Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia

Hyvä blogini lukija, olet astunut käytävään, jota pitkin kuljetaan Hotel Sapiensiin. Katso käytävän seiniä, joille olen sanatarkasti heijastanut artikkelin Turun sanomien digilehdestä 9.3.2014.

Filosofit Platonista ja Zhuangzista alkaen ovat pohtineet mikä on todellista ja mikä ei. Viime vuosina ruotsalaislähtöinen filosofi Nick Boström on saanut totiset fyysikotkin pohtimaan ajatusta. Boström on kehittänyt argumentin, jonka mukaan on äärimmäisen todennäköistä, että meidän maailmamme on vain tulevaisuuden ihmisten luoma simulaatio.

Boström olettaa, että jossain vaiheessa ihmiskunta kehittää niin tehokkaita tietokoneita, että niillä voidaan simuloida lähes koko universumi. Jos tällaisia historiasimulaatioita tehdään vaikka kaksi, on tilastollisesti todennäköisempää, että me elämme tietokoneohjelmassa kuin oikeassa todellisuudessa.

Oletko valmis? Napauta Hotel Sapiensin ovea, niin avaan sen sinulle.

*

Kun olin lapsi seisoin peili kädessäni peilin edessä, jolloin peilistä heijastuvat kuvat jatkuivat loputtomiin. Muistan miettineeni, minne asti ne oikein jatkuvat. Missä on niiden loppu? Miten joku voi jatkua äärettömyyksiin? Miten sellaista voi olla, joka ei lopu mihinkään?

Leena Krohnin 'Hotel Sapiensia' lukiessani tuo lapsuuden peilikokemus palautui elävästi mieleeni. Krohnilla on uskomattoman hieno kyky luoda maailmoja, jotka ovat sekä vankiloita että jatkuvat äärettömyyksiin ja sen yli. Hänen tekstiensä tulkinta on kiinnostavaa, mutta kenties vielä kiinnostavampaa on niiden herättämät mielleyhtymät, odottamattomat nitkahdukset aivokuoressa, tuuli ja tuiverrus pääluiden läpi.

Olen jostakin itsellenikin tuntemattomasta syystä vierastanut Leena Krohnin teoksia. Olen kyllä muutaman hänen romaaninsa lukenut ja ne ovat olleet hienoja teoksia jokainen omalla tavallaan, mutta silti olen tuntenut, että ne eivät oikein ole olleet minun kirjallisuuttani. Luettuani nyt 'Hotel Sapiensin' minun on vaikea ymmärtää, miten en jo aikoja sitten ole ollut aivan hullaantunut Leena Krohniin. Ainoa selitys, minkä keksin muuttuneelle suhtaumiselleni Krohnin teksteihin on, että vasta nyt on minulle oikea aika lukea Krohnia. Että vasta nyt minussa on olemassa sellainen maasto, johon Krohnin teosten on hedelmällistä upota. 

*

Mikä paikka on Hotel Sapiens? Dystopinen ihmistensäilytyslaitos ja olevaisen maailman ensyklopedia. Krohnin hotellissa ei sisään- ja uloskirjauduta, eikä siellä toimi huonepalvelu. Siellä vallankahvaa kääntävät Kaitsijat, jotka kontrolloivat ihmisiä kuin aivoihin upotettu vakoiluohjelma. Kaitsijoiden apuna toimivat keskenään identtiset Nunnat, jotka ovat "puoliksi biologisia entiteettejä, puoliksi artefakteja." 

164 sivulla Krohn kyseenalaistaa koko meidän tuntemamme todellisuuden ja ravistelee olemassolon rakenteita. Krohnin luomassa maailmassa elämä rakentuu sattumien kautta, eikä sillä ole pysyvää perustaa. Siitä, mitä on nyt, ei voida päätellä mitään siitä, mitä jatkossa tulee olemaan. Krohnin tapa irrottaa syiden ja seurausten väliset suhteet tuo mieleeni David Humen, jonka mukaan siitä, että aurinko tänään nousee, ei voida vetää johtopäätöksiä sen suhteen, nouseeko se myös huomenna. Krohn kuvaa perusturvatonta maailmaa ja asettaa meille hankalia ja hiertäviä kysymyksiä. Miten voi elää tilanteessa, jossa ei tiedä, miten omat tekemiset vaikuttavat siihen, minkälaisia ovat niiden seuraukset? Miten elää ilman kytköksiä totuttuun ajan lineaariseen jatkumoon, jossa tulevaisuus voikin olla jo elettyä ja menneisyys löytyä edestämme?

Hotel Sapiens on täydellisen valvonnan valtakunta, näkymättömien turvakameroiden invaasion paikka, jossa jatkuva tarkkailluksi tuleminen riistää elämisen mielekkyyden.  Se on myös eristyneisyyden linnake, jossa puhelin- tietoliikenne- tai muutkaan yhteydet eivät toimi. Se on paikka, jossa elämä matkii elämälle tunnistettavia piirteitä, mutta jossa kellolla mitattu aika on lakannut olemasta. Hotel Sapiensista puuttuu niin toivo kuin teotkin. Se on tie, jota pitkin ei koskaan saavuta perille. Siellä raha ja luottokortit ovat menettäneet merkityksensä. Armo, katumus, pelastus ja pyhyys ovat vain sanoja toisesta todellisuudesta, Hotel Sapiensissa niiden viivakoodia ei tunnisteta.

