Siirry pääsisältöön

Hiljaisuuskortti - Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Teidän täytyy muistaa, ettei edessänne enää ole miehenne, ei se ihminen jota te rakastitte, vaan erittäin voimakkaasti säteilevä radioaktiivinen kohde. Te ette ole itsemurhatyyppiä. Hillitkää itsenne.

Yllä siteeratut sanat lausuttiin eräälle Tšernobylin raivaustöissä olleen miehen vaimolle. Otin ne tämän bloggauksen alkuun, koska halusin heti tehdä selväksi sen, että minulle Tšernobylin katastofi on jotakin, jota voin empaattisesti kauhistella, mutta jonka merkitystä kokonaisuudessaan en kuitenkaan voi ymmärtää. Voin toki, kuten nyt olen tehnyt, lukea Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanin ja kehua sitä monelta eri kantilta, enkä niin tehdessäni valehtele, sillä tämä teos on kaikki kehunsa ja palkintonsa todellakin ansainnut. Itse Tšernobyl ei kuitenkaan antaudu, sillä mitä tahansa siitä sanotaan, miten tahansa sitä kuvataan, minkälaisella kameralla tahansa sitä vangitaan, se on aina enemmän ja tämän enemmän olemisen Aleksijevitšin teos tuo esiin jysähtävällä tavalla.

Toiseksi otin tekstini alkuun valitsemani sitaatin, koska juuri tällä tavalla maailma on usein Tšernobylia lähestynyt. Ottanut suurennulasin alle jotakin mahdollisimman puhuttelevaa ja kauheaa oman kirjoituksen tai muun kuvauksen esiin tuomiseksi ja sille maksimaalista huomiota hankkiakseen. Äärimmillään tämä tendenssi tulee esiin Tšernobyl-turismissa. Tulkkaa hankkimaan jänniä kokemuksia! Niistä on kiva  illanistujaisissa kertoa! Laittakaa Tšernobyl-päivitys someen!

On hyvä myös muistaa, että jos niin monet eivät olisi henkensä uhalla (ja henkensä uhraten, kuten pian kävi ilmi) tehneet töitä ydinräjähdyksen vaikutusten leviämisen estämiseksi tämä katastrofi olisi nyt myös minun henkilökohtaista todellisuuttani ihan toisella tavalla. Ydinvoimalan neljännen reaktorin ympärille rakennettu sarkofagi vaati - en edes tiedä kuinka monien - ihmisten hengen ja esti räjähdyksen muuttumisen koko eurooppaa koskevaksi ongelmaksi.

Kiitos.

*

Tšernobylin ydinvoimala on edelleen eristetty suojavyöhykkeellä ja sen naaupurikaupunki Pripjat on aavekaupunki, jossa ei tule asumaan ihmisiä ainaakaan seuraavaan 2000 vuoteen uutisoitiin Iltasanomissa 14.3.2018 jutussa, jossa käsiteltiin maailman kiellettyjä paikkoja.

*

Paikalle tulivat ensimmäiset ulkomaiset journalistit... Ensimmäinen kuvausryhmä... Heillä oli muoviset suojapuvut, kypärät, kumisaappaat ja -käsineet ja jopa kamera oli erityisessä suojuksessa. Ja heitä saatteli meikäläinen tyttö, tulkki, yllään kesämekko ja sandaalit...

*

Aleksijevitšin kirjan dokumenttimuoto antaa puheenvuoroja ihmisille, joita Tšernobylin tragedia on koskettanut henkilökohtaisesti tavalla tai toisella. Tuloksena on moniääninen mosaiikki, josta Aleksijevits ei edes pyri muodostamaan synteesiä, vaan antaa eri äänien puhua yhtä aikaisesti.

On niitä, jotka eivät voineet ymmärtää, mitä vaaralllista olisi säteilyssä. Eihän sitä nähnyt, haistanut tai maistanut. On niitä, jotka kehottivat ystäviään hankkimaan pikimmiten joditabletteja. On niitä, jotka kokivat velvollisuudekseen osallistua Tšernobylin raivaustöihin vaaroista huolimatta. On niitä, jotka selittivät edellisen käytöksen olevan osa neuvostoihmisen luonnetta. On niitä, jotka pakotettiin osallistumaan katastrofin jälkitöihin. On niitä, jotka lähtivät turvaan ja niitä, jotka jäivät. On niitä, jotka antoivat käskyjä ja pakottivat. On niitä, jotka pyrkivät salaamaan tapahtuneen mittakaavan kaikin keinoin. On niitä, jotka operoivat ja pitivät hengissä. On niitä, jotka etsivät apua ulkomailta. On niitä, jotka myivät kärsimyksensä. On niitä, jotka eivät suostuneet tapaamaan toimittajia. On niitä, jotka eivät välittäneet pätkääkään raivaajien terveydestä, vaan kuittasivat asian antamalla heille kunniamerkkejä. On niitä, jotka tuhosivat filmit, joissa oli kuvaa katastrofista. On niitä, jotka käyttivät sankaruutta välineenä ihmisiä vastaan.  On 200 000 naista, jotka vuonna 1993 hankkivat Valko-Venäjällä Tšernobylin vuoksi abortin.

MUUN MUASSA.

*

Kunhan he kuolevat, heidän mukaansa nimetään katuja, kouluja ja joukko-osastoja, mutta vasta sitten...Eversti Jarosuk... Hän liikkui jalkaisin vyöhykkeellä määrittelemässä saastuneimpia paikkoja ja niiden rajoja, eli häntä käytettiin sanan täydessä merkityksessä biologisena robottina.

