Tässä kohdin minun kuuluu kirjoittaa jotakin yleistä tästä antologiasta ja siinä esitellyistä runoilijoista, mutta jos totta puhutaan odotan malttamattomasti, että pääsen kehumaan Veiko Märkan runoja. Yritän nyt kuitenkin hetkeksi rauhoittua.
Anu Laitilan toimittamassa Kivikuussa on Veiko Märkan (s. 1964) lisäksi Hasso Krullin (s. 1964) ja Kristiina Ehinin (s. 1977) runoja. Kokoelman syntytarina vie virolaiselle Meteli-runoklubille, jonka innoittamana tämä antologia on saanut alkunsa. Aivan erinomaista on, että runot ovat teoksessa sekä viroksi että suomeksi. Vaikka en itse valitettavasti viron kieltä osaakaan sitä taitavalle kaksoiskielisyys on mahtava lisä.
Sekä Hasso Krull että Veiko Märka ovat kirjoittaneet itsensä henkilöinä runoihinsa. Krullilla tärkeitä runosubjekteja ovat lisäksi hapan maito ja aboriginaalit sammakot. Hänen runoissaan on paljon metamorfoosia ja sen lisäksi yhteiskuntakriittistä symboliikkaa, jonka syvemmät merkitykset tosin jäävät minulta tunnistamatta. Siksi iloitsenkin lapseniloa, kun Krull kirjoittaa niin, että minullekin avautuu:
telkkarin päälle ei saa kusta
sitä ei saa kiduttaa eikä polttaa
sitä ei saa ryöstää
eikä lähettää kaduillle nälkiintymään
niin voi tehdä vain ihmisille
jumala, valtio ja telkkari ovat pyhiä
Amen.
*
Kristiina Ehinin runoissa ihmiset ja eläimet tulevat yhteen. Kohtaavat ja valuvat toistensa rajojen läpi ja näissä kohtaamisissa on usein läsnä myös rakkaus. Toisen ihmisen arvoitus. Vieras, houkuttava ja mystinen.
pitkänä ja pimeänä yönä
katselen sinua tähtien valossa
luomesi sulkeutuvat
kuin linnoituksen ovet
millaisella riimukirjoituksella
lukea uniasi?
puoleksi ihminen ja susi
nyt minun vankini
Ehinin sanoissa on paljon tuulta, avaruutta ja laajenemista. Niiden lukeminen tuntuu kävelyltä merenrannalla ja tähtitaivaan katselulta.
*
Kun luen Veiko Märkan runoja elämäneliksiirisuonessani on kiivas meno. Voi elämä dolcella ja ilman kuinka mahtavan ironisesti kuplivia ovat Märkan runot.
Katoppa nyt vaikka tätä:
Työkansa
ryhtyy hillittömästi ja spontaanisti runoilemaan
niin kuin se on mahdollista
vain Viron neuvostososialistisessa vapaamitassa
En kestä!!!
Tästäpä sitten päädynkin toteamaan, että minulle runoudessa kapinaelementillä on ihan erityinen merkitys. Jo monta vuotta on jauhettu siitä, että dekkari on laji, jossa yhteiskuntakritiikki juhlii usein muuta kirjallisuutta tarkemmin ja kovemmin kierroksin. On kuitenkin aiheellista kysyä: miksi ei puhuta runouden vallankumouspotentiaalista?
Seuraavaksi lainaan yhden runon kokonaisuudessaan, vaikka se on tekijänoikeuslakien vastaista. Puolustuksenani esitän, että jos kävisin tuota runoa pilkkomaan en pystyisi pelkän runosta lainatun osan avulla näyttämään sitä mitä haluan näyttää.
Olen pikku perheenäiti,
Vartun perheen iloksi.
Hyörin, häärin, ahertelen,
Kodin puunaan siloksi.
Olen kelpo perheenäiti.
Paistan, ruskistan ja keitän.
Illalla kun työt on tehty,
olalleni perseet heitän.
Tämä runo nimeltä 'Pikku perheenäiti' on suoraan kuin muinaisista ystäväkirjojen runoelmista. Ehkä se onkin ja Märka on vaan tehnyt sanaston suhteen muutamia muutoksia. Joka tapauksessa aina viimeiselle riville asti runo leikkii äitikiiltokuvilla, kunnes täräyttää aiemmin sanotun perseiden avulla ihan uuteen suuntaan.
En kestä!!!
Ihan hemmetin mainio on myös osio, joka kantaa nimeä Minimalistisia satua. Otan siitäkin pari esimerkkiä, kun en millään malta olla niin tekemättä.
POIKA JA LEIJONA
(Venäläinen satu)
Leijona söi pojan.
POIKA JA LEIJONA
(Tsetseenisatu)
Leijona ei syönyt poikaa.
VANHA HIPPI
(Omistettu Erkki Tuomiojalle)
Elipä kerran vanha hippi.
Parempi, kun ei puhuta siitä enää.
Märkan runoilta me suomalaiset emme ole ollenkaan turvassa, kuten ei muutkaan Viron naapurimaiden kansalaiset, jos nyt ketkään maailman eliöt ylipäätään. Märka on myös kirjoittanut osan runoistaan suoraan suomeksi.
Märka saa minut ihmettelemään sanan voimaa ja niitä kaikkia moninaisia tunteita, jotka hän hyvin taloudellisin keinoin (vrt. edellä Poika ja leijona -variaatiot) saa aikaan. Miten tämä on edes mahdollista? Miten sanat pystyvät niin paljoon? Eivätkä pelkästään sanat vaan se mikä muodostuu sanojen välisistä suhteita.
Märkan tyylilaji on usein vahvasti ironinen, eikä koomisen ja vakavan välille voi piirtää rajaa. Paitsi diktaattori.
Anu Laitila (toim.): Kivikuu - virolaista runoutta (2012)
111 sivua
Suomentajat: Heli Laaksonen, Anu Laitila, Katja Meriluoto, Hannu Oittinen,
Tuglas-seuran kääntäjäpiiri
Kustantaja: ntamo
:))) En kestä minäkään! Mainioita sitaatteja! Samoja latuja näköjään kuljetaan, hain tämän eilen kirjastosta... Tämä taitaapi kiilata pitkässä lukujonossani.
VastaaPoistaTutkailin kokoelmaa 8+8, ja olin pettynyt kun runot olivat vain joko suomeksi tai viroksi. Pointsit siis tämän kaksikielisyydelle!
Aiemmin julkaistiin enemmän kokoelmia, jotka olivat kaksikielisiä. Nykyisin harmillisen vähän.
PoistaAi että, odotan malttamattomasti miten Kivikuu iskee sinuun.
Olen nyt jonkun aikaa seurannut blogiasi ja en ole koskaan ollut suuri runouden ystävä, mutta tapasi kirjoittaa erilaisista runoteoksista on saanut katseeni kääntymään usemammin runouden puoleen kirjastossa ja kirjakaupassa käydessäni. Tämäkin teksi sai minut lisämään Kivikuun lukulistalleni. Kiitos!
VastaaPoistaJättikiitos NorsuMursu!!! Tuntuu ihan kuin olisin olemassaoloni lunastanut kommenttisi luettuani. :D
PoistaTärkeä osa tätä runoista kirjoittamistani on juuri se, että ihmiset innostuisivat lukemaan runoja. Iloitsen todella, että olet - kaikesta päätellen - askeltamassa runojen maailmaan!