Reader, why did I marry him?

Tommi Melender kirjoittaa esseeteoksessaan Poika joka luki Paavo Haavikkoa (WSOY 2020), että kafkamaisuuden voi tunnistaa kirjallisuudessa, vaikka ei olisikaan lukenut Kafkaa. Anna Burnsin palkittu romaani Maitomies  (Milkman) todistaa hänen väitteensä. Irlantilaisen Burnsin romaanissa uhka ja umpikuja ovat kaikkialla. Ne ovat imeytyneet yhteiskunnan rakenteisiin niin saumattomasti, että niitä on mahdoton päästä pakoon. Niin se meni. Vainoamista ja saalistusta oli vaikea määritellä, koska se tapahtui pikkuhiljaa. Vähän täällä, vähän tuolla, ehkä, ehkä ei, kenties, en tiedä. Se ilmeni jatkuvana vihjailuna, vertauskuvina, kuvailuna, metaforina. Burnsin romaanin on sanottu sijoittuvan Belfastiin, mutta itse luin sitä kuvauksena mistä tahansa yhteiskunnasta, jossa rakenteet ovat sortuneet ja elämä muuttunut ennalta-arvaamattoman kaoottiseksi. Maitomiehen kertoja on keskimmäinen sisko, 18-vuotias nimettömäksi jäävä nuori nainen. Nimettömiä ovat myös teokset muut henkilöt ja heidät

Täällä Pohjantähden alla -trilogian II osan lukeminen pelotti ja ahdisti jo etukäteen. En halunnut kansalaissodan alkavan, en halunnut miesten jäätyvän ja kärsivän nälkää. Erityisesti en halunnut Akseli Koskelalle tapahtuvan mitään pahaa. Luinkin TPTA:n II osaa vain muutama sivu kerrallaan, jotta pystyin tulemaan toimeen taistelukuvausten, pakkasen, umpihankien, vetäytyvien joukkojen, sotakäskyjen mielettömyyden, vankileirien ja ihmisen julmuuden kanssa. Suomen kansallisarkiston statistiikka puhuu kylmää kieltään: Kuolintapa Punaiset Valkoiset Kaatunut 5199 3414 Teloitettu, ammuttu, murhattu 7370 1424 Kuollut vankileirillä 11652 4 Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan 607 6 Kadonnut 1767 46 Muut kuolintavat 443 291 Kaikki yhteensä 27038 5185 Kaikki nämä kuolleet olivat jonkun rakkaita. Heitä odotettiin takaisin sotarintam