Siirry pääsisältöön

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

Pysäytäpä kadulla ohikulkija, joka ei ole lukenut 'Kigalin kakkukauppaa' ja kysy häneltä, mitä hänellä tulee Ruandasta ensimmäisenä mieleen. Uskoisin, että tavallisimpia vastauksia olisivat Ruandan kansanmurha, tutsit ja hutut sekä elokuva 'Hotelli Ruanda'. Tämän vuoksi 'Kigalin kakkukaupan' kaltaiset kirjat ovat äärimmäisen tärkeitä, koska ne kertovat meille, että Ruanda on paljon muutakin kuin sotaa, köyhyyttä ja alkeellisia elämänoloja.

'Kigalin kakkukaupan' keskushahmo on kakkuleipuri Angel Tungaraza, joka on muuttanut Tansaniasta Ruandaan. Angelin perheeseen kuuluvat hänen miehensä lisäksi myös hänen kahden kuolleen lapsensa lapset. Perhe edustaa modernia afrikkalaista perhettä, joka noudattaaa perhesuunnittelua ja jolle lasten kouluttaminen on ensiarvoisen tärkeää. Myös perheen isä on pitkälle koulutettu ja työskentelee yliopistossa. Angelin luokse ihmiset tulevat tilaamaan kakkuja, juodaan mausteista teetä ja Angel kuuntelee kakuntilaajien elämäntarinoita ja antaa usein osuvia neuvoja ihmisten ongelmiin.

Tartuin 'Kigalin kakkukauppaan' Kirja joka maasta-blogin Marian suosituksesta. Ollessani lainaamassa sitä kirjastosta törmäsin erääseen tuttavaani ja hän sanoi kuulleensa tästä kirjasta paljon positiviista, että kyseessä on ns. hyvänmielen kirja. Totta onkin, että 'Kigalin kakkukauppa' on kerrottu varsin kepeästi ja mukaansatempaavasti. On paljon naurua ja naisten nokkelaa yhteistyötä. Ihmiset suhtautuvat toisiinsa pääosin hyväntahtoisesti ja hellän ymmärtävästi. Teoksen sydän on Angel, jolta tuntuu löytyvän apukeinot tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hän on vaikutuvaltainen hahmo yhteisössään. Hän onnistuu pienentämään naapureiden sähkölaskun, järjestää varattoman pariskunnan häät ja kerää heille huomattavan summan rahaa häälahjaksi. Hän järjestää opetustyötä kotonaan tylsistyvälle kotirouvalle, ja usein hän myös avustaa Amoria rakkaussuhteiden luomisessa.

Angelin henkilön kautta Parkin luo kuvaa uudenaikaisesta feministisestä afrikkalaisesta naisesta, jolle myöskään homoseksuaalisuus ei ole tabu. Niin lesbot kuin homotkin saavat häneltä siunauksensa. Tämä on merkittävä ja rohkea veto, koska monissa Afrikan maissa homoseksuaalisuus on edelleen lailla kiellettyä ja siitä voi seurata ankaria rangaistuksia ja henkilökohtaisia tragedioita, kuten viime päivinä olemme saaneet kuulla käyneen kamerunilaisen Roger Jean-Claude Mbédén kohdalla. Angelin feminismi tulee selkeästi ilmi mm. tilanteessa, jossa tyttövauvansa sukupuoleen pettynyt isä aikoo antaa tyttärelleen nimen Goodenough, mutta Angel onnistuu keikauttamaan tilannetta niin, että vauva saakin nimekseen Perfect. Angel ei myöskään kannata perinteistä jakoa naisten ja miesten ammatteihin ja hänelle prostituutio on ammatti siinä missä mikä tahansa muukin ammatti.

Aiemmassa blogikirjoituksessani kritisoin Noviolet Bulawayon romaania 'We need new names' kurjuuden estetisoinnista. Myös Parkin nostaa esiin monia yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten lapsisotilaat, HIV:n ja ympärileikkaukset. Nämä kuitenkin jäävät teoksen yleisen positiivisen ilmapiirin taustalle ja eivät nouse niin osoittavasti esiin kuin Bulawayolla. Mitä tulee ympärileikkaukseen, saamme 'Kigalin kakkukaupassa' todistaa huimaa naisten välistä salaliittolaisuutta. Parkin vahvistaa siten näkemystä, että kyse on aikansa eläneestä perinteestä, josta pitäisi jo luopua. Tässä taistelussa naisten välinen solidaarisuus on ensisijaisen tärkeää.

'Kigalin kakkukaupassa' yhteiskunnallisten ongelmien syyt kytketään historialliseen kontekstiinsä ja osansa kritiikistä saavat myös siirtomaaherrat ja heidän lyhytnäköinen ajattelunsa. Parkin kyseenalaistaa myös länsimaisten ihmisten auttamisen motiivit varsin selkein sanoin. "Muutamille järjestöille rahan tuhlaaminen näyttää olevan itseisarvo. Niin ne voivat sanoa kaikille: "Katsokaa, kuinka paljon dollareita olemme kuluttaneet Ruandaan. Katsokaa, kuinka paljon tästä maasta välitämme." 

Kakuntilaajien kertomusten, yhteiskuntakritiikin ja sisällissodasta toipuvien ruandalaisten arkielämän kuvausten keskeltä teoksen ydintematiikaksi nousee Angelin henkilökohtainen kamppailu. Hänen oma taistelunsa sen hyväksymiseksi, että hänen HIV:tä sairastanut tyttärensä teki itsemurhan. Parkinin viesti meille kaikille on, että elämän jatkamisen kannalta avainasemassa ovat totuuden tunnustaminen, anteeksianto sekä menneisyydestä irti päästäminen. 

Kommentit

  1. Analysoit kiinnostavasti kirjan teemoja ja sanomaa. On osuva havainto, että Angelin avarakatseisen lempeä suhtautuminen kaikkeen rakkauteen on todella tervetullutta vastapainoa kaikelle homofobialle, jota nyky-Afrikassa oikeassa elämässä on. Vaikka kirja onkin fiktiota, se antaa jonkinlaista toivoa asenteiden muuttumisesta ja maailman paranemisesta. Esimerkiksi siinä kuvattu naisten yhteispeli tytön pelastamiseksi ympärileikkaukselta on lohdullinen, kun maailma oikeassa elämässä aivan liian usein on tällainen: http://www.hs.fi/datajournalismi/a1305766700849.

    Kaiken kaikkiaan vaikuttaa, että lukukokemuksemme oli hyvin samankaltainen. Olen iloinen, että pidit kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Maria. Itse asiassa hieman harmittelin, että Parkin ei laajentanut ympärileikkausteemaa, koska sen kuvaus oli muutoin niin hienosti toteutettu ja aihe on todella tärkeä.

      Poista
  2. Tässä jälleen (ja kaikki muutkin, jotka olen lukenut) hieno analyysisi hienosta kirjasta, jota en ole lukenut. Aivan kuin kuitenkin olisin todella päässyt jo kirjaan sisälle ja pakkohan on tämäkin lisätä lukulistalle. Kirjoitat niin, että avaat todennäköisesti juuri niitä kohtia kirjoista, joita itsekin pitäisin kirjan kantavana osana, "sieluna", kuitenkaan paljastamatta liikaa kirjan sisältöä etkä varsinkaan looppuratkaisua. Vaikkei senkään paljastuminen minua häiritsisi, sillä olennaista ei minulle ole juonen kulku, vaan MITEN se kulkee. Kiitos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä