Kwonin romaanin etukanteen on nimittäin painettu kehu juuri Groffilta: The Incendiaries is "a God-haunted, willful, strange book written with a kind of savage elegance. I’ve said it before, but now I’ll shout it from the rooftops: R.O. Kwon is the real deal.”
Tietysti hieman nolottaa, että menin mainoslausehalpaan - varsinkin kun tiedän, että kyseisiä lauseita pyydetään mainekkailta tekijöiltä tarkoitushakuisesti lukijan pään menoksi.
Olen valmis allekirjoittamaan Groffin sanat outoudesta ja villistä eleganssista, mutta katoille en kuitenkaan aio lähteä huutelemaan, sillä niin tärkeä kuin Kwonin kertoma tarina onkin ja niin kiinnostavasti kuin hän sen kertookin, jätti tämä romaani minut tunnetasolla kumman kylmäksi.
The Incendiaries on kertomus radikalisoitumisesta. Teoksen päähenkilö Phoebe on korealaistaustainen nuori nainen, joka kantaa mukanaan traumaattista kokemusta. Tämän vuoksi hänen psyykensä on täynnä syyllisyyttä ja hänelle tapahtuneen tragedian seurauksena hänestä on tullut henkisesti koditon. Collegen alussa Phoebe lääkitsee haavojaan lähtemällä milloin kenenkin pojan mukaan.
I craved the postcoital talks, the truths told in bed.
Vakautta ja turvaa Phoebelle tarjoaa Will, jolla hänelläkin on omat menneisyyden painolastinsa, sillä Will on ollut harras uskovainen, joka kuitenkin on vaihtanut uskonsa ateismiin. Phoebelle Willistä tulee turvasatama.
Untill Will, I drifted, he attached me to this patch of earth.
Willin rakkaus ei kuitenkaan ole Phoebelle riittävästi, vaan hän alkaa tuntea kummaa vetoa John Leal -nimiseen mieheen, joka on ollut vankina Pohjois-Koreassa ja joka rakentaa ympärilleen hurmoshenkisen, uskonnollisen ja raa'an yhteisön, joka radikaalien yhteiskuntaan kohdistuvien toimenpiteiden lisäksi muun muassa vastustaa voimakkaasti naisen oikeutta aborttiin. Aluksi Phoebe pystyy olemaan menemättä mukaan Lealin fanaattisimpiin ajatusmalleihin, mutta ajautuu vähitellen yhä syvemmälle miehen houreiseen maailmaan.
Miten pelastaa läheinen ihminen fanatismilta? Miten puhua järkeä ihmiselle, jonka pään täyttävät toinen toistaan oudommat ajatukset ja radikaalit suunnitelmat ja joka muuttaa käsityksiään itselleen aiemmin niin tärkeistä asioista aivan päinvastaisiksi? Kwonin vastaus ei ole rohkaiseva. On vaikeaa ellei mahdotonta pelastaa ihminen, joka on löytänyt radikalismista paitsi omia traumoja lääkitsevän laastarin myös elämänsä tarkoituksen
Kwonin romaani etenee näkökulmien kautta ja tapahtumia katsotaan niin Phoeben, Willin kuin John Lealinkin näkökulmasta. Lealin kautta The Incendiaries osoittaa, miten helppo jo valmiiksi traumatisoitunut ihminen on manipuloida mukaan radikalismin sakeisiin liemiin.
He [John Leal] asked around: she [Phoebe] hadn't told friends what she'd lost. But all this, he could use.
The Incendiaries on kaikkea muuta kuin simppeli tarina. Myöskään sen kyytiin pääseminen ei ollut helpoimmasta päästä, sillä Kwonin kirjoitustyyli on paitsi vihjaileva, myös kumman pomppiva. Näkökulmat vaihtuvat nopeasti, eikä ajallinen eteneminen ole suoraviivaista. Toisaalta juuri nämä tekijät lisäävät tämän romaanin tehoa ikään kuin Kwon huomaamatta piikittäisi hitaasti vaikuttavaa myrkkyä lukijan suoniin.
Kultin kuvauksessaan Kwonin romaani tuo mieleen Emma Clinen Tytöt, vaikka aiheensa lähestymistavan osalta se onkin hyvin erilainen ja jättää jälkimmäistä enemmän lukijan tulkittavaksi. Radikalismin käsittelyssään The Incendiariesin kanssa läheisiä ovat viime aikoina lukemistani teoksista Kamila Shamsien Joka veljeään vihaa sekä Abdellah Taïan The Infidels.
The Incendiaries on täynnä voimaa, joka syntyy paitsi teoksen aiheesta yhtä lailla Kwonin tavasta kirjoittaa niin, että sanat ovat kuin lampeen heitettyjä kiviä. Kwonin romaanilla on pitkä sytytyslanka, joka saavuttaa kohteensa vasta siinä vaiheessa, kun tämän romaanin on lukenut loppuun.
R. O. Kwon: The Incendiaries
214 sivua
Riverhead books (2018)
Kommentit
Lähetä kommentti