Tekstit

Nicol Hochholczerová: This Room is Impossible to Eat

Kuva
En tiennyt Nicol Hochholczerován romaanista etukäteen mitään, mutta sen nimi on sen verran erikoinen ja kutsuva, että halusin tämän kirjan ehdottomasti lukea. Lisäksi kirjailija on slovakialainen ja ei ole ihan jokapäiväistä kauramaitoa lukea slovakialaista kirjallisuutta. Hochholczerován teos kyllä herättää kiinnostuksen slovakialaista kirjallisuutta kohtaan laajemminkin.

Ja mikä parasta This room on Hochholczerován esikoisteos ja häneltä on tämän jälkeen julkaistu muutakin. Elikkäs yksi uusi kirjametsästyksen kohde lisää. On kokeellista kirjallisuutta, jonka lukeminen on työlästä ja hankalaa, mutta This Room osoittaa, että vaikka kyseessä on kaikkea muuta kuin perinteinen romaani, on sen lukeminen silkkaa riemua, vaikka en - varsinkaan aluksi - ollut juurikaan selvillä, mistä tässä on kysymys.

 Hochholczerován romaani on ilmava, paikoin proosarunotyylinen. Tämä on tyylillisesti oiva valinta, sillä jos teos olisi pitkää tekstipötköä olisi tämän teoksen vastaanotto huomattavasti haas...

Johanna Venho: Mitä rakkaus meille tekee

Kuva
En ole mitenkään valtavasti lukenut tänä vuonna kotimaista uutuuskirjallisuutta, mutta siitä huolimatta uskalsin uumoilla, että Johanna Venhon Mitä rakkaus meille tekee olisi yksi Finlandia-ehdokkaista. No ei ollut. Hämmentävää, sillä tässä kirjassa on kaikki elementit nousta ns. isoksi romaaniksi. Surkuhupaisaa on, että yhtä lailla kuin teoksen kaksi naispäähenkilöä jäävät usein syrjään tai vähintäänkin katveeseen miesten hallitsemassa maailmassa myös heistä kertova romaani jätettiin ehdokkuuden ulkopuolelle.* Mitä rakkaus meille tekee on historiallinen romaani, joka ajallisesti sijoittuu pääosin 1800- ja 1900-lukujen vaihteseen. Henkilötasolla romaanissa kuvataan Eevan ja Marian, tuttavallisemmin Maijun, ystävyyttä sekä heidän elämänvalintojaan ja niiden seurauksia. Yhteiskunnallinen prinsiippi avataan Maijun kautta hänen lähtiessään mukaan työväenyhdistyksen toimintaan ja myöhemmin politiikkaan. Maijun hahmo on saanut innoitusta mm. sosiaalidemokraattien kansanedustaja Maria Raunio...

Harry Salmenniemi: Tulikristalli ja muita novelleja

Kuva
Perhe-elämäromaaniensa jälkeen Salmenniemi on siirtynyt takaisin novelleihin, jotka ovatkin se genre, jonka vuoksi hänen kirjoittamaansa olen ollut lääpälläni.  Tulikristalli ja muita novelleja etenee matisti ja teposti eli lukiessa "minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy." Alussa on muutamia lapsitekstejä vähän niin kuin hämäykseksi. Vähän niin kuin lukijan kanssa leikkimiseksi, että katsos nyt edelleen minä kirjoitan pikkulapsista, vaikka teen sen tällä kertaa novellien muodossa.  Isi ja lapsi hyppii lätäköissä. Bakteerikammo vaivaa vanhempia. Naapureita arvostellaan, vaikka heidän elämisen haasteistaan ei tiedetä mitään. Lapsi näkee yöllä, että isällä on häntä. Pitkälti siis juttua, johon kuka tahansa lapsiperhearkea elänyt voi samaistua ja naapurien kyyläämiseen toki kaikki muutkin. Lapsinovellien jälkeen on liuta muita tekstejä, joista osan kohdalla en  totta puhuen oikein tiedä, mihin Salmenniemi niillä pyrkii.  Novellissa Miehistö poliisi pääsee esittelemään työpäi...

Didier Eribon: Paluu Reimsiin ja Teatteri Metamorfoosi: Itseen kirjoitettu - henkilökohtainen kertomus Eribonin katveessa

Kuva
Tämä ei ole kirja- eikä teatteriarvio. Tämä on pohdinta Eribonin romaanista ja sen pohjalta tehdystä teatteriesityksestä oman elämäni kautta. Eribonin romaaniin pohjaavan teatteriesityksen, Itseen kirjoitetun, kantaesitys oli Tampereen työväen teatterissa helmikuussa 2026. Minä näin tämän esityksen Konepajan näyttämöllä Helsingissä syyskuussa 2026. Eribonin romaanin on suomentanut Timo Torikka ja hän on myös yhdessä näytelmän ohjaajan Davide Giovanzanan kanssa dramatisoinut sen näyttämölle. Näyttämöteoksessa Timo Torikka esittää isän roolin, Sinikka Sokka äidin ja Miiko Toiviainen pojan eli Didier Eribonin. Näin ensin Teatteri Metamorfoosin esityksen ja luin kirjan vasta sen jälkeen. Tällä järjestyksellä oli vaikutuksensa. Näistä vaikutuksista selkein on, että jos olisin lukenut kirjan ensin olisin ollut vahvasti pojan eli Eribonin puolella. Näytelmää katsoessa puolella olemisen asema komplisoituu. Ymmärrän vahvemmin äitiä ja niitä ristipaineita, joissa hän elää väkivaltaisen miehen p...

AINA EI TARVITA SUOSALOA - Rasti Ruutuun (Valtimonteatteri)

Kuva
Valtimonteatterin Rasti ruutuun on pikadeittikomedia (stand upish) jossa deittaajia näyttelevät Mona Kortelampi ja Sirja Sauros.  Nämä kaksi sujahtavat hahmoksi jos toiseksi sukkelaan. Vaikka deittihahmot ovat komediallisessa hengessä ylilyötyjä, on heistä helppo tunnistaa reaalimaailman ihmisten piirteitä. On halu toisen luo. On kolmen minuutin kohtaaminen ja riski. On pelko, että ei osaa kommunikoida. On hermostusta, sydämien läpätystä ja hikisiä kainaloita. Hahmojen esittämisessä liu’utaan sukupuolesta toiseen. On Patrick, elokuvakriitikko, jonka pöksyt tosi paikan tarjoutuessa ovatkin pupuja täynnä. On Ninnuli, tsirp trsip pirteä ja vahvasti feminiini. On rehevästi käyskentelevä savolaismies, jolle savolaisuus on vain osa iskemisrepertuaaria, sillä eipä sitä kannata heti ensikohtaamisella kertoa olevansa Keravalta. On Kari, semmonen varmaan jonkun mielestä ihan kivakin mörökölli, jonkun toisen taas ei. Vai olikohan se sittenkin Ari? Tai Lari? Mistä noita miesten nimiä muistaa. ...

Jaakko Yli-Juonikas: Vaurioituneiden aivojen painajaiset

Kuva
Jaakko Yli-Juonikkaan esseiden lukeminen on vapaaehtoista turpaanottamista. Tiedän jo lukiessani, että teksteissä on jippoja ja koukkuja, jotka menevät minulta ohi. En silti väittäisi, että Yli-Juonikkaan tarkoituksena on osoittaa lukijalle, että tämä ei ole fiksuimmasta päästä. Tai no, pidetään kuitenkin varaus, mistä sitä koskaan voi tietää. Minulla on tapana lukea esseekirjatkin järjestyksessä alusta loppuun. Nyt en tehnyt niin, sillä Yli-Juonikkaan esseeteoksen Vaurioituneiden aivojen painajaiset viimeinen essee kiilasi ohituskaistaa pitkin ensimmäisenä luettavaksi. Tämä johtui kyseisen esseen nimestä 'Parhaat tyhmien kirjoittamat kirjat?' Halusin tietää, keitä nämä tyhmät ovat, miksi he ovat tyhmiä ja mitä kirjoja he ovat kirjoittaneet. Paljastui, että monet Yli-Juonikkaan käsittelemistä teoksista olivat minulle tuntemattomia ja niiden nimetkin herättivät epäilyksiä. En myöskään oikein päässyt selville, mitä tyhmällä varsinaisesti tarkoitettiin. Tämän esseen luettuani pal...

Eeva Åkerblad: Amalia, Amalia!

Kuva
Amalia, Amalia! on kertomus miehestä, Erikistä, joka päätyy Amalioiden seuraan ja jonka vaimo Magda on kirjassa läsnä kursiivilla tekstin välissä. Harmittaako minua vaimon nitistäminen? Toisinaan kyllä. Erik A. Hyvärinen (mainitsin nyt hänet koko nimeltä, koska Erik vaikuttaa olevan tyyppiä, jolle on tärkeää, että myös tuo A. mainitaan) valokuvaa Terijoelta siirrettyjä huviloita. Se on hänen työtään, ei kovin iso projekti, mutta projekti kuitenkin.  Viimeisimmässä huvilassa, jota Erik kuvaa, asuu kolme Amaliaa. Amalia, vanha-Amalia ja iki-Amalia. Heidät on äskeisessä lauseessa kirjoitettu nuorimmasta vanhimpaan. Amaliat eivät lopu iki-Amaliaan, vaan he jatkuvat pitkälle historian hämäriin aikajanoihin, mutta nämä mainitut kolme ovat ne, joista kirja kertoo ja jotka Erik tapaa. Åkerbladin romaanissa kiinnostavinta ovat siinä olevat hämärän alueet, mystisen läsnäolo. Amaliat eivät ole tavallisimmasta päästä ja varsinkin näyttelijänäkin tunnettu, kameran katsetta rakastava iki-Amalia ...

Eino Taina: Piilopaikat

Kuva
Täältä tullaan elämä! Eino Tainan romaani Piilopaikat tuo väkisinkin mieleeni Tapio Suomisen ohjaaman elokuvan vuodelta 1980. On kyse teinien, erityiseti teinipoikien, elämästä. Jutuista, joista tiedän varsin vähän, mutta joiden osaksi sukellan romaanin ensisivuista alkaen. Huomattavaa onkin, että en lue Tainan kirjaa kuin tarkkailija, vaan tuntuu kuin pörräisin kärpäsenä teinien ympärillä. Taina ihastutti esikoisromaanillaan Se laajenee (Avain 2024), joka on ystävyys- ja sukupolviromaani nuoruuden kautta kuvattuna. Ystävyydellä on keskeinen rooli myös Tainan uutukaisessa. Päähenkilöksi positioituu Iikka ja kautta romaanin värähteelee lanka, jonka kierteistä avautuu Iikan salainen, muilta piilotettava ihastus kaveriaan Hamzaa kohtaan. "Halusin olla vain mieli ja aistit. Painoton, muodoton, luuton, nesteetön. Nännitön. Halusin olla Hamzan kanssa kaksi aineetonta sielua ..." Romaanin ensimmäisessä osassa ollaan yläasteen 7. luokalla leirikoulussa. Painia ja pränkkiä. Porukass...

Silja Kejonen: Versailles

Kuva
VOI EI! Ja KÄÄK KÄÄK KÄÄK! Olin kirjoittanut Versaillesista suht pitkästi läppärini muistiinpanoihin, mutta kyseinen muistiinpano on mystisesti hävinnyt. Luultavasti olen vahingossa kirjoittanut sen päälle muistiinpanon jostakin muusta kirjasta.  Asialle ei nyt enää voi mitään, enkä pysty toistamaan, mitä aiemmin olin kirjoittanut.  Vaan katsokaahan taivaalle, siellä on pilven kultainen hopeareuna. Siellä näyn minäkin ja kuten huomaat olen kontallani ja sehän sopii tähän tekstiin kuin korkea peruukki Marie Antoinetten päähän. Silja Kejosen Versaillesia lukiessa alkaa tehdä mieli - aika paljon - tehdä kaikenlaista vähän kummallista. Esim. kontata, joka tämän kokoelman kontekstissa on ihan normimeininkiä, vaikka ei olisikaan vasta kävelemisen taidosta haaveileva vauva. Kun nyt muistelen lukemistani konttaamalla taaksepäin löydän paljon kapinaa. Sellaistakin, jota en heti lukemisen jälkeen ollut pannut merkille.  ”Tulee kylmä, kuuma, makea, suolainen painan kämmenen huulien...

