Siirry pääsisältöön

Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus

"Koulussa Kjarrille opetettiin vuosia sitten, että kun kolmion halkaisi kahtia, syntyi uusi kärki ja uusi kolmio, ja toinen. Kolmio oli ainut muoto, joka ei muuttanut muotoaan, vaikka sen kolmea pistettä kuinka siirteli. Sen katoamiseen olisi tarvittu yhden sivun vääntyminen. Pullistuminen tai räjähtäminen. Liian suuri jännite."

Tartuin Anna-Kaari Hakkaraisen 'Purkaukseen' luettuani Katjan blogista, että teoksen alku ja loppu eivät sovi yhteen. Halusin tietää, mitä Katja tällä oikein tarkoitti ja miten itse kokisin asian. Palaan tähän kirjoitukseni lopussa.

Olen todella iloinen, että tulin lukeneeksi 'Purkauksen'. Teoksen osin hämmentävistä ja hajoavista elementeistä huolimatta pidin siitä kovasti. Ja kun kirjoitan mietteitäni Hakkaraisen romaanista, huomaan pitäväni siitä vielä enemmän. Se, että teos siitä kirjoittaessani kasvaa mielessäni ja avautuu uusilla tavoilla, on minulle yksi hyvän kirjallisuuden tunnusmerkeistä.

Hakkaraisen kirjoitustyyli tuo mieleeni Monika Fagerholmin tavan kirjoittaa. Kerronta lähestyy ja loittonee, tarkastelee asiaa yhdeltä puolelta ja myöhemmin toisaalta, ottaa mukaan uuden elementin, sekoittaa, ravistelee ja jättää sikseen, kunnes taas lähentyy uudestaan. Hakkaraisen tavassa kirjoittaa näkyy, että hän on lukenut paljon. Kerronnassa kaikuvat syvät kirjallisuuden sisäiset, vakuuttavuutta luovat konventiot.

'Purkaus' on tarina veljeksistä, Kjarrista ja Birkistä sekä Vigdisistä, joka sekoittaa kummankin pojan elämän. Teos on kerrottu näkökulmatekniikalla. Ensin ääneen pääsee Kjarri, hänen jälkeensä Vigdis ja lopuksi Birk. Kerrontatekniikka korostaa teoksen teemaa, sitä, että kukaan ei tunne toista. Että omaamme toisistamme käsityksiä, joita luulemme totuuksiksi, mutta jotka ovat vain häilähtäviä paloja, linnun lentoja poikki taivaan, lunnin tyhjiä silmäaukkoja, pitkää pimeyttä, jota valaisemme niillä aineksilla, jotka parhaiksi katsomme.

Hakkaraisen kieli on kaunista ja hän navigoi taitavasti ajassa edes takaisin. Käydään menneisyydessä ja palataan, mennään taas takaisin ja pulpahdetaan uudestaan nykyisyyden pintaan. Jokaisella sukelluksella tapahtumat ja ihmisten väliset suhteet hahmottuvat hieman uudella tavalla. Se mistä puhutaan ja se, mistä vaietaan, on jatkuvassa liikkeessä kuin maan pinta, jota tulivuoren purkaus ravisuttaa. Ja vaikka tulivuori olisi hiljaakin, on vaara jatkuvasti olemassa. Purkaus voi alkaa hetkellä millä hyvänsä. Luonto ja sen ilmiöt kytkeytyvät osaksi Kjarrin, Birkin ja Vigdisin tunteita ja psyykettä.

Erityisesti 'Purkauksen' alkupuolella minua häiritsi veljesten ja Vigdisin välisten suhteiden alleviivaaminen toistuvin symbolisin keinoin. Toisaalta taas moni asia jäi niin ympäripyöreäksi vihjaukseksi, että oli vaikea tietää, mitä todella tapahtui. Sekä Kjarri että Birk rakastavat Vigdisiä ja vannovat verivalan, että kumpikin heistä jättää Vigdisin rauhaan tai jos ei, niin joutuu lähtemään saarelta. Birk lähti, mutta piti lähtemisen syyt omana tietonaan. Kjarri taas ei lähtenyt, vaikka hänen olisi pitänyt lähteä.

'Purkauksessa' veljesten välinen kiintymys käy kamppailua poikien Vigdisiä kohtaan tuntemien tunteiden kanssa. Kjarri on hyvä kaikessa, turvallinen ja luotettava,  ja Vigdis ajatteleekin, että näiden ominaisuuksien takia hänen pitäisi rakastaa Kjarria. Birk taas on sopeutumaton ja huokuu villiä vapautta ja kesyttämättömyyttä, ihanaa intohimon vaaraa. Vigdis ei voi saada häntä mielestään senkään jälkeen, kun Birk lähtee saarelta.

Onko Vigdisin sydän julmuutta täynnä? Hän on kasvanut pappi-isänsä kanssa, kun hänen äitinsä sairastui hulluuteen ja lähti elokuvaohjaajan mukaan ja otti mukaansa myös Vigdisin pikkusiskon. Enemmän kuin mitään muuta Vigdis haluaa olla osa Kjarrin ja Birkin perhettä, jossa vanhemmat ovat onnellisia keskenään ja äiti kauniimpi kuin islantilaiset missit. Kuva, jonka Vigdis poikien perheestä muodostaa on kuitenkin haavekuva. Se, mitä näytetään ulospäin ei kerro mitään siitä, miten asiat todella ovat.

"Jos ihmiset lakkaisivat uskomasta, jos ne ymmärtäisivät, miten sattumanvaraista ja haurasta kaikki oli ja miten varmasti se päättyisi hetkenä minä hyvänsä, ne lamaantuisivat. Eivät uskaltaisi muuta kuin puristaa peitonreunaa ja tuijottaa ikkunasta ulos. Ei toista voi tuntea, eikä itseään. Maailma on täynnä asioita, joiden olemassaoloa ei kukaan tiedä. Siellä ne odottelevat vuoroaan, varjojen valtakunnassa."

Teoksen loppupuolella käy ilmi, että Birk ei tunne Vigdisiä, ei hänen taustojaan ja elämänsolmujaan. Mitä Vigdis Birkille loppujen lopuksi merkitsee? Minua jäi häiritsemään se, että Hakkarainen ensin esittää Birkin rakastavan Vigdisiä. Birk jopa ottaa käteensä V:n muotoisen tatuoinnin, jonka hän tosin selittää esittävän ongenkoukkua, mutta jonka symboliarvo on lukijalle selvä. Miksi sitten Birk sanoo, että hän rakasti Kjarria ja pelkäsi menettävänsä veljensä Vigdisille? Ottaako Birk tatuoinnin osoittaakseen veljelleen omistusoikeuttaan Vigdisiin? Vahvistaakseen ne ajatukset, joita Kjarrin päässä syntyi, kun Vigdis palasi ulkoa paita ja housut takapuolelta nokeentuneina?

Kjarrin rakkaus Vigdisiä kohtaan on johdonmukaisempaa kuin hänen veljensä. Heti teoksen alussa Hakkarainen kuitenkin kirjoittaa: "Siinä hän [Kjarri] on. Seisoo, katsoo ja tajuaa, että laava pian peittää hänen kotitalonsa ja sen sisällä nukkuvan Vigdiksen alleen. Eikä hän liiku. Ei edes aio liikkua."  Kun Katja kirjoittaa blogissaan: "Romaanin alku ja loppu ovat hienoja, mutta nekään eivät sovitu kovin hyvin yhteen", mietin viittaako hän juuri edellä mainitsemaani. Kuka purkauksessa rakastaa ja ketä? Minkälaista rakkautta se on? Onko rakkaus sittenkin vain keino, jonka avulla Hakkarainen kuvaa veljesten välisiä suhteita? Vigdis tarvitaan, jotta Kjarri ja Birk voivat hänen avullaan käydä keskinäistä valtataisteluaan.

'Purkauksen' pinnan alla sykkii julmuus, tyhjiksi koverretut lunnien ruumiit, joita lukija voi täyttää Hakkaraisen väliin hengästyttävän kauniilla luontokuvilla, islantilaisella jylhyydellä, petollisella rakkaudella tai millä sitten parhaaksi katsoo. 'Purkauksen' teksti on kuin Vigdisin iho, ymmärtääkseen on pakko raaputtaa ja tehdä viiltoja, vaikka se sattuu.

Purkaus muissa blogeissa: esim. Kirjabrunssi, Kirjakaapin kummitus, Marin kirjablogi

Kommentit

  1. Oletpa kirjoittanut hienosti Purkauksesta!
    Kirja on sellainen, että se jää mieleen pyörimään. Minusta tuntuu, että koin joitakin oivalluksia vasta, kun olin jo hyvän aikaa sitten jättänyt kirjan taakseni.
    Rakkaus on tässä kirjassa mielenkiintoinen elementti. Erityisesti Birkin kohdalla mietin, kuinka paljon rakkaus on hänelle vain leikkiä, jotain valtapeliä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Jonna.

    Tavoistani poiketen kirjoitin Purkauksesta heti kun sain sen luettua malttamatta antaa sen kasvaa päässäni. Tämä on teos, josta saisi paljon lisää irti, jos lukisi uudestaan, kuten juuri tuo mainitsemasi valtapeliaspekti. En yhtään tiedä, minkälaisia kritiikkejä tämä on lehdistössä saanut, mutta ansaitsi kyllä tulla nostetuksi esiin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä postauksesta.Sain eilisessä Kirjakroolissa maistiaisen tästä kirjasta, ja mielenkiintoni jäi kytemään. Luettuani muutaman postauksen tästä, totesin, että pakkohan se on lukea :) Oletko lukenut Anna-Kaaren esikoiskirjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukavaa saada kommentti tähän vähän jo vanhempaan tekstiin. Piti ihan silmäillä, mitä sitä on tullutkaan kirjoitettua. :) Minulle tämä oli viime vuoden parhaita kotimaisia ja tästä varmasti löytyisi tutkittavaa toisellakin lukukerralla. En ole lukenut Hakkaraisen esikoista, vaikkakin se tuolla hyllyssä nököttää ja taistelee elintilasta muiden lukuvuoroaan odottavien kanssa. Kiitos kommentistasi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e