Siirry pääsisältöön

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Carlin kirja

Kiitos Naja Marie Aidt. Kiitos jakamisesta. Kiitos sanojen antamisesta sille, mitä sanoilla ei voi kuvata.


Naja Marie Aidt on tanskalainen runoilija ja kirjailija. Hänen teoksensa nimi - Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin - on peräisin hänen omasta runostaan. Teoksen nimen perään hän on lisännyt sanat Carlin kirja, sillä tämä kirja kertoo siitä, miten elää sen jälkeen, kun hänen poikansa Carl kuoli 25-vuotiaana hypättyään huumepsykoosissa parvekkeelta.

Luen harvoin tämäntyyppisiä kirjoja ja luulen, että syy siihen on,  että ne tuntuvat niin intiimeiltä, että minusta tuntuu kuin lukemalla jollakin tapaa rikkoisin toisen ihmisen surua. Tekisin sille vääryyttä. Käyttäytyisin sitä vastaan epäkunnioittavasti. Tämän vuoksi esimerkiksi paljon kehuttu Tom Malmquistin kirja Joka hetki olemme yhä elossa on kirjahyllyssäni yhä lukemattomana, koska en vaan pysty siihen tarttumaan. Osallistuessani Teatteri Jurkan teatterista kirjoittamisen kurssille luin Joan Didionin kirjat Maagisen ajattelun aika (Like) ja Iltojen sinessä (Like), jolloin huomasin, että jonkinlaisena psykologisena reaktiona olin panssaroinut itseni, koska pelkäsin hajoavani Didionin tekstiä lukiessani.

Naja Marie Aidtin kirjasta kiinnostuin, kun kirjabloggari Maisku puhui siitä Lahden kaupunginkirjaston podcastissa ja kertoi tämän kirjan fragmentaarisuudesta. Lisäksi olen tänä vuonna pyrkinyt lukemaan mahdollisimman paljon niiden kirjailijoiden kirjoja, jotka ovat tulossa Helsinki Lit -tapahtumaan ja Naja Marie Aidt on yksi heistä.

Tässä vaiheessa varmaan olet jo huomannutkin, että välttelen menemästä itse asiaan eli Carlin kirjan sisältöön.

*

Ei surua voi kuvata. Se rikkoo kieliopin. Ei oman elämän kokonaisvaltaiselle järkkymiselle voi antaa sanoja. Silloin jos koska huomaa sen, että sanat paitsi pakenevat ovat pelkkiä merkkejä alustallaan. Ne ovat kylmiä ja välinpitämättömiä. Ne kumisevat kammottavasta tyhjyydestä. Ne kääntyvät meistä pois. Ne tuovat julkeasti ilmi, että niitä ei meidän surumme kiinnosta.

Mutta. Sanat ovat ainoa (myös musiikki, kuva, tanssi) keino jakaa sitä, mitä on kokenut. Ne eristävät. Ovat sortunut silta, eikä missään horisontissa häämötä päivä, jolloin siltaa pitkin voisi kulkea.

Tästä(kin) Naja Marie Aidt kirjoittaa

ei kieltä mahdollista kieltä kieli kuoli lapseni mukana ei voinut olla taidokasta ei taidetta ei mitään vitun taidetta minua ällöttää taide syntaksi kirjoitan kuin lapsi päälauseita kokeillen kaikki mitä kirjoitan on julistusta vihaan kirjoitusta en halua koskaan enää kirjoittaa kirjoitan polttavaa vihaani kiukkuani hyödytöntä pätkää huutoa ulinaa

Carlin kirjassa liikutaan ajassa edes - - - takaisin. Palataan hetkiin juuri ennen kuin tieto Carlin onnettomuudesta tuli. Palataan pakonomaisesti ikään kuin palaamalla voisi vielä paeta aikaan, jolloin kaikki oli hyvin. Myöhemmin palataan useaan otteeseen sairaalaan ja huoneeseen, jossa Carl makaa pahasti ruhjoutuneena. Jossa hengityskone pitää häntä elossa. Jossa hänet kohta kytketään siitä irti.

Tapa, jolla Naja Marie Aidt kirjansa rakentaa seuraa surun logiikkaa. Vaikka tämä teos on pohjattoman surullinen en voi olla häikäistymättä kirjailijan kyvystä kuvata poikansa kuoleman jälkeistä aikaa.

Fragmentaarisuus, kuten Naja Maria Aidt teoksessaan toteaa, on ehkä tosin muoto tavoittaa suru. Lauseet jäävät kesken, välimerkit lymyilevät piiloissaan, runot tunkeutuvat tekstin väliin. Usein Naja Marie Aidt kääntyy muiden kirjailijoiden puoleen. Heidän surukirjoituksiinsa. Mallarmé, Gilgames, Walt Whitman, Denise Riley. Muiden tekstit luovat lohdun haurasta verkkoa kirjailijan ympärille.

Naja Marie Aidt lainaa Nick Caven sanoja. Caven, jonka poika kuoli 15-vuotiaana niin ikään hypättyään psykoosissa parvekkeelta. Cave sanoo:

Entä sitten kun tapahtuu jotakin niin katastrofaalista että meidän on yksinkertaisesti pakko muuttua?
Me muutumme tutusta tuntemattomaksi.
Kun katsot itseäsi peilistä, tunnistat itsesi, mutta sisimmässäsi on joku muu.

Kun olet ulkoisesti tunnistettava, mutta sisimmässäsi vieras. Kun olet kuori sen vieraan ympärillä. Kuori, jota ei voi riisua. Ei kuoria.

Naja Marie Aidtin teoksessa on useita eri fontteja. On sivun reunaan puristuvaa tekstiä. On kursiivia. On versaaleja.

USEIN EN POISTU ASUNNOSTA KOKONAISEEN PÄIVÄÄN NÄEN AURINGON NOUSEVAN NÄEN SEN LASKEVAN ISTUN PIMEÄSSÄ EN LUE EN KIRJOITA EN KUUNTELE MUSIIKKIA AJATTELEN HALVEKSIEN IHMISIÄ JOTKA KIRJOITTAVAT KUOLEMASTA

Carlin kirja on puristunut. Paljas surun kaavio. Ei kaavoja.

Miten Naja Marie Aidtin surusta voi syntyä jotain näin kokonaisvaltaista. Kivussaan ja ulottuvuudessaan suorastaan täydellistä. Miten tyhmä sana on täydellisyys. Miten sen voisi sanoa?

Kivussa ja ulottuvuudessaan kuin ilmaa, jota hengitämme.
Kivussa ja ulottuvuudessaan kuin taivas ilman värejä värejä täynnä maan yllä.

EI SITÄ VOI.

Tapa, jolla Naja Marie Aidt rinnastaa omia päiväkirjamerkintöjään Carlin pikkulapsiajoilta merkintöihin Carlin kuoleman jälkeiseltä ajalta.

Carlin kirja on hypnoottinen. Sitä ei voi laskea käsistään. Lukeminen ikään kuin pitää Carlia elossa. Lukeminen on kunnianosoitusta Carlin elämälle. Kunnianosoitusta Naja Marie Aidtille ja elämälle, ihmisen kyvylle selviytyä.

Kiitollisuus.

Surukirjallisuudessa tärkeää ei ole sen kirjalliset arvot. Naja Marie Aidtin kirja kuitenkin on paitsi viiltävän tarkka kuvaus surusta, myös kirjallisesti vakuuttava teos. Fragmentaarisuuden kautta hän tavoittaa surun kaikkia ilmaisumuotoja pakenevan olemuksen. En mitenkään pysty tämän kirjan ansioita kuvaamaan, koska se on niin paljon enemmän. Siksi minä lainaan Tyyne Saastamoisen sanoja:

ja nyt on päivä minussa kuin suuri huoneisto vuokrattavana, askeleet kaikuvat tyhjää, ei ketään, ei mitään*

Matka. Altistuminen.

Hajoaminen.

Surukylpy.

Tuntuu, että kirjailija on ihan tässä vieressäni. Suru hänessä ja hänen vieressään ja tässä huoneessa, johon astumista ei voi välttää, jos elää.

Olen niin vaikuttunut Naja Marie Aidtin kirjasta, että en tiedä, miten tämän vaikuttumiseni kuvaisin.

DELETE - delete - delete

Kaiken uhalla: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin on vaikuttavin surusta lukemani kirja. Sanottakoon niin, sillä niin se on.




Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Carlin kirja. (2018)
157 sivua
Tanskankielinen alkuteos: Har döden taget noget fra dig så giv det tilbage. Carls bog (2017)
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kustantaja: S&S

Kiitos arvostelukappaleesta




*Tyyne Saastamoisen kokoelmasta Hiljaa, hyvin hiljaa teen päivistäni kirjaa (Otava)


Helmet-lukuhaaste, kohta 36 Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
- kirjan nimi on peräisin kirjailijan kirjoittamasta runosta



Kommentit

  1. Olin ohittanut tämän kirjan aiemmin ihan kokonaan, mutta en muista missä näin tämän ihan vähän aikaa sitten ja kiinnostuin ihan hulluna ja oli pakko varata kirjastosta. Ja jee, sun kehut vahvistaa aavistukseni oikeiksi: tämän täytyy olla, no, vaikuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tämä oli mennyt ihan ohi, kun en lukenut tämän kevään kirjakatalogeja kovinkaan tarkasti uutuusähkyä välttääkseni. Havahduin vasta, kun luin kirjailijan tulevan Helsinki Littiin.

      Tämä on tosi hienosti toteutettu. Fragmentaarisuus ja erilaiset rinnastukset yms. Hurjan taitavaa.

      Poista
  2. Pelottava kirja, jossa tuntuu olevan tuskaa niin paljon, että selviääkö siitä. Hirveä aihe, jota ei soisi kenenkään kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, minuakin pelotti - pahin pelko kirjan aiheena. Ponnistelin kirjan alussa mutta kirjailijan tapa kuvata pahinta kaikista on vakuuttavaa. Siinä on rakkaus ja kuolema. Hieno postaus, Omppu.

      Poista
    2. Samoin fiiliksin olin kuin Tuijakin. Tässä on valtava määrä tunteita ja esitystapa on todella hieno ja puhutteleva. Paljon sanotaan esimerkiksi rinnastuksilla, joilla voi kertoa myös siitä, joka sanojen avulla ei ole tavoitettavissa.

      Kiitos Elina ja Tuija.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e