Hanna Päivärinta: Hankaus

Kuva
Joskus kirjaan sujahtaa sisään kerrassaan mutkattomasti, koska heti alussa on sanottu jotain, joka tulee harvinaisen lähelle. Hankauksen kohdalla se on muutto. Via ja Joel sekä heidän 4-vuotias tyttärensä Ruu ovat juuri muuttaneet ja koska omasta muutostani on vasta parisen kuukautta luen heidän muuttotuntemuksiaan oman muuttoni kautta. Vialle muutto on kivulias. Hän on rakastanut Punavuorta, jossa he ovat asuneet ja lähiöön muutto tuntuu ahdistavalta. Via kaipaa keskikaupungin vilinää ja ihmisä, tunnetta siitä, että lähellä on mahdollisuuksia, vaikka niihin ei tarttuisikaan. Tunnistan tunteen, mutta enemmänkin niin, että uudessa asuinpaikassani mahdollisuuksi on hurjan paljon enemmän kuin siellä, missä ennen asuin. Vian mies on lääkäri, joka keskittyy valmistautumaan triathlonille. Via taas on palannut äitiyslomalta tietotyöläisen töihin, mutta ei saa otetta työelämästä. Hanka. Ei tunnu oikealta. Deadlinet häälyvät pään yllä kuin eksyneet droonit. Ja ikuinen kiire. Kiire hakemaan las...

Kaija Rantakari: Hovi

Kuva
Hovissa on paljon kipua. Sen sahalaitareunat tarttuvat kiinni jo Rantakarin runokokoelman kannesta. Miksi kipu on punaista? Johtuuko se siitä, että verikin on? Näkeekö joku kivun jonkun muun värisenä? Jos veri olisi sinistä, olisi kipukin sinistä. Niinkö? Kirjassa on kivun hovi herttuoineen ja ruhtinattarineen, kivun barokkinen sivumaku kuin raudanmaku kielellä. Kivulla ei ole asteikkoa. Ei kohtaa, jonka jälkeen se ei enää voisi muuttua tuskallisemmaksi. Tulee aina uusi huone, jossa kipu jo malttamattomana odottaa. ”ikkuna leijuu sivuun ja paljastaa uuden näkymän, aiemmin tuntemattoman huoneen” Kipu on yksityistä, toisen kivusta ei voi tietää. Kipu eristää ja kapseloi. Kivun vallassa olevalle kivun ulkopuolisuutta ei ole. Kivusta tulee koko maailma, läpäisemättömät seinät, suljetut ovet. * Hovi pohjautuu Rantakarin kivun kanssa elämisen kokemuksiin. Kipu on vienyt häneltä välillä myös sanat, eikä kipua ole lääkitty kaikilla mahdollisilla keinoilla. Vaikka kivulla itsellään ei ole suk...

Satu Taskinen: Rakastan vierasta

Kuva
"Helvetti voi olla sisäinen rangaistuslaitos."  "Ihmisissä maailma muovautuu itsekseen." "Toisinaan saa lukea kirjaa, joka tuntuu kuin itselle suunnitellulta", kirjoittaa Arttu Seppänen Helsingin Sanomissa Lázlo Krasznahorkain Seiobo tuolla alhaalla  (Siltala 2026, suom. Minnamari Sinisalo) romaanin kritiikissään.  Voin sanoa samaa Satu Taskisen uusimmasta romaanista Rakastan vierasta ( Teos ) . Oikeastaan voin sanoa samoin Taskisen romaaneista ylipäätään ja varsinkin hänen viimeisimmistään. Aiheidensa puolesta Rakastan vierasta ei ole kovinkaan omaperäinen. Toisaalta on kyse päähenkilö Jaanan lapsuustraumoista ja toisaalta hänen parisuhde-erostaan, joka on syössyt Jaanan tummiin ja masennuksen täyttämiin pyörteisiin. Niin ei se aihe, vaan se toteutus. Ja se on tämän romaanin kohdalla mestariluokkaa. Jaana käy terapiassa ja yrittää poistaa ex-rakastettunsa Tilkkasen itsestään. Se vaan ei käy kovin helposti, sillä Tilkkanen on paikantunut Jaanan koko elimis...

Laura Finska: Haittaako jos hengitän

Kuva
Siitä asti kun luin Laura Finskan esikoisromaanin Muut esille tulevat asiat olen odottanut, että häneltä tulisi uusi kirja. Finskan vimmainen, röyhkeästi romaanin tyyppikonventiot haastava teos on saanut hänen uutukaisestaan arvoisensa seuraajan. Ja enemmänkin. Haittaako jos hengitän kertoo kirjailija Hatšepsutista (jatkossa Hapsu vaan), joka niin kovasti haluaisi tulla raskaaksi. Kutkuttava ristiriita syntyy siitä, että Hapsu ei vaikuta varsinaisesti äitityypiltä. Miehiä on matkan varrella tarttunut mukaan useita ja yhtä usein heitä on poistunut Hapsun elämästä, mutta romaanin nykyhetkessä Hapsu elää vakaassa parisuhteessa. Vakaa tosin on ilmaisu, joka ei varsinaisesti sovi yhteen "vulkaanisen tunneilmaisun" omaavan Hapsun kanssa. Se nyt kuitenkin on sana, jota tavataan käyttää parisuhteesta, joka on kestänyt jo pitempään ja jossa ei ole sinne tänne riuhtomisen merkkejä. Hapsu on saavuttanut kirjailijana paljon. Hänen romaanistaan ollaan tekemässä niin tv-sarjaa kuin elok...

Veera Ikonen: Rakkaudella, meistä

Kuva
Veera Ikonen kuvaa dystooppisessa ilmastoromaanissaan  Rakkaudella, meistä romahduksen jälkeistä aikaa ja koska luin juuri Anu Kaajan hienon Siluetinleikkaajan , jossa romahdus niin ikään on keskeisessä roolissa nämä kaksi romaania kättelevät toisiaan. Hillitysti. Hipaisten. Saman epätoivon kaivon vesien luodessa niin  äänimaailmaa kuin kirkkaita heijastuksia. Yhteiskuntajärjestys on luhistunut, ihmisiä kontrolloidaan yhä tiukemmin. Yhteisiin sopimuksiin sitoutumisen sijaan ihmiset ovat keskittyneet puolustamaan omia etujaan. Osa on paennut maalle, mutta heidänkin toimiaan seurataan niin applikaation kuin myös dronejen avulla. Eletään olosuhteissa, jotka hyvinkin saattavat kuvastaa tulevaisuuttamme.  Romaanin päähenkilö Alisa kirjoittaa kirjeessään Joelille: "Aseman baarin tv-ruudulla vyöryi puhuvien päiden ja yhä uusien kriisien kuvasto. Se enteili sotaa, lisää lapsia tappavia vanhoja miehiä, jotka haluavat elää ikuisesti, lisää vapautta lupaavia laitteita, joilta ei pa...

Alana S. Portero: Paha tapa

Kuva
Alana S. Porteron esikoisromaani Paha tapa (La mala costumbre 2023, suom. Sari Selander) on noussut kansainvälisestikin tunnetuksi Tapaukseksi ja tällä kertaa ei ole kyse mistään turhanapäiväisestä ilmiöstä. Kyseessä on nuoren transnaisen 1980- ja 1990-lukujen Madrididin työläiskaupunginosaan San Basiliin sijoittuva kasvukertomus. Teoksen takakannessa Pedro Almodovar esittää pyynnön lukea Paha tapa. Ja kyllä. Paha tapa ja Almodovarin elokuvat Intohimojen labyrintti (1§982), Intohimon laki (1987) ja Kaikki äidistäni (1999) jakavat yhteistä maailmaa, jossa transteemaisuus ja identiteetin etsintä ovat keskeisiä. Lukiessani Pahaa tapaa edellä mainittujen elokuvien kuvasto tunkeutuu osaksi luentaani. Almodovarin kuvaamien transnaisten korkeat korot kopsahtelevat Porteron sanojen välissä. Pahan tavan nimettömäksi jäävä transnainen elää lapsuutensa köyhyyden ja tiukkojen moraalisääntöjen ympäröimänä. Hänen maailmansa on pitkään sementtiä joka suuntaan. Pieniä halkeamia syntyy, kun hän tutustu...

Ben Lerner: Puhtaaksikirjoitus

Kuva
Ben Lerner (s. 1979) on arvostettu amerikkalainen nykykirjailija, joka kuitenkaan ei Suomessa ole toistaiseksi aiheuttanut suurempaa liekehdintää lukevan yleisön kohdalla, vaikka syytä olisi.  Ehkä tilanne muuttuu hänen uutuutensa Puhtaaksikirjoituksen (Siltala, suom. Markku Päkkilä) myötä. Kiinnostuin Lerneristä jo ennen kuin häntä oli suomennettu, joten olen lukenut häneltä aiemmin englanniksi romaanin Leaving the Atocha Sation (Lähtö Atochan asemalta, Siltala, suom. Artturi Siltala) ja suomeksi Topekan koulun (The Topeka School, Siltala, suom. Markku Päkkilä). Nämä kaksi riittivät vakuuttamaan minut siitä, että Lerneriin voidaan lyödä kirjallisen laadun leima. Ja Puhtaaksikirjoitus - se tekee leiman musteesta muutaman asteen pysyvämpää. Puhtaaksikirjoitus on pieni kirja, pikemmin pienoisromaani kuin varsinainen täyspitkä teos. Tästä huolimatta Lerner onnistuu tuomaan kirjaansa suuria kysymyksiä ilman että tungosta olisi kuin markkinatorilla. Puhtaaksikirjoitus jakautuu kolmee...

Harry Salmenniemi: Valohammas

Kuva
En ole lukenut yhtäkään kritiikkiä Harry Salmenniemen romaanista Valohammas (Siltala, 2025). Arvelen kuitenkin, että kirjaa on kehuttu, kuten Salmenniemen kirjojen kohdalla tapana on. Eikä siinä tietenkään ole mitään ongelmaa, vaikka toki se herättää epäilyksiä siitä, että Salmenniemen kirjoja ei kehuta pelkästään niiden ansioiden - vaan yhtä lailla niiden kirjoittajan - vuoksi. Että Salmenniemellä on sellainen asema, että hänen teoksensa saavat ylistysnäppäimet laulamaan. Vähän niin kuin automaattisesti. Mutta. Salmenniemi on loistava novellien kirjoittaja, mutta hänen autofiktiivinen romaanisarjansa, johon Valohammaskin kuuluu, ei ole kirjallisuutena yhtä vahvaa. Vai onko sittenkin? (Ja sitten on vielä ne runot, mutta ei nyt mennä niihin). Valohampaassa Salmenniemi kuvaa omaa perhe-elämäänsä. Fiktiivinen puoli vaikuttaa hyvin ohuelta, mutta on mahdollista, että kyseessä on tarkoin harkittu hämäysmielessä luotu tehokeino. Oli miten oli, teos sisältää runsaasti dialogia, jonka on help...

Laura Laakso: Punainen aistikirja

Kuva
Tämä ei ole analyysi eikä kritiikki Punaisesta aistikirjasta, vaan sensuroimaton purskahdus heti sen jälkeen, kun olin Laakson romaanin lukenut. * Miten kirjoittaa Punaisesta aistikirjasta, kun olen höyrytilassa?  Kun adjektiivini rakastumisen huumassaan valuvat asteikkojen yli. Miten ne pyörtyilevät ja nousevat taas uusin hekumatiloihin. Lälläslää ne huutavat ennen kuin nautinto vie niiltä puhekyvyn. Miksi Laura Laaksolle ei ole myönnetty kirjallisuuspalkintoja? Olen tuhatvarma, että jos Punaisen aistikirjan kannessa tekijän nimi olisi Monika Fagerholm lukijat huohottaisivat toisensa kumoon tätä kirjaa ylistäessään. Koska on niin. Koska tässä maailmassa on niin, että toiset huomataan ja toiset jätetään seisomaan pylväskäytävien varjoon. Eikä siinä ole mitään kohtuullisista, eikä siinä ole kyse siitä, siinä ei ole varsinkaan aina ollenkaan kyse siitä, miten hyviä teoksia kirjailija kirjoittaa.  Joskus ihan päinvastoin. Tätä kirjoittaessani kaikenlaisia sanoja ja lauseita tulee...

Iida Aikio: Muoviaurinko - Muitalus čálgama birra

Kuva
Iida Aikio on (lainaan romaanin takakantta) vuonna 2001 syntynyt Tenojokivarrella ja internetissä varttunut saamelainen esikoiskirjailija.  Muoviauringon alussa on auto. Autossa matkaa kohti pohjoista tekevät sisko nimeltä Kaisla ja hänen veljensä. Kaisla on lähtenyt Saamenmaalta etelään opiskelemaan, mutta palaa nyt kotiseudulleen, kun hänen isoäitinsä on joutunut hoitokotiin. Samalla käynnistyy intensiivinen oman identiteetin tarkastelu ja rakentaminen suhteessa saamelaisuuteen ja osana saamelaisuutta. Ajallisesti kyse on yhdesä viikosta Kaislan elämässä. Kerronnan välissä kulkevat Paula-nimisen tytön päiväkirjamerkinnät, jotka alkavat vuodesta 1979, jolloin Paula on 11-vuotias. Paulan tapa kirjoittaa päiväkirjaa, erityisesti tekstin sävy, jolla hän kokemuksiaan ja elämäänsä kuvaa, muistuttaa niin suuresti omia päiväkirjamerkintöjäni ajalta, jolloin olin Paulan ikäinen, että vaikutelma on varsin hämmentävä.   "Revin tästä välistä sivuja pois, kun juttuni kävivät niin la...