torstai 12. huhtikuuta 2018

Rakkauspakkaus - Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

Joskus ajattelen, että olisi tosi kätevää olla mies. Voisin olla vaikka puoli vuotta Charlie Sheen, jonka tuntipalkka on 1374 dollaria. Aika kiva liksa siitä, että heittää telkkarissa pari lausetta, joissa inhoaa äitiään.

Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunne alkaa koomikkomiesten esittelyllä ja yksi heistä on juuri Charlie Sheen. Strömquist osoittaa, miten nämä miehet - Sheenin lisäksi Tim Allen, "Seinfeld" ja Ray Romano - ovat pistäneet rahoiksi haukkumalla vaimojaan ja äitejään telkkarissa. Että semmonen aktiivimalli. Strömquistin huumorista kertoo paljon, että hän nimittää tätä miesporukkaa Neljän koplaksi, joka on ilmaus, jolla yleensä viitataan kiinalaisten kommunistien johtojengiin.

Nimensä tämä teos on lainannut Walesin prinssi Charlesilta, joka onkin hyvä esimerkki miehestä, joka ei ymmärrä naisista tuon taivaallista. Jokaisella tietysti on naismakunsa ja toisilla se nyt vaan sattuu olemaan huonompi kun toisilla.

Strömquist jatkaa purkamalla läheishoivan sukupuolittuneisuutta. Naisena olemisessa on se riski, että voi käydä kuten Nancy Reaganille - kaikkien omaishoitajien keulakuvalle - joka joutui läheishuolehtimaan Ronaldista vuosikaupalla. Koska normin mukaan miehen kuuluu olla avioliitossa naista vanhempi, seuraa siitä loogisesti, että mies on tilastollisesti ottaen naista suuremmassa vaarassa ajautua naisen hoivattavaksi. Sitten taas naisten kannalta tilanne on sikäli kiva, että heillä on hyvä tsäänssit voittaa pääpalkinto "Hoivaa miestä -MM-kisoissa." Strömquist kertoo Nancyn saaneen tuon palkinnon.

Miehille Strömquist tarjoaa hoivakysymyksen suhteen kullanarvoisen vinkin nimeltä "Tee niin kuin Ingmar Bergman". Se tarkoittaa, että jos vaimosta tulee hoivattava kannattaa ottaa kuvioon toinen nainen, joka huolehtii ensimmäisen naisen hoivaamisesta. Näin miehen energia voi virrata entiseen malliin vapaana ja hän voi keskittyä tekemään taiteellisia tai muita suurtekoja.

*

Mitä pitäisi tehdä, jotta maailma olisi sukupuolisesti vähemmän vinoutunut? Strömquistin sarjiksen perusteella avainasemassa on kasvatus. Ne prosessit, joiden kautta "tytöt" ja "pojat" sosiaalistetaan yhteiskunnan hyväksymiin sukupuolirooleihin. On jo herätty siihen, että on varsin pölvästiä, että lelut on eroteltu sukupuolen mukaan. Itse esimerkiksi olin lapsi, joka tykkäsi pelata autokorttipeliä ja pöytälätkää sekä leikkiä paperinukeilla. Jos minut olisi viety lelukauppaan en luultavasti olisi tiennyt, kummalta hyllyltä minun olisi pitänyt poimia leluni, jotta olisin tehnyt tämän poimimisen oikein.

Lapset itse on kyllä aika hakoja pitämään kiinni siitä, mitkä on tyttöjen ja mitkä poikien juttuja. Vaikka heillä ei tällaista tietoa syntymässään ole ja vaikka sitä ei heille kotona tarjottaisi niin päiväkoti viimeistään onnistuu tässä asiassa keskimäärin varsin hyvin. Myöhemmin tämän asian hedelmiä pääsee nauttimaan parisuhdeongelmien kautta. Älkäämme siis unohtako kasvatuksen ennaltaehkäisevää voimaa.

Whitney Houstonin ja Bobby Brownin parisuhteen kautta Strömquist naulaa parisuhdeteesit rakkauden seinään sellaisella osuvuudella, että tätä osiota lukiessani suoranainen kellojen armeija kilkatti päässäni ja samalla muutama aiemmin epämääräiseltä hötöltä tuntunut juttu sai selityksensä. Kun tämä koko keskustelu on vielä puettu Houstonin I will always love you -biisin sisälle vaikutelma on vähintäänkin sama kuin jos katolta putoaisi jääpuikko niskaan heinäkuussa. Strömquist näyttää, miten tarve saada hyvitystä, viha, myötätunto ja syyllisyys kutovat verkon, jossa ihmissuhteessa pahoinvoiva räpiköi kuin koipensa loukannut hämähäkki. Tämä osio kannattaa ehdottomasti lukea, sillä sen avulla voi muutamassa minuutissa päästä käsiksi niihin vekkuleihin mekanismeihin, jotka ohjaavat parisuhteita. Tunnistin nuoremman itseni pitkälti Strömquistin Whitney-kuvauksesta. Se tuntui kamalalta. Se tuntui tarpeelliselta. Se selitti monta juttua.

Strömquist kertoo, miten rakkausavioliiton keksiminen oli loistava tapa pönkittää miesten seksuaalista omistuoikeutta. Kun rakkausavioliiton käsite imaisi itseensä miesten seksuaalisen omistusoikeuden, oli seurauksena moraalinen takapakki, jonka myötä miesten "luontaisoikeuksien" haastamisesta tuli entistä vaikeampaa. Ovelasti patriarkaatti sai tilanteen kupsautettua niin, että naisista tuli oman siveytensä moraalinvartijoita, koska heidän ainoa valuuttansa oli seksi. Tämän vuoksi naisen oli pidettävä seksistä hyvää huolta ja oltava tarjoamatta sitä ennen avioliittoa, koska niin tehdessään he olisivat tulleet "devalvoineeksi oman valuuttansa." Aika hyvin patriarkaatti on vetänyt tässäkin asiassa. Siitä huolimatta nolla pistettä heille.

Myös rakkaussuhteen muodostamisen anatomia ja sen "toisteiset käytösmallit " eli "sosiaalisen konstruoinnin rituaalit" Strömquist käy läpi huumoria purskautellen. Lisäksi hän kuvaa, miten maallistuneessa yhteiskunnassa rakkaus on pitkälti ottanut uskonnon paikan. Tämä oli erittäin avaava osio ja näkökulma, jota en aiemmin ole tullut oikestaan edes ajatelleeksi. Ylipäänsäkin Prinssi Charlesin tunne sisältää monia rakkauden mekaniikkaan liittyviä oivalluksia, joiden lukija voi - jos uskaltaa - antaa resonoida vasten omia kokemuksiaan rakkaussuhteista.

*

Mä ottasin ton 175 senttisen, jolla on ruskeet hiukset ja merenvihreet silmät (=kuvitteellinen repliikkini kaupassa).

Edellisen lauseen keksin viittaamaan Strömquistin esille tuomaan Jürgen Harbermasin ajatukseen, että kulutusyhteiskunta tekee myös ihmisistä shoppailukohteita. Tämä näkyy ihan puheenkin tasolla siinä, miten taloustermit ovat uineet osaksi ihmissuhdepuhetta, vrt. me investoimme ihmissuhteisiin ja kun olemme ilman suhdetta olemme vapailla markkinoilla. Hmm. Voi pahus, kun lopettivat ton meidän lähi-Siwan.

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? Tai ylipäänsä miehiin. Usein miehiin rakastumisesta seuraa kaikenlaista säätöä, jota ei millään jaksaisi, mutta silti kuvio toistuu yhä uudestaan. Edellisellä en tarkoita, että samansukupuoliset suhteet tai suhteet, joissa jompikumpi/molemmat ovat sukupuolettomia olisivat vapaita ko. säädöistä, mutta näistä jutuista Strömquist ei valitettavasti puhu mitään. Naisten rakastumista miehiin Strömquist selittää sillä, että naisilla on tarve saada vahvistusta itsetunnolleen ja parhaiten sitä saa tyypiltä, jolla on yhteiskunnassa hyvä valta-asema ja arvostus. Nämä tyypit on useimmiten miehiä.

