Siirry pääsisältöön

Kaksi Donneria - Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin ja Ulla Donner: Spleenish

Ensin oli vuori. Se vuori heitti piiiiiiiitkän varjon Rafael Donnerin ylle. Se siitä.

Ihminen on herkkä eläin (Människan är ett känsligt djur, Förlaget) on omaelämäkerrallinen essee, joka koostuu jutustelunomaisista teksteistä, joissa Donner käsittelee isoja topiikkeja, kuten yksinäisyyttä, itsevarmuutta ja itsekkyyttä. Vaikka hän on vielä nuori, tarkalleen ottaen 27-vuotias, on hän ehtinyt kokea elämässään jo monenlaista ja näistä kokemuksistaan ja omasta maailman näkemisen tavastaan hän tässä kirjassa kirjoittaa.

Teoksensa alussa Donner puhuu Vuoresta, mutta minä en mainitse Vuoren nimeä, vaan tyydyn toteamaan, että olisikohan Donnerin teosta julkaistu, jos Vuori ei olisi hänen isänsä. Yhtä lailla mieleeni hiipii ajatus, että olisinko tarttunut Donnerin kirjaan, jos hän ei olisi Vuoren poika. Miten lieneekin, mainio juttu, että kirja on kirjoitettu ja minä olen sen lukenut.

Donner korostaa kirjassaan moneen kertaan nuoruuttaan ja tietämättömyyttään ja arvelee aina välillä kirjoittavansa asioista, joista hänellä ei mitään erityistä tietoa ole tarjota. Ei olekaan, mutta se ei ole tämän teoksen pointti. Sen pointti on se, että tässä kirjassa esiintyy valkoinen heteromies, joka kutsuu itseään etuoikeutetuksi. Sen ei pitäisi olla erityisen maininnan paikka, mutta sitä juuri se on, sillä kirjallisuutemme on täynnä valkoisia heteromiehiä, jotka tietävät kaiken tai ainakin mielestään paremmin kuin ne, jotka eivät ole valkoisia heteromiehiä.

Donner tunnustautuu feministiksi ja antaa asiasta ansion naisille, jotka ovat saaneet hänet näkemään, miten yhteiskunnassa vallitsevat sukupuoliroolit ja rakenteet vinouttavat ihmisten välistä tasa-arvoa. Donner työntää syrjään keskustelut, joissa sanaa feminismi käytetään esteenä feministiksi ryhtymiselle. Feminismi-sanan ympärillä käytyä pohdiskelua hän kutsuu "semanttiseksi väännöksi" ja toteaa, että tärkeintä ei ole feminismi sanana, vaan sen sisältö.

Me kaikki olemme ihmisiä, ominaisuutemme ovat pääasiassa inhimillisiä. Eivät naisellisia, eivät miehisiä. Miehet eivät ole Marsista eivätkä naiset olet Venuksesta; me kaikki olemme Tellukselta. Biologiset erot eivät voi strukturoida meitä ja määritellä meitä ilman suostumustamme.

Donner ei luo itsestään menestyksekästä sankaritarinaa, vaan tuo esiin mokansa ja erehtymisensä. Hän on teksteissään hyvin sympaattisen ja vilpittömän oloinen. "Teeskentelee", sanoisi kommentoija, jos tämä kirjoitukseni olisi artikkeli iltapäivälehdessä.

Kirjasta välittyy vahvasti tunne, että on ihan ok, jos ei tiedä tai ole varma ja jos on välillä vähän tai paljonkin eksyksissä elämänsä kanssa.  Ihminen on herkkä eläin on erinomaisen luettava teos ja toivon, että Donnerin kirjallinen ura saa jatkoa, sillä hänenlaistaan tunteiden merkitystä ja oman etuoikeusasemansa tunnustavaa valkoista heteromiestä suomalainen kirjallisuus kaipaa.

* * *

Ulla Donner kuuluu samaan sukupolveen Rafael Donnerin kanssa, sillä heidän välisensä ikäero on vain kaksi vuotta. Miten läheistä tai kaukaista sukua he ovat toisilleen, siitä en ole lähtenyt ottamaan selvää. Sen sijaan lukemani perusteella Spleenish on henkistä sukua Johannes Ekholmin romaanille Rakkaus niinku (klik)

Sarjakuvakirjassaan Spleenish Donner kuvaa, miten hankaavaa nuoren ihmisen elämä voi olla, vaikka periaatteessa kaikki on hyvin. Tämäntapaisiin sukupolvikuvauksiin tavataan laittaa joku kirjain sukupolven eteen, mutta en nyt tee niin, koska monet Donnerin kuvaamat nuoren ihmisen kokemat hankaluudet ovat sinällään ajattomia, jos toki jokainen aikakausi luo niihin omat leimansa. Vähän niinkuin että joskus muinoin oli lavatanssit ja nykyisin on Tinder.

Kustantamo S&S:n kirjailijaesittelyssä Ulla Donner toteaa: "Seurustelen muiden punavihreässä kuplassa eävien ihmisten kanssa ja murehdin rahasta ja tulevaisuudesta, kunnes vatsaani koskee. [...] Sarjakuvani käsittelevät kokemuksia, jotka ovat hämmentäneet tai vihastuttaneet minua." Jos ei suorastaan omaelämäkerrallinen niin ainakin omaelämäkerrallisvaikutteinen on Spleenish ja siinäkin mielessä se asuttaa samaa maastoa kuin Rafael Donnerin esseet.

Anatomiassa spleen tarkoittaa pernaa, joka ei ole aikuiselle välttämätön elin, sillä jos se poistetaan muut elimet ottavat sen tehtävät hoitaakseen. Kirjallisuudessa parhaiten tunnetaan pariisilainen spleen, joka terminä on peräisin Charles Baudelairen proosarunojen kokoelmasta Le Spleen de Paris. Yleisemmässä merkityksessä spleen viittaa raskasmielisyyteen, jonka suurimpien taakkojen kuvaaminen on perinteisesti ollut miehien tehtävä. Spleenishissä Donner ottaa tämän käsitteen haltuun tuoreella tavalla.

Donnerin ote (itse)ironinen. Hän esittelee tapoja ja ilmiöitä, joilla itse tehdään oikein ja samanaikaisesti kyseenalaistaa niiden turhanpäiväisyyden. Älkää kertoko kenellekään, mutta löysin Spleenishistä useammankin nuoremman ystäväni. Just just, nyökyttelin. Joskus on etua siitä, että on jo vähän vanhempi ja voi helpottuneena huokaista, että onneksi ei enää tarvitse olla nuori. En nimittäin ole ollenkaan varma, että selviäisin nuoruuden ryteiköistä sellaisina kuin ne Donnerin sarjakuvissa ilmenevät.

Riittämättömyyden tunne huutaa joka suunnasta. Harrastukset, ystävyyssuhteet ja kaupungin huikeimmat latet eivät tuo tyydytystä, kun päässä kilkuttaa ääni, joka kyseenalaistaa kaiken tekemisen ja olemisen mielekkyyden. Spleenish kertoo ulkopuolisuudesta ja siitä, että kun näkee ns. läpi jää kovin vähän jäljelle. Paljon helpompaa olisi mennä sokeasti muiden mukana ja hihkuttaa milloin mitäkin uusinta ilmiötä.

Donner vangitsee kynällään koko sen piinaavan tunnemaaston, jossa kulkemiseen yksikään kartta-applikaatio ei osaa tarjota neuvoja. Vaikka en tämän kirjan kohderyhmään kuulukaan kykenen helposti samaistumaan sen päähenkilön tunnelmiin, sillä minustakin tuntuu usein, että monilla muilla on parempi käsitys siitä, miten tätä elämää pitäisi elää. Tai ehkä he vaan ovat taitavampia antamaan sellaisen vaikutelman?


Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin (Teos, 2018)
207 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Männsikan är ett känsligt djur (Förlaget, 2018)
Suomentanut: Laura Jänisniemi


Ulla Donner: Spleenish (Kustantamo S&S ja Schildts & Söderströms,2017)
Suomentanut Sinna Virtanen


Helmet-lukuhaaste:
Ihminen on herkkä eläin, haasteen kohta 42 Kirjan nimessä on adjektiivi
Spleenish, haasteen kohta 12, Sarjakuvaromaani


Kommentit

  1. Olen ihastunut Donnerin kirjaan. Vielä lukematta kolme viimeistä lukua, itsekkyys, huoli ja usko. Koen, että kirjoittajalla on raikas, järkevä ja empaattinen tapa katsoa itseään ja maailmaa, ja luistava kynä. Ei mitään kovin uutta, mutta näkökulma ja tapa tuoda yleisempää esiin oman kokemuksen kautta vakuuttaa minut nuoren esseistin lahjakkuudesta.
    Kirjoitan tästä kirjasta, kun jaksan.

    Donner oli hiljattain TV1:n Perjantai-ohjelmassa, juuri samanoloinen kuin kirjassaan.

    VastaaPoista
  2. Minusta hän kirjoittaa hyvin mm. niistä miehen elämän epäkohdista, joiden korjaaminen olisi kaikkien etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin viehättää tässä kirjassa se, että Rafael Donner on siinä läsnä jotenkin hyvin itsensä oloisena (en tunne häntä, mutta näin kuvittelen), eikä esitä mitään. Myöntää, että ei kaikesta niin paljon tiedä, joka sekin on jo melkein "vallankumouksellista", kun on niin paljon niitä, jotka tietävät (luuleva tietävänsä).

      Hienoa kaikki se, miten hän pohtii omaa rooliaan ja etuoikeusasemaansa ja se myös tietysti, että hän puhuu feminismistä ja juuri tuo, mitä kirjoitit, että tasa-arvosta hyötyisivät kaikki. Ihan samaa mieltä, että tässä on erittäin raikas ote ja poikkeaa suuresti kaikesta miesuhokirjallisuudesta, jota onkin jo muutama maailmansivu kirjoitettu

      Poista
  3. Kyllä vaan ovat kiinnostavia ja samalla kovin tosia nuo kysymykset, joita herkän eläimen kohdalla pohdit: Olisiko tätä julkaistu, jos. Olisinko tähän tarttunut, jos. Ja toisaalta sitten kyllä niin epäreilujakin.

    Kiinnostava kirja! Lehdestä tästä jo jotakin luinkin, mutta meni vähän ohi siinä kohtaa. Nyt heräsin, että voisinpa lukea. Ja ihan jo tuon omaelämäkerrallisuuden vuoksi.

    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista rehellistä pohdintaa, jota Rafael Donner kirjoittaa tapaa harvoin. Kirjassa on runsaasti elementtejä, jotka kutsuvat jatkokeskusteluun.

      Samoin ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  4. Luet niin hirmuisella vauhdilla, etten kyllä perässä pysy. Mä olen yhä kiinni Siekkisen Metallin maussa, joka on niin hurmaava etten voi lukea kuin hitaasti pohdiskellen ♥. Vasta hiljattain sain Murdochin Enkelten ajan revittyä irti itsestäni (vaikka ei ihan täysin ollutkaan niitä mun "kaikkein omimpia", mutta hyvä)ja vietyä kirjastoon ja Patti Smithin M Train kulkee hitaasti, ah niin hitaasti, sillä kyydissä on jotakin lumoavaa eli Saatana (saapui Moskovaan) ja (Ei enää) ihminen enkä mä halua tulla kyydistä pois ikinä :D. Toivottavasti mulla on pitkä elämä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murdoch tosiaan, häntäkin pitäisi lukea lisää. Kiitos muistutuksesta.
      M Train on minustakin ihan uskomaton teos ja nythän on Siltalalta tulossa (tai ehkä jo tullutkin) uusi Patti Smithin kirja. En ole sitä vielä oikein uskaltanut päästää ajatuksiini, koska hän aiheuttaa minussa niin paljon.

      Toivokaamme, että meille suodaan pitkät elämät, jotta ehdimme lukea mahdollisimman paljon!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e