Siirry pääsisältöön

Lukija onnensa kumpareilla - Olivia Laing: Crudo


Harva kirja alkaa niin järkyttävän kiinnostavasti heti ihan alkuunsa kuin Olivia Laingin Crudo.

Olen lukenut Laingilta aiemmin non-fiktiivisen teoksen The Lonely City, joka käsittelee yksinäisyyttä tavalla, joka teki siitä heittämällä yhden sielukirjoistani. Tästä johtuen osasin odottaa hyvää, mutta tulin siitä huolimatta erittäin myönteisesti yllätetyksi. 

Teoksen mottona on Donald Trumpin twiitti ja tunsin vastustamatonta halua laittaa tämän twiitin heti paikalla omaan karsinaansa, jonne mielelläni pistäisin myös twiitin kirjoittajan ja rakennuttaisin vielä karsinan ympärille muurin.

Ja ne Crudon ensimmäiset lauseet. Ne kuuluvat seuraavasti: 
Kathy, by which I mean I, was getting married. Kathy, by which I mean I, had just got off the plane from New York.

Kathy on amerikkalainen kirjailija Kathy Acker (1947-1997), jonka Laing kirjoittaa teoksensa päähenkilöksi, mutta samaan aikaan Kathy on myös Laing itse. Päähenkilöratkaisu on mielenkiintoinen. Tai no, jos suoraan sanotaan, se on tajuttoman mielenkiintoinen. Mieleni ei tee kysyä, miksi valita romaanin päähenkilöksi jo kuollut ikoninen amerikkalaiskirjailija, vaan todeta sen sijaan, että hemmetin mainiota, että Laing on niin päättänyt tehdä.

Luin juuri vähän aikaa sitten Kathy Ackerin kokeellisen ja pulpin romaanin Tunnottomien valtakunta ja siinä yhteydessä tutustuin hieman myös Ackeriin itseensä. Acker oli kirjailijana ja ihmisenä ehdoton ja hän oli sitä tavalla, joka herätti sekä suurta ihastusta että vihastusta. Kuten Tunnottomien valtakuntaa käsittelevässä postauksessani kirjoitin Ackerin kuolema ei tehnyt hänestä yksimielisesti palvottua kirjailijaa, vaan kirvoitti valtavan määrän sekä häntä kehuvia että haukkuvia kirjoituksia.

Crudo kuvaa muutamaa viikkoa pääosin elo-syyskuussa 2017 eli aikaa vähän ennen ja vähän jälkeen Kathyn häitä. Erityisen kiinnostavaksi asian tekee se, että myös Laing itse meni naimisiin elokuussa 2017. Hänen puolisonsa taas on Ian Patterson, joka aiemmin oli naimisissa vuonna 2016 kuolleen amerikkalaiskirjailija Jenny Diskin kanssa.

Crudo on kuin Rooma, johon maailman tiet johtavat. Kathy Ackerin läsnäolo teoksessa on vahvaa ja on helppo olla samaa mieltä kuin Viv Albertine teoksen takakannessa, jossa hän toteaa, että Kathy Acker olisi rakastanut Crudoa. Niin olisi. Voin kuulla korvissani Kathy Ackerin naurun.

Crudo sisältää useita otteita suoraan Ackerin kirjoista ja ne on lueteltu Crudon lopussa. Paikoin vihjeet Ackerin suuntaan ovat hienovaraisempia, kuten vaikkapa heti teoksen alussa, jossa Kathya kuvataan sanoilla

She was an orphan, truly Dickensian.

Kathyn mies kutsuu lisäksi vaimoaan nimellä Pip ja tosielämän Kathy Acker taas kirjoitti romaanin nimeltä Great Expectations (1982), kuten teki myös muuan Charles Dickens vuonna 1860.

Kirjan nimi, Crudo, viittaa italialaiseen keittiöön ja tarkoittaa raakaa, esim. raakaa kalaa tai lihaa. Jos niin mahdottomaan yritykseen haluaisi ryhtyä, että haluaisi kuvata Kathy Ackerin kirjallista tuotantoa yhdellä sanalla tämä sana voisi olla juuri raaka. Acker oli säälimätön kirjoittaja, pornosta kiinnostunut seksimyönteinen feministi, jonka teoksissa on seksin lisäksi runsaasti myös väkivaltaa.

Ackerin raakuus on läsnä myös Crudossa huumoria unohtamatta. Kathya kuvataan kirjassa mm. seuraavasti:

She was indeterminate and oversexed, a hot chrysalis, if she'd had a dick you better believe it would be perfect, at least as good as David Bowie's.

Crudon taustalankana kulkee Trumpin ja äärioikeiston kritiikki. Kathy on aktiivinen somessa, jossa hän tutustuu netissä olevaan äärioikeistolaiseen portaaliin, jonka käyttäjien historiatietämys on alhaista lajia. Heidän mukaansa holokaustia ei koskaan tapahtunut mm. siksi, että kaasukammioita ei olisi voinut olla tarpeeksi miljoonien juutalaisten tuhoamiseen. Kathy lukee ällistyneenä sivuston käyttäjien kommentointia siitä, miten holokausti on pelkkä narratiivi. Kertoja kiteyttää Kathyn tuntemukset:

13 August 2017. There where people in the White House who believed this shit. Truly Kathy was living interesting times.

Päivämäärä ei ole sattumanvarainen, sillä 13. elokuuta 2017  Trump postasi useita twiittejä, joissa hän haukkui entistä avustajaansa, nimellä Omarosa tunnettua rodullistettua naista.

Crudossa kohtaavat Trump, Kim Il-Young, Putin, brexit ja ilmastonmuutos Kathyn perspektiivistä tarkasteltuina. Laingin kritiikki on kauttaaltaan älykästä ja terävää. Maailman sekopäisyys ja älylaitteiden mahdollistama jatkuva informaatiotulva tunkeutuvat jatkuvasti osaksi Kathyn elämää. Tästä hulvattomin esimerkki on, kun kesken Kathyn ja hänen puolisonsa häävastaanoton todetaan:

Back inside, they were eating more cake when someone shouted Steve Bannon's resigned. They all checked their phones.

Olivia Laing on kertonut kirjoittaneensa Crudon seitsemässä viikossa ja ehkä juuri siitä johtuen tämä teos on kuin valtava purskahdus, joka tykyttää levottoman suonen lailla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Laingin teksti olisi millään tapaa hallitsematonta, vaan se vyöryy pakottomasti kuin luonnonvoima, jonka tehtävä vyöryminen on.

Crudo nostaa esiin kysymyksen siitä, onko nykyihmisen mahdollista olla onnellinen, koska maailma on sellainen kuin se on. Simppelisti sanottuna Crudo on niitä kirjoja, jotka saavat tärisemään innostuksesta. Näin se tekee silloinkin, kun se nostaa esiin pelkojani, joita en haluaisi edes ajatella. Se on sataprosenttisesti sellaista kirjallisuutta, jota kaikkein eniten haluan lukea.

Crudo on nautittavaa ja tinkimätöntä kirjallisuutta, joka tuo koko maailman lähelle. Fiktio ja reaalimaailma sekoittuvat siinä niin herkullisella tavalla, että huomasin lukiessani lipovani huuliani vähän väliä. Crudo päätti kirjallisen vuoteni 2018 ja teki sen tavalla, joka sai ilotulitukset kalpenemaan.





Olivia Laing: Crudo
143 sivua
Picador (2018)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän