Kansallisteatterin Capuletit ja Montaguet saavat esityksessä kahta eri luokkaa edustavan esillepanon. Voisi hyvin kuvitella, että Capuletit ovat Lauttasaaresta, Montaguet taas jostain Kontulan tienoilta. Siinä missä Montague-nuorten pukeutumistyyli on mustaa ja revittyä, on Capuletien vanhempi sukupolvi puettu epookkipukuihin, jolloin syntyy kaari jostakin kaukaa ihan juuri tähän päivään eli 7. maaliskuuta 2018, jolloin tämän esityksen näin.
Jussi Nikkilä on ohjannut Shakespearen klassikosta Julian show'n. Näkökulma tapahtumiin on ennen muuta Julian, mikä näkyy jo esityksen nimessä, jossa Julian nimi tulee ensin ja Romeon vasta hänen jälkeensä. Satu Tuuli Karhun (TeaK) esittämä Julia on rakastunut ja röyhkeä. Hän on kaukana siveästä neidonnupusta. Hän on rakkaudessaan ja halussaan vahva, eteerisen kaunosieluisuuden jalkoihinsa polkeva tupakkaa polttava tahtotyyppi. Olli Riipisen (Teak) Romeo jää Julian varjoon ja niin kuuluukin tässä esityksessä olla. Sadat ja tuhannet kerrat on Romeo tullut ensimmäisenä, mutta Kansallisteatterissa hän antaa Julian olla se, joka loistaa kirkkaimmin.
Mahtava on Sanna Palon paikoin hulppean räävitön Imettäjä, jonka nauru on täynnä räiskyvää räkää. Patriarkaattista isänvaltaa ruumiillistaa ja sen tuhoisan typeryyden tuo nautinnollisen kiivaasti esiin Juha Variksen Capulet. Hänen rinnallaan Katariina Kaitueen Rouva Capulet on onnistuneen hienohelmaisesti avuton ja tosipaikan tullen kykenemätön pitämään tyttärensä puolia. Miro Lopperi Mercutiona taas on niin elävä esimerkki lähiön pojasta, että hän on taatusti tullut minua kadulla vastaan.
Katri Rentton lavastus sekä valaistuksen suunnitellut Pietu Pietiäinen ovat luoneet maailman, joka lumoaa katsojan. Kylmä ja kuuma vaihtelevat, perspektiivit luovat harhoja, varjot heijastuvat pimeitä vaaroja uhkuen. Monin paikoin näyttämö on kuin valtava taulu. Taideteos, johon haluaisin juosta sisään. Näyttämötila muuntuu taianomaisesti esityksen tarpeiden mukaan ja äkkiä käynnissä onkin fellinimäisen epätodellinen tanssiesitys, jota jumputtava musiikki tahdittaa. Näyttelijöiden liikekieli on satiirisen herkullista, tahallisen ylikorostavaa ja itseironista. Musiikin ja liikkeen yhdistelmästä syntyvä yhdistelmä muistuttaa minua Paolo Sorrentinon elokuvan Suuri Kauneus avaavasta discokohtauksesta, jossa niin ikään on kyse elämän perimmäisestä tyhjyydestä, jota epätoivoisen tanssin vimmalla yritetään peittää.
Katri Rentton lavastus sekä valaistuksen suunnitellut Pietu Pietiäinen ovat luoneet maailman, joka lumoaa katsojan. Kylmä ja kuuma vaihtelevat, perspektiivit luovat harhoja, varjot heijastuvat pimeitä vaaroja uhkuen. Monin paikoin näyttämö on kuin valtava taulu. Taideteos, johon haluaisin juosta sisään. Näyttämötila muuntuu taianomaisesti esityksen tarpeiden mukaan ja äkkiä käynnissä onkin fellinimäisen epätodellinen tanssiesitys, jota jumputtava musiikki tahdittaa. Näyttelijöiden liikekieli on satiirisen herkullista, tahallisen ylikorostavaa ja itseironista. Musiikin ja liikkeen yhdistelmästä syntyvä yhdistelmä muistuttaa minua Paolo Sorrentinon elokuvan Suuri Kauneus avaavasta discokohtauksesta, jossa niin ikään on kyse elämän perimmäisestä tyhjyydestä, jota epätoivoisen tanssin vimmalla yritetään peittää.
Kansallisteatterin nuorten rakastavaisten tarina ei voi olla liikuttamatta kyynisintäkään katsojaa. Kaikki tässä esityksessä pelaa yhteen ja tukee toinen toistaan, niin näyttelijät kuin muutkin teatterin osa-alueet. Tähän asti tätä kirjoitustani olen yrittänyt pysyä nahoissani, mutta nyt en enää pysty hillitsemään itseäni vaan huudan: fantastista, loistavaa, kylmäväreistä, koskettavaa, superisti mahtavaa!
Kansallisteatteri: Julia & Romeo
Kansallisteatteri: Julia & Romeo
Teksti: William Shakespeare
Tekstin suomennos Marja-Leena Mikkola
Ohjaus Jussi Nikkilä
Rooleissa:
Julia - Satu Tuuli Karhu
Romeo - Olli Riipinen
Mercutio, vahti: Miro Lopperi
Tybalt, vahti: Jarno Hyökyvaara
Benvolio: Sonja Salminen
Paris, Samson, Peter: Eetu Känkänen
Rouvat Capulet: Katariina Kaitue
Capulet: Juha Varis
Imettäjä: Sanna-Kaisa Palo
Isä Laurence: Kristo Salminen
Montague, Veli John, Gregorius: Heikki Pitkänen
Ruhtinas: Olli Ikonen
*
Lipuista kiitos Kansallisteatteri. Kiitos, että sain olla mukana kokemassa tämän ikimuistoisen ensi-illan
*
Lipuista kiitos Kansallisteatteri. Kiitos, että sain olla mukana kokemassa tämän ikimuistoisen ensi-illan
Ihana, ihana, ihana! Pidin Juliasta ja Romeosta todella paljon. Kiteytit näytelmän tuomia mietteitä hyvin postauksessasi. Itsellä hyvin samanlaisia ajatuksia. Pidin siitä, kuinka eri aikakaudet oli tuotu näytelmään, mutta se ei silti menoa haitannut. Täytyy viimeistään viikonloppuna kirjoittaa omat ajatukset blogiin.
VastaaPoistaJa oli kiva nähdä kasvotusten. :)
Just niin. Teki esityksen jälkeen mieli vaan hokea tuota ihana-sanaa! Oli tosiaan monenlaista elementtiä, mutta ne oli tuotu taitavasti yhteen ilman, että mikään olisi hajonnut mihinkään suuntaan.
PoistaOdotan kirjoitustasi ja oli kiva vaihtaa muutama sananen. :D
Oi, mitä läsnäoloa. Kyllä minua hiveli Shakespearen kielen soljuminen luontevasti ja sävykkäästi, ja Julia-painotus puri. Ihastuttavaa!
VastaaPoistaJoo tuo Shakespearen tekstin kommentointi oli osin ironiaa, mutta ihan tosissaankin niin, että kun tarinan jo tuntee ei kielellä ollut niin suurta merkitystä - varsinkin, kun oli niin paljon muuta ihasteltavaa.
Poista