*

Tšernobyl murskasi "neuvostopakanuuden" - ajatuksen siitä, että ihminen olisi luomakunnan herra. Katastrofi osoitti, että ihminen suuressa viisaudessaan osaa luoda rakennelmia, jotka ovat sitä itseään voimakkaampia.

Tšernobylista nousee rukous on äänten kuoro. Teoksen muoto tekee siitä niin tinkimättömän vaikuttavan kokonaisuuden, että en halua lähteä edes yrittämään tämän teoksen adjektiivivetoista kuvaustapaa. Näin ihan jo siksi, että sellaisia adjektiiveja, joiden avulla tätä teosta voisi kuvata ei ole edes olemassa. Tšernobylin kokeneiden ihmisten kokemusten rinnalla kaikki sanat ovat lilliputin pieniä, adjektiivit täynnä falskia itseuhoa.

En pidä todennäköisenä, että Tšernobylin katastrofia olisi mahdollista kuvata monipuolisemmin ja lähempää kuin mitä Aleksijevitš romaanissaan tekee. Tšernobylista nousee rukous on kirjallinen muistomerkki tapahtuman uhreille.

On sellainenkin kortti kuin hiljaisuuskortti. Minä käytän sen nyt.


Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous
392 sivua
Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego (1997)
Suomentanut Marja-Leena Jaakkola
Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto)



Helmet-lukuhaaste:
26. Kirja kertoo paikasta jossa et ole käynyt
  

Kommentit

  1. mahtavan kirjan hän tästäkin kirjoitti

    VastaaPoista
  2. Varmaankin vaikuttavin kirja, jonka olen viime vuosina lukenut. Alku jo jysäytti koko karmeuden vasten näköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan luoma kuva ei tosiaankaan jää kirjan kansien väliin, vaan ulottuu sieltä osaksi elämäämmee. Piinaa ja pistää miettimään, mitä ei edes haluaisi ajatella.

      Poista
  3. Tästä tekstistäsi tuli mieleen ihan äskettäin lukemani Richard Lloyd Parryn Ghosts of the Tsunami, jossa ääneen pääsevät Japanissa vuonna 2011 tapahtuneen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin kokeneet tai siinä läheisiään menettäneet ihmiset. En tiedä, miten samanlainen se on kuin tämä Aleksijevitšin kirja (muuten kuin suuren katastrofin osalta), mutta sen kohdalla nostin oman vuoden ensimmäisen hiljaisuuskorttini.

    Tämä ja se toinen suomennettu Aleksijevitšin kirja olisi myös tarkoitus lukea. Sitten kun taas pystyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemasi Tsunami-kirja ei olekaan mulle tuttu. Pistänpä senkin mieleeni, mutta tosiaan tällaisia kirjoja ei voi ihan yhtenään lukea. Sinänsä en kyllä ihan ymmärrä, miten tämä kirja makasi hyllyssäni parisen vuotta ennen kuin otin sen lukuun. Tässä minusta esitystapa on jotain niin itse katastrofin tavoittavaa, että omassa lajissaan tämä on kyllä melko lailla ylittämätön.

      Poista
  4. Minulla on tämä lukupinossa odottamassa, taitaa tulla voimakas lukukokemus, luulen.

    Tuota Lauran mainitsemaa tsunamikirjaa en tunne, mutta Pirkko Lindbergin Fukushima ikuisesti taitaa olla samoilla linjoilla, joskin laajemmin. On hyvä antaa ihmisille ääni, myös tällaisissa tapauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvin voimakas kokemus. Juuri tämä dokumentäärinen muoto tekee tästä vielä niin paljon enemmän kuin jos kyseessä olisi ihan vaan "tavallinen" fiktio. Kiitos tuosta Pirkko Lindbergin kirjan vinkistä.

      Poista
  5. Tämä odotti pitkään lukuvuoroa, mutta se oli sitten suoraa menoa räjähdyspaikalle, jonne en menisi mistään hinnasta ja ihmettelen ihmisten halua matkata sinne.
    Vastustan ydinvoimaa ja tämä kirja niittasi sen vielä vahvemmin tajuntaani miksi vastustan sitä. Lukekaa ihmiset tämä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai sama mullakin. Pari vuotta meni ennen kuin sain tähän tartutuksi ja nytkin se tapahtui lähinnä siksi, että kirja on yksi hyllynlämmittäjistäni. Tämän kirjan jälkeen montaa asiaa katsoo hieman toisin ja lisäkysymyksiä herää mielessä, eivätkä monet niistä ole mukavia ollenkaan.

      Sanon samoin kuin sinä: Lukeaa ihmiset tämä kirja!

      Poista
  6. En ole vielä lukenut mitään Aleksijevitšilta, mutta pakko on. Ymmärtääkseni historiaa ja ihmisyyttä. Kiitos kun nostat blogissasi niin tärkeitä ja upeita kirjoja esille, kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri.
      Tosiaan en minäkään tämän kirjan ostettuani tosiaankaan ihan heti sen kimppuun käynyt. On paljon tietysti kirjoja, joiden lukeminen on tärkeämpää kuin joidenkin toisten kirjojen, mutta siitä huolimatta tämä teos on kyllä ihan siellä tärkeimpien kärjessä.
      Kaikkea tässä kerrottua ei voi ymmärtää tai vaikka tavallaan ymmärtääkin, niin asioiden mittasuhteet ovat niin valtavat, että sitä kaikkea kerrottua ei pysty prosessoimaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post