Siirry pääsisältöön

Vladimir Nabokov: Invitation to a Beheading

Kiinnostuin Vladimir Nabokovin romaanista Invitation to a Beheading (1935),  kun luin Azar Nafisin kirjaa Lolita in Tehran (klik), jossa kuvataan lukupiiriä, joka Nabokovin Lolitan lisäksi lukee muun muassa juuri tätä nyt tarkastelun kohteena olevaa Nabokovin romaania.

Koska Nafisin kirjan lukemisesta on aikaa melkein kolme vuotta olen jo ehtinyt unohtaa, mistä hänen analyysissään oli tarkemmin ottaen kyse. Sen kuitenkin muistan, että tapa, jolla Nafisi Invitation to a Beheadingiä luki ja tulkitsi oli häikäisevä. Tämän vuoksi pettymykseni oli melkoinen, kun minun oli hankala päästä tähän romaaniin sisään. Tosin jo lukiessani mielessäni kävi, että kyseessä on romaani, jonka parhaimmat puolet tulevat esiin vasta siinä vaiheessa, kun siitä alkaa itse kirjoittaa. Lisäksi mietin, mikä merkitys lukijan omalla kulttuurisella kontekstillä on Nabokovin romaanin tulkinnassa. Voisin kuvitella, että jos on elänyt naisena Iranissa on lähtökohta Invitation to a Beheadingin lukemiselle hyvin erilainen kuin jos on elänyt naisena Suomessa.

Invitation to a Beheading kertoo Cincinnatuksesta, joka on tuomittu kuolemaan, mutta joka ei tiedä kuolemantuomionsa syytä, eikä sitä myöskään lukijalle kerrota. Siinä missä minä olen altis tulkitsemaan Cincinnatuksen oloa vankilassa absurdiin kallellaan olevien eksistentialististen painotusten kautta, on tilanne varmasti eri lukijalle, joka elää yhteiskunnassa, joka monin tavoin pyrkii ihan konkreettisestikin rajoittamaan hänen elämäänsä ja sananvapauttaan. Tässä yhteydessä on hyvä kuitenkin muistaa, että en nyt puhu Nafisin kohdalla niinkään nyky-Iranista kuin sen lähihistoriasta.

Nabokovin teoksen voi nähdä tutkielmana vallankäytöstä. Siinä vankilalaitos ja sen johtaja sekä vartijat ovat valtapositiossa, jonka vuoksi he voivat kohdella Cincinnatusta kuten haluavat. He nauttivat oman valtansa suomasta mahdollisuudesta, joka antaa heille oikeuden määrätä Cincinnatuksen elämän pituudesta. Viivyttelemällä tuomion täytäntöönpanoa he tuovat vallanhalunsa julki ja samanaikaisesti Cincinnatuksesta tulee entistä enemmän objekti ja kurinpitotoimien kohde.

*

Intivitation to a Beheadingin alussa vanginvartija tarjoutuu tanssimaan valssia Cincinnatuksen kanssa.  Viimeinen valssi saa näin absurdin muotonsa, kun viimeinen ateria jo odottaa Cincinnatusta. Tilanteen outoutta lisää edelleen se, että vankinlanjohtaja tulee syömään Cincinnatukselle tarkoitetun viimeisen aterian. Juuri ennen valssikohtausta Cincinnatus on kirjoittanut muistikirjaansa: "In spite of everything I am comparatively." Tulkitsen tämän ja romaanissa myöhemmin esiintyvien vastaavantyylisten Cincinnatuksen minää korostavien huomautusten viittavaan siihen, että kaikesta vallankäytön kohteena olemisesta huolimatta Nabokovin romaanissa on kyse ihmisen kyvystä pitää itsensä itsenä täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Cincinnatuksen tuomioon täytäntöönpano siirtyy kerta kerralta. Se on kuin Godot, joka kyllä on kovasti tulossa, mutta jota ei siitä huolimatta näy. Tilanteen tukaluutta lisää, että Cincinnatus on jatkuvasti mahdollisen tarkkailun alainen, sillä vartijat voivat koska tahansa hänen tietämättään katsoa kurkistussreiästä hänen selliinsä. Kenties jonkinlaisena psykologisena turvatoimenpiteenä Cincinnatus jakautuu mielessään kahtia, mikä edelleen korostaa näkemystä, että vallanpitäjillä ei ole pääsyä hänen koko itseensä, vaan Cincinnatus "tarjoaa" heille "vain" toisen puolensa.

Romaanissa tapahtuu useampia outoja asioita, joista on vaikea sanoa, mitä ne varsinaisesti tarkoittavat. Yksi omituisimmista kohtauksista on, kun Cincinnatuksen sukulaiset saapuvat vierailulle ja tuovat mukanaan kaikki huonekalunsa. Pitäisikö tämä tulkita niin, että vankilasta on tullut Cincinnatuksen koti vai onko kyse pikemminkin ironiasta?

Eksitentiaalista tulkintaa kohti ohjaa mm. kertojan huomautus siitä, että Cincinnatusta vankina pitävät ovat tosiasiassa kaikki ("his jailers, who in fact where everyone"). Vankila voidaan näin nähdä myös symbolisena vankilana,  joka on seurausta ihmisen olemassaolosta maailmassa. Kertoja puhuu myös "punaisesta magiasta", jonka taas voi katsoa viittaavan kommunismiin. Lisäksi tarinaan "sotkeutuu" vankilanjohtajan tytär, jonka Lolitansa (1955) lukenut voi tulkita olevan Nabokovin luetuimman romaanin päähenkilön harjoituskappale.

Vaikka Invitation to a Beheadingin lukeminen oli työlästä ja valehtelisin, jos väittäisin, että se oli suuri lukunautinto, on se minusta siitä huolimatta romaanina kiinnostavampi ja suoremmin sanottuna parempi kuin Nabokovilta aiemmin lukemani Lolita ja Kalvas hehku.  Invitation to a Beheading on kerrosteinen mysteeri ja sen kiehtovuus muistuttaa, että parhaimmat kirjat eivät aina suinkaan ole niitä helppolukuisimpia tulkinnasta puhumattakaan.


Vladimir Nabokov: Invitation to a Beheading (2010/1935)
180 sivua
Venäjästä englanniksi kääntänyt: Dmitri Nabokov yhdessä Vladimir Nabokovin kanssa
Kustantaja: Penguin classics




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e