rakastua. Teoksesta ei toki puuttunut yllättäviä käänteitä, mutta naisten tutustuminen toisiinsa ja vähittäinen ystävystyminen sekä heidän välisensä ystävyyden syveneminen ja sen näkyminen heidän tavassaan keskustella keskenään vei suurimman osan huomiostani ja tarjosi monia riemukkaita hetkiä. Dekkareissa asiat ovat harvoin niin kuin miten ne aluksi näyttävät olevan. Epäillyistä paljastuu pitkin matkaa uusia salaisuuksia. 'The Dark Angelissa' suurimmasta yllätyksestä vastaa kuitenkin Ingrid. Mitä ovat hänen salaiset öiset tapaamisensa? Nerokasta, niin nerokasta. Feministisen dekkarin juhlaa.

Sylvainin dekkarin aineksia ovat mustasukkaisuudeksi ja omistushaluksi muuttunut rakkaus, mangakirjat, gore-elokuvat ja menneisyyden traumat. Teoksen alussa siamilaiskaksoset Farid ja Noah yhdessä ystävänsä Jean-Lucin kanssa ryöstävät rahanvaihtokioskin. Pian sen jälkeen Faridin ex-tyttöystävä Vanessa Ringnes löytyy surmattuna ja kolmasosa ryöstösaalista on kadonnut. Vanessan kämppäkaverit Khahidja ja Chloé vaikuttavat tietävän enemmän kuin mitä he suostuvat kertomaan. Tilannetta mutkistaa vielä se, että Khadidja on Faridin sisar.

Lola ja Ingrid perustavat oman etsivätiiminsä, koska he haluavat vapauttaa epäilyistä Lolan ystävän, ravintoloitsijana toimivan Maximen, jonka syyllisyyttä vaikuttavat vakuuttavan vähän liiankin monet todisteet. Maxime on niitä miehiä, joiden edessä puolet naisista lakoaa ja myös Ingrid alkaa katsella kaihoisasti Maximen suuntaan. Pahaksi onneksi tämä seurustelee Khahidjan kanssa. Seikka, jota hänen veljensä Faridin on vaikea sulattaa.

Sylvain rakentaa romaanin jännitteen ovelasti niin, että lukija tietää joistakin asioista enemmän kuin Lola ja Ingrid, jolloin mielenkiinnon kohteeksi nousee myös se, missä vaiheessa Lola ja Ingrid saavat selville sen, minkä lukija jo tietää. Toisaalta Lola ja Ingrid käyvät kilpajuoksua myös poliisin suorittaman virallisen tutkinnan kanssa. Heidän erityinen vihollisensa on Puutarhatonttu eli tutkintaa johtava poliisi, josta paljon kertoo jo nimi, jolla häntä kutsutaan.

'The Dark Angelin' lukeminen sai minut miettimään suosikkirikossarjaani, NCIS:ää (Naval Criminal Investigative Service), joka rakentuu ennen muuta taitavasta henkilökuvauksesta ja henkilöiden välisestä kommunikaatiosta ja huumorista. Murhat ovat siinä 'The Dark Angelin' tavoin vain välttämätöntä rekvisiittaa, jotta päästään itse asiaan, loistavien etsivien suorittamaan rikostutkintaan. Jäin myös miettimään, tarjoaako dekkari genrenä jonkinlaisen erityisen viitekehyksen, jota vasten luoda herkullisia henkilöhahmoja. Miten muodostuu dekkarigenren ja teoksessa kuvattujen poliisien ja etsivien välinen, lukijan imuunsa ottava suhde? Onko kyse tekojen kauheuden ja etsivien keveän juttustelun välisestä yhteentörmäyksestä? Liittyykö tämä kysymys siihen, miksi dekkarit ovat niin suosittuja?

'The Dark Angel' ei varmasti ole dekkarien dekkari, mutta pirun viihdyttävä se on. Lola ja Ingrid ovat niin mainio kaksikko, että toivon kovasti, että Sylvain panisi heidät ratkomaan murhia jatkossakin. Heistä saisi myös erinomaista tv-viihdettä.

Kommentit

  1. Kuulostaapa kiinnostavalta. Tässä on minullekin uusi dekkarinimi, ja naisetsivien tutkimuksia nyt ei ole muutoinkaan juuri tullut luettua. Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Tämän kaksikon parissa kyllä viihtyy. Kovin usein ei minusta myöskään ole kuvattu kahta naisetsivää yhteistyössä (ei nyt ainakaan heti tule mieleen), vaan yleensä naisetsivät ovat jonkinlaisia yksinäisiä susia. Lola ja Ingrid osoittavat, että naissynergia on voimaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e