Krohnin sulattamossa Descartesin ajattelu on kääntynyt vastakohdakseen. "Näen unta, olen siis olemassa." Tuntuu suorastaan rauhoittavalta, että Freud edelleen puhuu samoista aiheista kuin aina ennenkin: hysteriasta, libidosta ja vieteistä. Heidän luentojaan hotellissa asuvien on pakko mennä kuuntelemaan. Teinifraasit "mitä välii" ja "ketä kiinnostaa" sekoittuvat etnisiä ryhmiä kohtaan tunnettuihin ennakkoluuloihin sekä koko maailmaa ja sen järjestystä ja ilmenemismuotoja koskevaan kritiikkiin aina serbialaisen fyysikon, bakteerikammosta ja pakkomielteistä kärsineen Nikola Teslan toisia älyjä koskevia ajatuksia myöten.

'Hotel Sapiensissa' kyseenalaistetaan niin päätökset kuin niiden tekijätkin. Kuka/mikä päätöksen tekee? Miten tapahtuu valinta? Krohn kysyy suuria kysymyksiä: mitä on pahuus? inhimillisyys? valhe? totuus? Kuka meitä oikeastaan hallitsee? Menetämmekö järkemme, jos näemme enemmän kuin muut? 

Krohin teoksessa käydään rajoilla ja rajan merkitys kahta erilaista entiteettiä erottavana tekijänä hämärtyy. Kun ihmisten ja koneiden väliset rajat ylittyvät, on meidän pakko kysyä, mikä ihminen oikestaan on. Mistä ominaisuuksista ihminen koostuu? Mitkä ovat ihmisen tunnuspiirteet? Miten ihminen eroaa kasveista? "Tarvitaanko älyyn, mieleen, tietoisuuteen aivoja?" Entä jos kasvi käyttäytyy inhimillisemmin kuin ihminen? Luonnonfilosofisen seuran puheenjohtajan esitys kasveista haastaa meidän näkemyksemme ihmisestä erityisenä lajina.

"Kasvien keskuudesta löydämme myös aidon empatian osoituksia. On kasveja, jotka huolehtivat siitä, että niiden lähisukuiset kasvit saavat myös tarpeeksi ravinteita. Ne osaavat varoittaa ystäviään yhteisistä vihollisista. Ne viestivät keskenään, milloin on oikea ajankohta käydä kukkimaan, sillä tuhohyönteisten torjunnan kannalta on viisaampaa kukkia yhdessä kuin erikseen."

Krohn haastaa meidät pohtimaan myös tämän- ja tuonpuoleisen välistä eroa. Mistä voimme tietää, millainen tuonpuoleinen on, koska meillä ei ole siitä kokemusta. Voimmeko väittää, että tuonpuoleinen ei olisi läsnä tämänpuoleisessa? Krohnin luonnonhenget, sylfidit, salamanterit, gnomit ja deevat muistuttavat aiemmin tänä vuonna lukemani G. Willow Wilsonin romaanin Alif the Unseen moninaisista olioista, joiden muodot olivat outoja ja vieraita, mutta joista osa asui maailmassa, joka oli kovasti omamme kaltainen nettiyhteyksineen kaikkineen.

Krohnia lukiessani mietin metamorfoosin olemusta ja meidän tapaamme tulkita jonkun muuttuvan joksikin muuksi. Entä jos olennaisin entiteetti onkin se, joka on tekemässä muutosta, keskellä muutoksen prosessia. Mistä kertoo meidän halumme määrittää ominaispiirteitä, luoda lukkoonlyötyjä listoja siitä, minkälainen jokin on? Näitä kysymyksiä pohtiessani mietin myös omaa mieltymystäni paikkoihin, joissa on jo lähdetty liikkeelle, mutta joissa ei olla vielä perillä. Varmaan arvaattekin, että viihdyn erinomaisesti lentokentillä ja rautatieasemilla osana jatkuvaa lähtöjen ja saapumisten sarjaa.

'Hotel Sapiensin' parissa ajatukseni saavat villejä suuntia ja välillä tunnun pakahtuvani kaikista niistä näköaloista ja mahdollisuuksien törmäyksistä, joita teos minulle tarjoilee. Leijun ilmassa ja koen, miten tämä teos muuttaa minua. Tuntemukseni eivät kuitenkaan ole pelkästään miellyttäviä ja huomaan sen siitäkin, että en halua lukea Krohnin romaania juuri ennen nukkumaanmenoa. En halua siirtää ajatusmyrskyä uniini. Toistelen mielessäni yhtä 'Hotel Sapiensin' kauneinta lausetta. "Kasvaminen on kasvamista kuvitteluun."

Entä sitten Hotel Sapiensin ihmiset, miten heidän lopulta käy. Miten meidän lopulta käy? Teoksen lopussa Hotel Sapiensin asukkaat kiipeävät sen katolle ja ripustavat maapallolipun, "kaiken maanpäällisen elämän lipun" liehumaan. Se on minusta hyvä ja lohduttava merkki.

Hotel Sapiensissa ovat yöpyneet myös esimerkiksi Sinisen Linnan Kirjaston Maria, Marika Oksan hyllyltä, Eniten minua kiinnostaa tien Suketus