Siirry pääsisältöön

Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles

Tämä  kirja nyt vaan on - lajissaan suorastaan täydellinen.

Kuin seitinohuet ranskalaiset stay upit, joista tietää, että ennen kuin juhlat ovat ohi, niihin on tullut reikä. Tai kuin kauniisti hopeoitu vati täynnä mitä ihastuttavimpia raikkaita hedelmiä, jotka lähes peittävät alleen kiilusilmäisen madon. Tai kuin se hetki, jolloin ei saa mielestään ajatusta, että kaikella kohoamisella on rajansa.

Olivier Bourdeaut (s. 1980) on ranskalainen kirjailija ja Tule takaisin, Mr. Bojangles (En attendant Bojangles, 2016) on hänen esikoisromaaninsa. Se on voittanut useita ranskalaisia kirjallisuuspalkintoja, enkä ihmettele yhtään, että niin on käynyt, sillä 'Bojanglesissa' on jotakin täysin vastustamatonta. Se on sulavaliikkeinen viettelijä, joka ei kysy lupaa, vaan vie mennessään. Ah, juuri näille käsivarsille minä halusinkin.

Tätä tekstiä kirjoittaessani kuuntelen luonnollisesti Nina Simonen kappaletta Mr. Bojangles, jota tässä romaanissa soitetaan usein ja jonka tahtiin elämää suuremmasti tanssitaan. Juuri tämän kappaleen läsnäolo Bourdeaut'n romaanissa Nina Simonen esittämänä tuo mukanaan aimo annoksen tragediaa. Lisäksi kaltaiselleni Nina Simone -fanille se aiheuttaa nostalgista pyörrytystä ja äkkiä huomaan taas olevani hänen keikallaan, jossa hänen kaikkinaisen jumalainen ja täydellinen diivautensa vaihtuu sähköiseen läsnäoloon Mr. Bojanglesin ja Mississippi Goddamin myötä.

*

'Mr. Bojangles' on tarina hurmaavasta ja rakastettavasta hulluudesta, joka kulkee romaanin läpi kuin virta, jonka pohjalla on teräviä kiviä. On perhe: äiti, isä ja poika, joihin voi liittää melkein mitä tahansa adjektiiveja, kunhan ne eivät ole tavanomaisia. Bourdeaut'n teksti liihottelee kuin belle de jour, joka imutorvillaan ahmii juhlien täyttämää elämää.

Tanssitaan vielä.
He talked of life, he talked of life
Tanssitaan kuin olisimme virvatulta
He spoke with tears of 15 years
Tanssitaan itsemme pyörryksiin.*

'Mr. Bojangles' on hyvin ranskalainen kirja. Se on hurmaavan kevyt sillä tavalla kuin kevyitä ovat kirjat, joilla on painava ja läpättävä sydän. Kaikki tässä romaanissa on niin pisaroivan kepeää, että kaikki on jotain ihan muuta. Lukiessani nauran ääneen ja nauraessani muistan, että pitkästä ilosta seuraa itku. 'Mr. Bojangles' on pyörrytystä ja tyylipuhdasta hurmaa. Bourdeaut'n henkilöhahmoihin ei yksinkertaisesti voi olla rakastumatta.

Mutta. Leikki, joka on alkanut myös loppuu. Sitä on toisinaan vaikea hyväksyä. Temaattisesti Bourdeaut'n romaani käsittelee mielenterveysongelmia, normaalin ja ei-normaalin rajoja, ja sitä, miten pitkälle tätä rajaa voi venyttää ja missä vaiheessa yhteiskunnan sormi nousee pystyyn. No more.

'Mr. Bojangles' on erinomainen kesäkirja, sillä onhan Suomen kesä tunnetusti lyhyt ja arvaamaton, ja tämän 144 sivuisen tummasydämisen marengin ehtii hotkaista ennen kuin kylmyys ja sadekuuro taas seuraavan kerran iskevät kimppuun.



Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles (2017)
144 sivua
Ranskankielinen alkuteos: En attendant Bojangles (2015)
Suomentanut Ville Keynäs
Kustantaja: Siltala

*kursivoidut rivit laulusta Mr. Bojangles

Kommentit

  1. Ooh haluan lukea tämän heti <3! Kiitos että kirjoitit tästä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostuit. Tämä on tosiaan aivan ihastuttava ja chic.

      Poista
  2. Kannessa tanssiva pari on kuin suoraan yhdestä lehtikuvasta, tangoa käsittelevä juttu. Käytin sitä maalausaiheena. Kirja vaikuttaa just hyvältä kesäkirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi kieltämättä sopii oivallisesti tälle kirjalle ja minustakin tämä sopii erityisen hyvin juuri kesällä luettavaksi.

      Poista
  3. Tämä kuulostaa hyvältä! Meni heittämällä kesäkirjalistalleni (en siis oikeasti tee kirjalistoja tai kirjaa lukusuunnitelmiani ylös, mutta tämän haluan lukea juuri kesällä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä. Tässä on kerrassaan hieno tunnelma. Vähän niinkuin se kuuluisa pieni herkkupala, jonka ranskattaret syövät aterian jälkeen. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä