lauantai 7. huhtikuuta 2018

Ihmeellistä lumoa - Eeva Turunen: Neiti U. muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

Älä nyt vaan kysy, miksi pidin tästä kirjasta niin paljon kuin pidin, sillä en osaa vastata. En nimittäin osaa viehätystäni oikein perustella edes pääni sisällä saati että saisin sen naputeltua julki.

Itse asiassa tajusin jotain hirveän oleellista eilen illalla, kun just olin nukahtamassa, mutta en sitä ajatustani ruvennut kirjaamaan ylös, kun funtsin, että sellasen kuningatarajatuksen ihan varmasti muistan vielä seuraavana aamuna. Arvaat varmaan, miten kävi. Niin ja huijasin vähän tossa edellä, kyllä mä tiedän muutaman jutun, jotka sai mut niin tähän kirjaan ihastumaan.

Eeva Turusen romaanilla on huomiota kiinnittävä nimi:  Neiti U. muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Ensimmäinen yllätys oli, kun kirjaan tarttuessani huomasin, että kyseessä ei olekaan romaani, vaan seitsemän kertomuksen kokonaisuus. Tykkään lyhytproosasta, joten asia ei haitannut minua tippaakaan ja sitä paitsi olen erityisen kiintynyt lukuun seitsemän. Romaanin taiteessa Milan Kundera juttelee luvuista ja muistelisin, että hän puhuu jotakin numeron 7 erityismerkityksestä tai ainakin siitä, miten faitissa parilliset vs. parittomat jälkimmäiset voittaa aina. Kuten yleensäkin saatan myös muistaa väärin.

Toinen yllätys oli kun ensimmäisessä kertomuksessa tapaan neidit K. ja N. Olin tietenkin odottanut etukäteen, että ensimmäinen tapaamani henkilö olisi Neiti U. Hänen tuloaan framille jouduin odottamaan aina kolmanteen kertomukseen asti, joka erosikin muista kertomuksista siinä, että Neiti U:n ihmissuhdehistoria koostui kuvauksista pojista, joita hän oli joskus deittaillut. Muutoin ihmissuhteet ovat tässä kirjassa samansukupuolisia. Tosin toiseksi viimeisessä kertomuksessa, joka on nimeltään Näyttävä heinäsorsakoiras juhlapuvussaan on päähenkilönä neitiherra, joka nimityksenä viittaa siihen, että hän kenties asemoi itsensä binäärisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolelle. Asian todellisen perän toki tietää vain neitiherra itse. Ilmaisu "samansukupuolinen" saattaa myös olla ainakin osin harhaanjohtava, sillä tässä teoksessa sukupuoli ei ole mitään kiveen kaiverrettua.

Heidän siinä työskennellessään Neiti N sanoo Minulle kasvaa parta. Neiti N ajattelee: sukupuoleni vaihtuu ajan saatossa vaivihkaa. 

Näyttävä heinäsorsakoiras juhlapuvussaan on muodoltaan teoksen kokeellisin kirjoitus, jossa Turunen hyödyntää erinäisiä typografisia ratkaisuja. Tässä tarinassa kritisoidaan esimerkiksi sukupuolen merkitsemisen rasti ruutuun -käytäntöjä tarjoamalla vaihtoehdoiksi koira, kettu ja apila. Turunen tarkastalee myös ihmisten välisen kanssakäymisen valheellisuutta sekä ihmisen minäpuheen vaikutusta itsetunnolle ja sen muuttamisen mahdollisuuksia.

Sisäistä puhetta voi todella muuttaa. Olen hirveä. Olen purukalustoltani eriskummallinen, epäsuudeltava. Ei. Olen rujo viehättävä ja omaleimaisen näköinen, maanantaikappale en mikään tusinatuote. Olen vääristymä, kummajainen. Pukeudun huomiota herättävän mauttomasti. Hattuni vihreä ei sovi huivini vihreän kanssa yhteen. Huivini ei sovi ruskean takkini kanssa yhteen, joten minun olisi hankkiuduttava ensi tilassa hämärään. Viheriät kenkäni eivät sovi yhteen minun kanssani. Pukeutumiseni huokuu rentoutta.

Vaikka Turusen teoksessa on seitsemän eri kertomusta on kaikissa niissä päähenkilö, joka vaikuttaa pitkälti yhdeltä ja samalta ihmiseltä. Juttelin tästä kirjasta Tekstiluolan Tuomaksen kanssa ja hän heitti ilmaan ajatuksen, että tämä on episodiromaani ja hän saattaa hyvin olla oikeassa. Kuinka tahtoonsa Turusen romaanin päähenkilö tekee äärest tarkkoja havaintoja maailmanmenosta ympärillään. Aivan riemastuttavan briljantti on esimerkiksi teoksen viimeisessä kertomuksessa esitetty ihmissuhteen kaaren kuvaus iltapalaleivässä tapahtuvien muutosten kautta. Siinä missä aluksi on esteettisesti tarjolle pantu leipä huolellisesti aseteltuine lisukkeineen on suhteen edetessä jäljellä vain "toisesta huoneesta kantautuva huuto siellä on leipää, ostin, voit ottaa, ai niin se jäkin töihin joten on vain näkkileipää, jos sitäkään" (kursivointi Turusen).

Kertomusten päähenkilö on usein vähän eksyksissä itsensä kanssa, epävarma ja ujo, mutta enemmän kuin edellisiä hirmun rakastettava. Jos nyt ottaisin suhteellisen banaalisti ottamisen riskin ja jonka nyt päätin ottaa, niin voisin sanoa, että minun sydämessä lämpimästi läikehtii kun luen tämän henkilön tavasta olla maailmassa. Minulle tulee olo kuin olisin vauvalinnun lähivanhempi ja haluaisin kriisikirkua kaikki kamalat asiat pois hänen tieltään. Tosin niin ei pidä tehdä, koska se tarkoittaisi, että on curling-vanhempi ja se ei ole jälkikasvun kannalta hyvä juttu lintujenkaan maailmassa.

Kun edellä kirjoitin "kriisikirkua" se oli vihje siitä, mistä aion seuraavaksi puhua, vaikka sitä et tietenkään vonut vielä edellisen kappaleen kohdalla tietää. Mutta siis kieli. Turusen tapa käyttää kieltä on täysin omaääninen ja aivan lumoava. Hän muodostelee juuri sen tyylisiä yhdyssanoja kuin "kriisikirkua" ja tekee sen tavalla, jossa huomio kiinnittyy kielen nerokkuuteen ja samanaikaisesti kieli luo elokuisen kasteaamun raikkaita yhteyksiä kuvaamiensa asioiden välille. Turusen teksti on tavallaan hyvin yksinkertaista, mutta se on sitä tavalla, joka kasvaa oman yksinkertaisuutensa yli niin että lopputulos on useammankertaista. Näin kielellisesti lahjakasta romaania ei tule ihan joka yö vastaan.

A:lla ja B:llä on kutakuinkin sama museokävelyvauhti

se helpottaa; molemmat ovat yleiskuvaetenijöitä, eivät syventyjätuijottajia

Yhdessä Neiti U:n kertomuksista tulee ilmi, että päähenkilö on arkkitehti ja kun kirjailijan esittelytiedoissa mainitaan myös hänen olevan ammatiltaan arkkitehti ei voi välttää näkemystä, että tässä teoksessa on paljon kirjailijaa itseään. En silti, kuten yleensäkään, halua lähteä tarkastelemaan kirjallista teosta ns. kirjailijanäkökulman kautta vaan otin tämän asian esiin siksi, että kun tunnen niin suurta läheisyyttä kirjassa esiintyvää henkilöä kohtaan niin se saattaa tarkoittaa, että tunnen suurta läheisyyttä itse kirjailijaa kohtaan. Toivon, että se on hänelle ok.

Neiti U:ssa elämä näyttäytyy kysymysten sarjana ja vastausten vähyytenä. Mitä tulee teoksen muotoon on joka toinen kertomus kirjoitettu ns. tavalliseen malliin ja joka toinen taas muodossa rivillinen tekstiä - tyhjä rivi - rivillinen tekstiä - tyhjä rivi (ks. lainaus edellä). Tämä ilmavuus tulee tarpeeseen, sillä muutoin tämä teos olisi vaarassa olla niin tiheä, että lukeminen saattaisi käydä liian klaustrofobiseksi.

Turunen kuvaa herkullisen havainnoivasti ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Kaikkia niitä isompia ja pienempiä hankauksia ja määrittämisen paikkoja, jotka ihmissuhteessa on jollakin tapaa ratkaistava, jos sitä haluaa jatkaa.

Neiti U:n seurassa tulee puhdistautunut olo ja sitä lukiessani koen, että muutamat omatkin häpeän ja epävarmuuden tunteeni tulevat sanoitetuiksi ja hyväksytyiksi. Teoksena Neiti U. asettautuu kokeellisen kirjallisuuden sateenkaarivarjon alle ja on vakuuttava osoitus Turusen tavasta luoda kirjallisuutta, johon lukijana uppoan kuin säkkituoliin, josta ei ole kiirettä nousta ylös. Neiti U. saa minut uskomaan hippasen enemnmän ihmiseen ja sitä uskoa olenkin viime aikoina kipeästi kaivannut.

Tässä vielä lopuksi tollasia pisteitä, joiden päälle on näkymättömällä kirjasimella kirjoitettu tätä teosta vuolaasti kehuvia sanoja .................................................................................................................................................................
.................................................................................................................................................................
.................................................................................................................................................................
.................................................................................................................................................................



Eeva Turunen: Neiti U. muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
210 sivua
Kustantaja: Siltala


6 kommenttia:

  1. Tämä tosiaan on kokeellista kirjallisuutta, virkistävää, hämmentävää, sellaista joka haastaa ja palkitsee.

    Muuten, minäkin jostain syystä oletin aluksi lukevani romaania ja yllätyin sitten iloisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, säkin olet lukenu tän. Mahtavaa. Mulla on menny sun postaus ihan ohi, kun en viime aikoina ole kauheesti ehtinyt postauksia lukea. Tuun heti kattomaan. Tää kirja on kyllä jotain niin sellaista, että sitä tekee mieli halata.

      Poista
  2. Siis mitä, eilen googlasin tätä ja en löytänyt sun blogiin, mitä ihmettä? Mutta siis joo, aivan huikea teos. Etenkin tuo Turusen kieli, ilmavaa ja harkittua ja lennokasta, ja rakastin päähenkilöä/löitä kaikkine liiankin tuttuine "puutteineen". Ja ihan totta että niitä tyhjiä rivejä kyllä kaipasi tai ne tulivat tarpeeseen, muuten olisi ollut överi, nyt oli sopiva. Aivan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on tämän kevään ehdottomia löytöjä. Voitaisko sopia, että tämä sijoittuu hyvin Hesarin esikoiskirjojen kilpailussa. Ihan hurjan paljon heräsi tunteita päähenkilöä kohtaan ja tässä on just hyvä esimerkki siitä, miten hyvässä kirjassa henkilö voi olla kiinnostavampi kuin monet todelliset ihmiset. Saako tuollaista sanoa ääneen? Sanoin jo 😂

      Poista
  3. Luin juuri instasta postauksesi tästä ja HS-palkinnosta. Ja kuinka sattuikaan, juuri tänään kirjaston vinkkausillassa vinkattiin tätä ja innostuin! Tämän blogikirjoituksesi jälkeen olen vielä enemmän innostunut! En ole siis vielä lukenut, mutta kohta aloitan. Kiitos muuten sun blogista, tykkään tyylistäsi! Olen seurannut jo pidempään, sun juttuja lukee mielellään vaikkei itse kirja niin kiinnostaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sattuma, että tätä kirjaa vinkattiin juuri tänään. Jo keväällä kun tämän luin ajattelin, että tämä kirja ansaitsisi HS-palkinnon ja kun tosiaan pidin tästä kirjasta aivan valtavasti olen erityisen liikutuksen tilassa nyt kun selvisi, että Turunen voitti. On kyllä ollut kova esikoisvuosi, joka vielä lisää tämänvuotisen HS-voiton arvoa.

      Kiva kuulla, että tykkäät käydä lukemassa tekstejäni. On aina erityisen mukavaa saada näin ihanaa palautetta. Toivotan ikimuistoista tapaamista neiti U:n ja kumppaneiden kanssa! 😀

      Poista