Runokokoelmat jäävät mieleeni omalla logiikallaan jonkun tietyn aspektin kautta Se ei välttämättä aina ole edes kyseisen kokoelman olennaisin juttu, mutta sellainen juttu, joka puhuttelee juuri minua ihan erityisellä tavalla.
Virpi Vairisen kokoelmasta Kaikki tapahtuu niin paljon minulle jää pitkäksi aikaa b) Don DeLillon Esittäjän merkitysmaailma sekä a) Vairisen havainnot siitä, miten tietotekniikka käytäntöineen on vaikuttanut/vaikuttaa ihmisen tapaan havainnoida maailmaa. Miten nämä vaikutukset tulevat välillä esiin aivan yllättävissäkin yhteyksissä.
”joskus etsin katseellani maisemasta jotakin ja ajattelen ctrl+F, mutta en tiedä hakusanaa ...”
Kuina käteviä tällaiset haut olisivatkaan. Kuinka kauhistuttavia.
Eilen viimeksi ollessani kävelyllä joen rannassa ajattelin, että pitäisi ottaa upeasta syysmaisemasta kuvakaappaus. Valokuva ei tarjoutunut minulle mahdollisuutena, vaan nimenomaan kuvakappaus.
Toisinaan kieltämättä olisi helpottavaa, jos ihmisenä voisi toimia kuin tietojärjestelmät. Jos voisi kumota sen, mikä nyt on ja lähteä liikkeelle uuteen suuntaan aiemmin tapahtuneen risteyskohdasta.
"joskus haluaisin palata hetkeen, jolloin en vielä tiennyt tätämitä nyt tiedän, kääntyä, kuten palauta aiempi tiedostoversio"
Kokoelman alussa liikutaan ajassa taaksepäin ja myös runo-osioiden numerointi kulkee suuremmasta pienempään, kunnes nollan kautta lähtee taas suurenemaan. Ehkä tämä tarkoittaa ajan liikettä ihmisessä. Miten se vaihtaa suuntaa ja ponnistaa paitsi omasta menneisyydestään myös siitä, mikä on vasta tulollaan.
Ajan lineaarisuus on tapa kokea aika. Yksi tapa, ei ainoa. Ei välttämättä tosi ollenkaan.
Vairisen kokoelman kannalta olennainen käsite on hänen esiin tuomansa bifurkaatio eli kahdentuminen.
Kumppanin kuoleman aiheuttama suurin suru ja muistot katkovat kielen ja jakavat maailman kahtia. Ennen ja jälkeen heittävät kipua toisilleen kuin polttopalloa, jota sureva ei voi väistää.
Suojaava tukirakenne, eräänlainen fiktiivinen kipsi, löytyy Vairisen kokoelmassa Don DeLillon romaanista Esittäjä (The Body Artist), jonka runominä on lukenut useaan kertaan ja jota hän on käsitellyt myös opinnäytetöissään. Surusta tulee näin ikään kuin dialogi runoilijan omien sanojen ja DeLillon sanojen välillä.
Koska olen itsekin suuri DeLillo-fani ja juuri Esittäjä on minullekin hänen kirjoistaan rakkain tuo sen läsnäolo Vairisen runoissa minulle valtavasti lisäulottuvuuksia. Aika kiertyy ruumiin ympärille, ruumis ajan. DeLillon sanoin: "Aika leviää olemisen saumoihin. Se lävistää ihmisen, luo ja muovaa."
Esittäjän alussa on "viimeinen aamu". Performanssitaiteilija Lauren ja elokuvaohjaaja Rey syövät aamupalaa, jonka päätteeksi Rey lähtee ajamaan New Yorkiin.
Au-kko.
Laurenista tulee se, joka jää suremaan Reytä.
DeLillo kirjoittaa Esittäjässä:
"Tullen ja mennen minä lähden. Minä menen ja tulen. Lähteminen on tullut minulle. Me kaikki, meidät jätetään joskus. Koska minä olen täällä ja missä. Ja minä menen tai en tai ei koskaan. Ja minä olen nähnyt mitä tulen näkemään. Jos olen siellä missä tulen olemaan. Koska minun väliini ei tule mitään."
Teemu Tuovisen kehittämään ruumena-työkaluun pääsee tutustumaan Nokturnon sivuilla ((https://nokturno.fi/poem/ruumena/). Varoituksen sana on paikallaan, sillä ruumenaan on helppo jäädä koukkuun.
joka omalla tavalla kautta mutta minua puhuttelee ole se ei mieleeni logiikallaan ihan kokoelman sellainen kyseisen olennaisin aspektin jonkun tietyn edes runokokoelmat jäävät juttu juttu erityisellä välttämättä
Kokoelman nimi Kaikki tapahtuu niin paljon on hyvällä tavalla häiritsevä ja tämä korostuu edelleen teoksen kansiratkaisussa, josta sanat "kaikki" ja "paljon" erottuvat pisimmälle. "Kaikki" ja "paljon" toimivat kuin keltaista vilkuttavat liikennevalot. Ei ole ruuhkaa, mutta jatkuvasti tapahtuu, niin paljon tapahtuu.
Virpi Vairinen: Kaikki tapahtuu niin paljon
89 sivua
Poesia (2020)
Graafinen suunnittelu: Arja Karhumaa
Hassua, että eilen googlailin Virpi Vairista ja tuota maiseman print screen-juttua. Se polku lähti kirjasta Kaukaisten saarten Atlas, jonka sain lahjaksi. Käännös Marko Niemen, jonka viimeiseksi se jäi. Jotenkin kammottavaa myös tuo print screen ajatus, kuinka salakavalaa on älylaitteiden ujuttautuminen osaksi ihmisen kokemusta.
VastaaPoistaLuin Kaukaisten saarten Atlaksen kesällä ja oli ihan huumassa siitä. Tuntui vähän samalta kuin lapsena, kun tutki karttaa.
PoistaÄlylaitteet tunkeutuvat tajuntaamme moninaisin tavoin, joita emme edes usein hahmota. Suosittelen Netflixistä dokkaria Valvontakapitalismin vaarat. Sen katsominen teki oikein hyvää kaltaiselleni puhelinriiippuvaiselle ihmiselle.