Strömquist lainaa Anna G. Jonasdottiria, jonka mukaan patriarkaatin käyttövoima on naisen ja miehen parisuhteessa. Noin ylipäätänsäkin Strömquist keskittyy Prinssi Charlesin tunteessa heterosuhteisiin ja se, että huomioni kiinnittyy tähän asiaan nyt ihan erityisesti johtuu varmasti osin siitä, että olen juuri lukenut kirjan Näkymätön sukupuoli, joka on hyvällä tavalla herkistänyt näkemään sukupuolen ulottuvuuksia ja identiteetin muodostamisen prosesseja tämän käsitteen ulkopuolella. En voi vaatia, että Strömquist laajentaisi käsittelytapaansa useammat sukupuolet tai sukupuolen ulkopuolelle sijoittuvat identiteetit huomioon ottaviksi, sillä se tuntuisi vähän samalta kuin jos vaatisin, että Kontulan pitää sijaita Turussa. Toisaalta sitten en voi täysin työntää sivuun ajatusta, että leikkisän ja terävän ironiansa kautta Strömquist tulee paitsi osoittaneeksi, miten hölmöjä kategorioita Nainen ja Mies ovat myös paaluttaneeksi niitä. Hämmennykseni tämän asian kohdalla on melkoinen. Huomaan toivovani, että muut sukupuolet olisivat päässeet tässä teoksessa esiin edes heterosuhteisiin kirjoittuneiden valta-asemien haastajina. Strömquistin blenderi kun sattuu olemaan niin tehokasta laatua, että sukupuolia ja -puolettomuuksia sinne mahtuisi vaikka kuinka.

Edellistä kappaletta ei tule tulkita niinkään kritiikiksi Strömquistiä teosta kohtaan kuin osoitukseksi siitä, miten hallitsevassa asemassa kategoriat Nainen ja Mies edelleen yhteiskunnassamme ovat. Prinssi Charlesin tunnetta lukiessani koin totta tosiaan useita riemukkaita oivalluksen hetkiä ja sain uusia näkökulmia siihen härdelliin, jota rakkaudeksi kutsutaan. Strömquist on hauska ja vakava niin mainiosti yhteensekoitetussa suhteessa, että näitä kahta ei voi toisistaan erottaa edes virkavalta.



Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne (2017)
Ruotsinkielinen alkuteos: Prins Charles känsla (2010)
Suomentanut: Helena Kulmala
Kustantaja: Sammakko


Kiitos kirjasta Sammakolle ja terveisiä Turkuun!




7 kommenttia:

  1. Olen juuri hoitamisen MM-kisoissa... Posketonta ja terävää rakkauden analyysia. Luen säästellen, jotta saan nautiskella mahdollisimman pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että MM-kisojen repertuaaria laajennetaan, niin mahdollisimman moni voi osallistua :D

      Poista
  2. Ai kun oli ihana pitkästä aikaa tulla lukemaan tekstejäsi. Ihan on kotiinpaluun tuntu :D. Lukulistalle, sille korkealle vuorelle tämän sijoitan jos en ylimmäksi (liian monta upeaa tuossa jo odottaa, että tiistaisen kaihileikkauksen jälkeen saavat päästä käsiini :D) niin korkealle kumminkin. Kiitos taas tervävistä pohdinnoistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AilaKaarina onkin ollut jo sua ikävä. :D Hurjasti tsemppiä leikkaukseen ja nopeaa toipumista, että pääset pian kirjakasojen kimppuun. Liv Strömquist on kyllä varsin mahtava. Luulenpa, että saatat muutamat kerran naurahdella ääneen, kun häntä luet.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. (Poistin ihan turhanpäiväisen kommenttini.) Eilen tuli Sammakosta kirjojen mukana lehti, jossa on ihana haastattelu Liv Strömquistista ja muutama näyte hänen sarjakuvistaan. Terävä nuori nainen. Ps. Hänkin on ihan rakastunut Märta Tikkasen Vuosisadn rakkaustarinaan. Kai minunkin on se sitten luettava... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh. Ei se ollut turhanpäiväinen. En ehtinyt siihen vielä vastata, kun yritän vähentää tietsikallaoloaikaani ja puhelimella menee usein räpeltämiseksi. Oli hyvä kuulla, että leikkaus on nyt onnellisesti takanapäin ja pääset taas kirjojen kimppuun.

      Niin ja kyllä tuo mainitsemasi juttu on selvä vihjaus siihen suuntaan, että on tullut aika sinun lukea Vuosisadan rakkaustarina. :D

      Poista