Siirry pääsisältöön

Alain Mabanckou: Pikku Pippuri

Pikku Pippuri on touhuisa afrikkalaistarina ja Pippuri on edellä kirjoitettu isolla, koska se on erisnimi ja tavallaan Pikun sukunimi. On tällä miehellä tosin toinenkin nimi. Nimittäin: Tokumisa Nzambe po Mose yamoyindo abotami namboka ya Bakoko.

Teoksen nimi on suomennettu suoraan sen ranskankielisestä nimestä Petit Piment ja tämän vuoksi on turha protestoida tätä nimeä vastaan, vaikka ainakin omalla kohdallani nimi toimi tehokkaana lukemisen kartoittajana. Mikä ihmeen Pippuri? Miksi haluaisin lukea jostakin Pippurista? No jaa, kirjan luettuani keksin kyllä useampikin syitä, miksi niin kannatti tehdä.

Alan Mabanckou (s. 1964) on kongolainen kirjailija ja yksi ranskankielisen Afrikan parhaiten tunnetuista kirjailijoista maailmalla. Pariisilaisissa kirjallisuuspiireissä häntä on kutsuttu jopa Afrikan Samuel Becketiksi - nimitys, jolle tosin Pikku Pippurista ei kovin suoraan löydy perusteita. Mabanckou on kirjailijana herättänyt ristiriitaisia tunteita toteamalla, että afrikkalaiset ovat myös itse vastuussa vastoinkäymisistään ja epäonnestaan ja niitä tässä kirjassa kasaantuu Pikku Pippurin osalle suorastaan dickensiläiseen malliin.

Itse luulin kuulleeni Mabanckousta ensimmäisen kerran, kun Pikku Pippuri (englannin kieliseltä nimeltään Black Moses) valittiin tämän vuoden Man Booker -palkinnon pitkälistalle. Kesti nimittäin hetken, ennen kuin tajusin, että hyllyssäni oleva Pikku Pippuri ja Black Moses ovat yksi ja sama kirja.

Suomenkielisen käännöksen kansi ei varsinaisesti houkutellut lukemaan. Chilipaprikat herättivät lähinnä kummastusta ja taas kerran on pakko todeta, että kannella todella on väliä. Vertailun vuoksi liitän tähän alle englanninkielisen version kannen.





Kansi toimii vihjeenä siitä, mistä kirjassa on kysymys. Suomalaisen painoksen kansi vihjaa kohti keittiötä ja paprikaruokia, kun taas englanninkielisen version kansi ohjaa ajatuksia kohti Vanhan testamentin Moosesta ja laintauluja. Luulenkin, että jos olisin lukenut kirjan englanninkielisenä olisin kokenut sen eri tavoin. Kansi on osa lukijan teoksesta muodostamaa odotushorisointtia, halusimmepa sitä tai emme.

*

Pikku Pippurissa parasta on sen satiirisnaurullinen tyylilaji. En oikeastaan muista lukeneneeni aiemmin afrikkalaista kirjaa, jossa olisi niin vallattomasti kuvattu valtaeliitin edesottamuksia ja kyseenalaistettu naurun kautta hallitsijakulttia. Kun romaanissa kerrotaan, miten lehden pääkirjoitukset on omistettu presidentin ylistämiselle ja hänen ihmeteoistaan kertomiselle ja sallittua on vain yksi totuus, alkaa tarina kuulostaa kovin tutulta. Ihmemiehet kun ovat edelleen voimissaan ja voivat hyvin. Lentävät kurkien kanssa, kutsuvat valheita vaihtoehtoiseksi totuudeksi ja pullistelevat asearsenaalillaan.

Tarina alkaa orpokodista, johon Pikku Pippurin vanhemmat ovat viikon ikäisen vauvansa hylänneet. Eletään kongolaisen sosialismin kultaisia vuosikymmeniä, 1970- ja 1980-lukuja. Sieltä matka jatkuu kaupungin kaduille, prostituoitu Mama Fiat 500:n ja hänen tyttöjensä seuraan sekä kummalliseen hulluuteen. Matkalla vastaan tulee niin katulapsia, kadonneita adverbejä kuin Robin Hoodin kostokin.

Pikku Pippuri kertoo monenlaisesta kaveruudesta ja ystävyydestä, yllättävistä yhteensattumuksista, eroista ja jälleennäkemisistä. Teoksesta jää hieman irrallinen kokonaisvaikutelma, koska aineistoa on niin paljon. Tyyliltään Mabanckoun romaani on hyppelehtivä, veijarimainen ja erinomaisen luettava. Päähenkilönsä hulluuden kautta se liittyy osaksi tarinaperinnettä, jossa yhteiskunta murskaa ihmisen ja hänen unelmansa.




