 |
| Jalmari Jalonen, Jouni Puumalainen, Nestori Välitalo. Kuva: Timo Seppälä |
Pitää nyt kertoa myös se, että innostuin kyllä heti Paniikista just sen takia, että sen aihe on mulle aika totaalisen vieras. Mitä miehen päässä liikkuu? Voinko ymmärtää miehen ajatuksenjuoksua, jos sitä mulle näyttämöltä tarjoillaan? Menisinkö ehkä sympatiapaniikkiin?
Paniikin on kirjoittanut Mika Myllyaho ja esitys on kiertänyt menestyksekkäästi ympäri Suomea ja käynyt myös ulkomailla. Kantaesityksensä se sai Ryhmäteatterissa vuonna 2005.
Näytelmässä on kolme kaverusta, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia. Nestori Välitalon Joni, joka jostain syystä toi ensin mieleeni vahvasti Jari Sillanpään (joka paikkaan tuo iskelmätaivaamme kirkas tähti itsensä tunkeekin), on hyvin tunnistettava hermostuneesti liikehtivänä, jatkuvasti puhelimeen puhuvana ja runsaasti naiskokemusta omaavana vauhdikkaana talk show -juontajana. Insinööri-Leon (Jouni Puumalainen) harteilla on näytelmän ilmitasolla traagisin puoli. Miesparka on saanut vaimoltaan tehtäväksi miettiä asioita. Vaikea tehtävänanto, kun Leolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä vaimo häneltä odottaa.
Näytelmän tapahtumapaikka on Jonin veljen Maxin (Jalmari Jalonen) koti, jonne Leo saapuu hakemaan "turvapaikkaa", kun hän on vaimolleen kertonut olevansa Berliinissä, eikä siksi voi mennä omaan kotiinsa. Yhdessä miehet alkavat pohtia keinoja, joilla Leo voisi selviytyä vaimonsa tehtävänannosta ja niin he ajautuvat keskustelemaan tunteista ja niiden ymmärtämisen sekä ilmaisemisen vaikeudesta. Tunnelmaa tehostavat otteet Pedro Almodovarin elokuvasta Puhu hänelle, joka tukee osaltaan Paniikin alaotsikkoa "Miehiä hermoromahduksen partaalla."
Jorma Tapolan ohjaus lähestyy aihettaan huumorin kautta. Hauska esitys onkin ja yleisössä se herätti naurua vähän väliä. Jäin kuitenkin miettimään, miksi näiden kaverusten tunnekriiseilyä pitäisi tarkastella pelkästään komiikan kautta - varsinkin, kun hauska on esityksessä vaarassa jyrätä sen, että jokaisen näistä miehistä kohdalla kyse on isoista ja vakavista asioista. Jalmari Jalosen Max onnistuu tuomaan roolissaan esiin myös herkkyyttä ja Jouni Puumalaisen hissi-insinööri Leossa on aimo annos rehellisesti vaimoaan ymmärtämään pyrkivää suomalaista miestä. Vaikein tilanne on Nestori Välitalon Jonilla, joka sanojen loppuessa alkaa puhua alastomuuden kautta.
Esityksessä on käytetty kiinnostavasti videoseinää ja erityisesti Jonin paniikkikohtauksen hoidossa se on vallan toimiva ratkaisu. Ajoittaisesta koheltavuudestaan huolimatta Kultsan Paniikki onnistuu olennaisimman välittämisessä. Ei ole helppoa olla mies, eikä aina edes toisen miehen kaveri. Se on siinä määrin hankalaa, että kun komiikan tielle on lähdetty olisi sen voinut viedä vielä muutaman asteen överimmäksi.
Teatteri Kultsa: Paniikki
Ohjaus: Jorma Tapola
Rooleissa: Nestori Välitalo, Jouni Puumalainen, Jalmari Jalonen
Teksti: Mika Myllyaho
Teatteri Kultsa on vuonna 1959 perustettu harrastelijateatteri. Kultsan kotisivuilla sen toimintaa on kuvattu seuraavasti: "Teatteri Kultsa tuottaa 4-6 ensi-iltaa vuosittain. Ohjelmistossa vaihtelevat valtavirrasta erottuvat harvinaisuudet, tutut klassikot ja kultsalaisten itse kirjoittamat näytelmät. Varsinaisen ohjelmiston lisäksi tehdään lukuteatteria ja esiinnytään erilaisissa tapahtumissa."
www.teatterikultsa.fi
Viime aikojen kiireestä ja yleisväsymyksestä kertoo se, että nyt vasta huomasin tulla katsomaan ja kommentoimaan tämän... Ja kiitos itsellesi kutsusta mukaan! Tämä postaus kertoi hyvin sen, mitä esityksen jälkeen jo summattiinkin. Huumoria joo, ja vakavampaa pohdiskelua joo, mutta syvemmällekin olisi molempiin voinut vielä mennä. Silti toki viihdyttävä esitys!
VastaaPoistaNiin just. Kivaa oli! 😀
Poista