Venäläiset tilikirjani tupsahti muutama viikko sitten postiluukusta ja ajattelin, että minulle tekisi hyvää lukea kirjallisuutta, joka on lajia, jota en yleensä lue. Kirjan takakannessa mainitaan Brigdet Jones, joka jo aika lailla teki selväksi, että olen siirtymässä vyöhykkeelle, jonka sitten teini-iän olen jättänyt pitkälti rauhaan.
Venäläiset tilikirjani on yhdistelmä chick littiä ja dekkaria. Se kertoo suomalaisesta Reija Wrenistä, joka lähtee Pietariin selvittämään suomalaiseen konserniin kuuluvan yrityksen kirjanpitoa. Aihevalinta on vallan mainio, sillä vauhdikkaat naiset työelämässä on aihepirii, josta liiemmin ei ole kirjoja ilmestynyt. Kiinnostava lähtökohta on myös se, että Reijan mukana pääsee tirkistelemään venäläistä bisneselämänmenoa lähietäisyydeltä.
Tarasovan romaani alkaa vauhdikkaasti, kun heti junamatkalla Venäjälle Reija saa jotakin ylimääräistä teehensä ja eipä menee kauaa, kun hän on jäädä auton alle Pietarissa. Jänniä sattumia, jotka eivät tietenkään ole sattumia, vaan todisteita siitä, että joku tai jotkut eivät yhtään tykkää Reijan puuhista. Aika monta vaaratilannetta Tarasova onkin saanut kirjaansa mahtumaan, mutta Reija on excel-maailman wonder woman, joka onnistuu selviämään hengissä mitä kiperimmistä tilanteista. Reija on noin muutoinkin mainio tyyppi, joka ei anna periksi edes silloin, kun hänen oman turvallisuutensa takia olisi parasta niin tehdä.
Huomiotani Venäläisissä tilikirjoissa kiinnitti, että monet teoksen kappaleista päättyvät cliff hangeriin. Jopa siinä määrin, että se vaikutti vähän turhankin alleviivaavalta käskyltä lukijalle: lue seuraava kappale, lue lue! Vaan mistäpä minä tiedän, ehkä cliff hangerit kuuluvat chick litiin. Sen kuitenkin tiedän, että minuun ne vaikuttivat juuri päinvastoin kuin tarkoitus oli.
Tarasova kirja on saanut paljon myönteistä palautetta ja kosolti julkisuutta. Osuipa silmiini Iltasanomien nettisivulla jopa tämän kirjan mainos. Kirjan saamasta huomiosta johtuen koen, että voin aivan hyvin todeta, että minun juttuni tämä ei todellakaan ollut ja kun sanon minun juttuni niin tarkoitan että Venäläiset tilikirjani vahvisti näkemykseni siitä, että viihteellinen kirjallisuus on laji, josta en innostu edes silloin kun teos on niin hyvin kirjoitettu kuin Tarasovan romaani on.
Ehkä eniten järkytyin siitä, että teokseen käsittääkseni onnistuneesti luotu jännite ei onnistunut vetämään minua mukaansa. Saatoin helposti jättää tämän kirjan rauhaan useammaksi päiväksi, eikä minua yhtään vaivannut se, että mitenköhän Reijan mahtaa käydä. Venäläisten tilikirjojen 10 viimeisen sivun lukemiseen meni kaksi viikkkoa. Auts ja töks töks töks!
Mutta kuten sanottu Tarasovan romaanissa ei ole mitään vikaa. Se tekee kunniaa edustamalleen lajityypille ja viettelee varmasti Reijan kiihkeään elämänmenoon lukijan jos toisenkin. Kokisin kuitenkin syyllisyyttä, jos valheellisesti väittäisin, että kuulun itse tuohon joukkoon. Ei ole tämän kirjan tai kirjailijan vika, että en Venäläisistä tilikirjoista innostunut. Tarasova tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, romantiikkaa ja krapulaa, toimistohommia ja venäläistä yöelämää. Eiks vaan kuulostakin lupaavalta?
Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani (2018)
469 sivua
Kustantaja: Gummerus
Haha, tunnistan kyllä täysin chick lit -fiiliksen, ei vain pysty samaistumaan, jos kerronnan taso jää lajityypillisen viihteelliseksi! Minulla on silti tämä kirja kirjaston varausjonossa, elättelen jotain harhaista kuvitelmaa, että chick lit innostaisi minua nyt kaikkien kouluhommien alle hautautuneena jonkinlaisena vastapainona. En selvästikään ottanut opikseni vasta lukemastani Honeymanin Eleanorille kuuluu hyvää -kirjasta, joka kuului samaan genreen ja sai lähinnä vihaiseksi pinnallisuudellaan.
VastaaPoistaMinäkin aloin lukea tätä tilanteessa, jossa oli hektinen vaihe töissä ja ajattelin, että tämä olisi mukavaa vastapainoa. Alku menikin sukkelasti, mutta sitten tuli aikamoinen jumitus ja lopun luin sisulla puoliväkisin.
PoistaKuten sanottu, vika ei ole kirjassa, vaan siinä, että itse etsin toisenlaisia sisältöjä kirjoista kuin mitä tässä on. Pointsit kummiskin kirjailijalle.
Olen pyöritellyt tätä käsissäni, mutta ei meinaa napata. Ehkä ohitan... Hyvin harva viihdekirja iskee minuun, paitsi että Bridgetistä olen pitänyt ja Moriartyn kirjasta (ainakin siitä yhdestä). Synkkä ja syvällinen kiinnostaa enemmän, joten sellainen menee aina ohi näistä kevyemmistä. ;)
VastaaPoistaOn kyllä mulle ainakin aika vaikea löytää sellaista viihdekirjaa, josta innonstuisin. Mielelläni lukisin välillä jotain viihteellisempää, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Moriartya en ole lukenut, joten voisikin joskus kokeilla. Pidin ihan hirveästi hänen kirjansa pohjalta tehdystä tv-sarjasta.
Poista