Alain Mabanckou: Pikku Pippuri (2016)
191 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Petit Piment (2015)
Suomentanut: Saana Rusi
Kustantaja: Fabriikki


Kommentit

  1. Oletko lukenut Petina Gabbahin Tanssimestarin? Minusta se vaikuttaisi läheiseltä sukulaiselta tälle sekä satiirisnaurulliselta tyylilajiltaan että valtaeliitin absurdin maailman kuvaajana. Just olen sitä lopettelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Tanssimestarin, mutta siitä on sen verran aikaa, että en osaa sanoa, miten se suhtautuu Pikku Pippuriin satiirin osalta. Niin ja onhan myös esim. Tendai Huchu - suursuosikkini Zimbabwesta, jolla on aika hurjaakin yhteiskuntakritiikkiä, mutta kuitenkin erityylistä kuin tässä Pippurissa.

      Poista
  2. Yhtä toista Mabanckoun kirjaa aloittelin joku aika sitten mutta ei lähtenyt vetämään kiinnostavasta takakannesta huolimatta...

    Ja tuo suomennoksen kansi, huoh. Antaa kuvan että graafikolla oli tiedossa vain kirjan nimi ja siltä pohjalta piti tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai vaan takakansi valehdellut? :D

      Mulla vaikutti toi kansi lukemiseen ihan liiankin paljon, mutta minkäs teet, kun olen kansiesteetikko. Tämä olisi varmaan jäänyt kokonaan lukematta, jos ei olisi kivunnut Man Booker -listalle.

      Poista
  3. Kuulostaapa kiinnostavalta, täytyy katsoa jos osuu kohdalle. Kansi kieltämättä tuo mieleen ruokakirjan, vaikka ne pippurit (piment) ovatkin sananmukaisesti oikeanlaisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Pippurin elämäntarina on kiinnostava, joten kannattaa paiskata kättää, jos hän kohdalle osuu.

      Poista
  4. Kannesta, joka on osa lukukokemusta, olen kanssasi - chilin vannoutuneena ystävänäkin - samaa mieltä. Tämä pieni herkullinen teos on paljon muutakin kuin politiikkaa; runsaudensarvi yhteisöllisyyttä, ystävyyttä, huumoria, satiiria ja surumieltäkin jättäen ehdottomasti valoisan lukukokemuksen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin Pikku Pippurista lukiessani, mutta näin jälkikäteen se tuntuu jotenkin hajanaiselta, enkä oikein hahmota, mitä tällä romaanilla haluttiin sanoa. Tykkäsin alun poliittisuudesta, mutta sen jälkeen kun PP lähti orpokodista kerrontaote jotenkin muuttui ja tuli yhä uusia juttuja, joita yritin sovitella tarinaan siinä kovin hyvin onnistumatta. Kiinnostava kirja kuitenkin.

      Poista
  5. Ihana arvio, kiinnostava kirja, mutta kyllä on nyt kannella murhattu hyvä lukuelämys! Sitähän vois keittokirjan kanneksi laittaa vaikka Robin Hood -maisen miehen pään, jos kannen sanomalla ei ole niin mitään väliä! 😳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ole kovin ylpeä siitä, että kansi pääsi niin paljon vaikuttamaan. Ehkä myös käännöksessä oli jotain. Robin Hood -keittokirjan pohjalle vois tehdä realityn: kokit varastais ainekset rikkailta ja kokkais köyhille :D

      Poista
    2. "kokit varastais ainekset rikkailta ja kokkais köyhille :D"

      Haha, kannatetaan ;D

      Poista
    3. Tuostahan voisi kehitellä formaatin, jota kaupitella :D

      Poista
  6. Kuinka ollakaan, löysin tämän kirjan tänään Suomalaisen kirjakaupan löytöjä-hyllystä ja olisin ohittanut kirjan ilman arviotasi. Se maksoi vain 4,95 ja koska satiirista on kyse, luulen sen olevan ainakin sen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tätä kirjaa väärin, olen siitä yhä vakuuttuneempi. Alun satiiri vakuutti niin, että jäin kaipaamaan sitä lisää ja kun kirja eteni ei se satiirinen homma oikein enää toiminut. Olisi pitänyt alun alkaenkin lukea veijaritarinan tai vastaavan aspektista. Mutta joo, on kyllä 4,95 arvoinen. :D

      Poista
  7. Tämä oli ihan hyvä kirja. Suomennoksen kansi melko kaukaa haettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä. Sellanen tunne mullekin jäi, mutta siinä se sitten olikin. Luulen, että englanniksi olisin pitänyt enemmän, koska tässä oli kyllä kiinnostavia juttuja.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e