Siirry pääsisältöön

Olga Palo: Aion kertoa nyt kaiken


Olga Palon novellikokoelma Aion kertoa nyt kaiken jättää jälkeensä hyvällä tapaa ristiriitaisen olon. Hyvällä siksi, että minun on lukijana pakko tehdä tiliä itseni kanssa sen suhteen, miksi osa Palon novelleista puhutteli niin kovasti ja miksi taas osa ei tehnyt niin lainkaan.

Novellin ja esseen välinen raja on horjuva ja sitä, mitä yksi kutsuu novelliksi pitää toinen esseenä. Palon kokoelman suhteen minulle oli suuri merkitys sillä, että teos avautuu esseemäisinä novelleina, joiden myötä niissä esiintyvä kertoja siirtyy myös osaksi perinteisesti novellimaisempien tekstien kerrontarakenteita.

Ensimmäisten tekstien ja teoksen päättävän tekstin 'Ehdotus omakuvaksi' kohdalla olen innoissani. Ne herättävät minussa valtavaa tuttuuden tunnetta. Jollakin ihmeellisellä tavalla koen tulevani nähdyksi. 

Näin tapahtuu lukiessani harvoin, mutta nyt niin käy. Jokin kertojan tavassa ajatella ja tarkkailla näkemäänsä tulee lähelle ja toisinaan koen, että olisin itse voinut kirjoittaa samoilla samoilla kuin Palo. En samoista asioista. En samoista havannoista, mutta samalla tapaa (kutsuttaisiinko tätä tyyliksi?) sanoja käyttäen, niiden kanssa epäröiden, niihin sisältyvien monien mahdollisuuksien seurassa huimausta tuntien.

Kun on ollut niin hankalaa lukemisen ja lukemastani kirjoittamisen kanssa lähes koko vuoden 2023 ja sitä ennenkin aina välillä pitkiä aikoja. Kun minun ja kirjallisuuden väliin on noussut seinä, eikä kirjallisuus ole avannut syliään, ei tarjonnut turvapaikkaa. Kun olemassaolo on ollut Palon sanoin ulkokuorista ja kun äkkiä törmää lauseisiin, joihin voi samaistua niin täysin.


"Traumaattinen tapahtuma on saattanut säikyttää itsen pois, ja tällöin ihmisestä on tullut itsetön: masentunut, vailla tunnetta merkityksestä, ilman yhteyttä yhteisöönsä ja itseensä, jonkinlainen ulkokuori."

Touché.

"Minulla on vanha päiväkirja, jota en voi lukea. Monta sellaista. Ensin kirjoitan päiväkirjaa jotten unohtaisi, tai ehkä vain puran sinne jotakin, ja sitten vuosien päästä en voi avata sitä, syynä ovat ylitsevuotavat tunteet, joita päiväkirjan avaaminen synnyttää."

Erittäin touché.


Palon teoksessa on roppakaupalla kiinnostavia sanoihin, kirjoittamiseen ja kirjallisuudenlajeihin sekä tarinallisuuteen liittyviä huomioita. Sanoilla on kaikki mahdollisuudet. Niiden sisuksissa piilee loputtomasti. Silti. Sanat ovat riittämättömiä, niiden avulla voi tavoittaa vain osan. Edellinen lause todentuu myös juuri tässä ja nyt.


Aion kertoa nyt kaiken on hybridi, jossa omakohtaista sekä paljastetaan että piilotetaan fiktioon. Fiktion ja toden rajat kulkevat lauseiden välissä, enkä voi tietää, mikä on mitä. Se voisi olla hermostuttavaa, mutta itse koen tämän epävarmuuden kutkuttavaksi. 

Palo esittelee kirjoittamisen rakennepuita.  Esiin tuodaan kerronnallisia ratkaisuja, joista yleensä näemme vain kirjailijan tekemän valinnan lopputuloksen.


"Etäännyn tarkkailemaan, nainen upposi täyteen elämään, eikä naisella sitä paitsi ollut, minulla ei ollut, ei ole, naisella ei ole, ei ole ollut ei ole aikaa - aikamuodot, kerronnan tavat, etäisyydet sekoittuvat ja tulevat mahdollisiksi yhtaikaa minulle hänelle sinulle, nyt kun hän istuu, istui, istuutui kirjoittamaan ..."


Toisinaan kertoja ja romaanihenkilöt sulautuvat toisiinsa. Välillä Palon teksti kuitenkin yltyy  kuumehoureiseksi ja maistuu liialta yrittämiseltä. Aion kertoa nyt kaiken sisältää runsaasti kirjoittamiseen liittyviä ideoita ja narratiivisilla konventioilla leikittelyä. Tämä on kiinnostavaa ja fressiä, mutta välillä tuloksena on sekametelisoppaa, jonka läsnäolo teoksessa ei vaikuta kovin perustellulta.

Aion kertoa nyt kaiken on feministinen teos ja erityisesti sen äitiyteen liittyvät huomiot lienevät tuttuja monille luovilla aloilla toimiville (ja miksei muillekin).


"Lapsi voi pyyhkiä pois taiteilijuuden, uran, kiinnostavuuden, kulmikkuuden. Ainakin jos on nainen. Äitiys pyyhkii minut yli, maailma pyyhkii äitiydellä minut minusta, äitiys pyyhkii minulla pöytää. Jos puhuu äitinä olemisesta niin siitä tulee kuulijalle koko identiteetti. Miksei äitiys voisi olla tekoja?"


Aion kertoa nyt kaiken on esseetyyppisissä novelleissaan vahvasti metafiktiivinen. Se on teos, joka saa rakastamaan muistikirjoja, tyhjien sivujen tuhansia potentiaalisia mahdollisuuksia. Muistiin kirjoitettujen sanojen tarjoamaa paluun mahdollisuutta. Paikoin Palon teos on sekava, mutta kannattaa pitää mielessä hänen seuraavat sanansa: "JOHDONMUKAISUUS ON PATRIARKAATIN SALAJUONI."



Olga Palo: Aion kertoa nyt kaiken

256 sivua

Otava (2023)

Kommentit

  1. Ootko lukenut sen Amanda Palon Outoja kaloja? Tuli mieleen tästä sun kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut. Se saattoi mulla kerran olla lainassa, mutta jouduin palauttamaan ennen kuin ehdin lukea. Jos nyt siis oikein muistan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän