Aloitettuani iltamyöhäisellä Tiina Raevaaran uutuusromaanin Yö ei saa tulla en nukkunut koko yönä. Kuinka ollakaan kirjan yhtenä sivujuonteena on sen päähenkilön Johanneksen unettomuus. Tosin oma unettomuuteni johtui luultavasti kylläkin myös siitä, että sairastuin kovaan infektiotautiin. Huolimatta kolminkertaisesta pukeutumisesta ja kahdesta peittokerroksesta tärisin holtittomasti ja huomasin pian eläväni melko lailla yhtä sekavassa ja kummallisessa maailmassa kuin mitä Raevaara teoksessaan kuvaa. Kuumehoureisena ja pääkipuisena en olisi voinut kuvitellakaan jatkavani Yön lukemista, jos jostain olisin siihen voimia löytänytkin. Kirja kökötti sänkyni vieressä yöpöydällä uhkaavana. Sen kauhuntäyteinen, arkirealismista vinoon kasvanut maailma hengitti kylmiä höyryjä päälleni ja välillä terästin kuuloani outoja ääniä kuullessani. Romaanin päähenkilö on Johannes, nuori maaseudulta Helsinkiin muuttanut mies, joka on töissä kultasepänliikkeessä, jossa kellot tikittävät infernaali
Valetulenkantajan kulttuurilaboratorio