- Katosiko sinun miehesi?
- Hän lähti liikematkalle.
- Milloin se tapahtui?
- Kaksitoista vuotta sitten.
Näin puhelevat Matti Pellonpää ja Kati Outinen.
Ei kun hetkinen. Kyse onkin dialoginpätkästä, joka löytyy Don DeLillon romaanin Mao II suomennoksen sivulta 207. Kuulostaa vaan niin kaurismäkeläiseltä, että varsinkin Kati Outisen äänen sanojen painotuksia myöten kuulen niin selvästi korvissani kuin hän puhuisi olohuoneessani.
Don LeLillon teokset edustavat minulle guilty pleasurea. Pleasuren merkitys on selvä, se on puhdasta mielihyvää. Miksi sitten guilty?
Siksi, että en ole ihminen, joka yleensä lukee valkoisten cis-äijien kirjoittamaa kirjallisuutta. DeLillo on kuitenkin poikkeus. Häntä lukiessani tunnen syvää yhteyttä siihen tapaan, jolla hän kartoittaa maailman tilaa ja sen ihmisissä tuottamia traumoja.
DeDillon lauseet ovat usein niin järisyttävän hienoja, että lukiessani kehrään tyytyväisenä kuin ennen päiväuniaan parasta Whiskasia nauttinut kissa.
"Onko sinulla lapsia, jotka ovat vieläkin riekaleina eron jäljiltä, niin että kaikki ovat kireitä toistensa lähellä ja näet vihan väijyvän syvällä heidän silmissään vielä näinkin pitkän ajan jälkeen?"
Mao II avautuu kuvauksella Yankee-stadionilla pidettävistä valtavista jättihäistä, joissa 6500 hääparia saa toisensa "todellisen isänsä" Mestari Moonin katsellessa heitä saarnastuolistaan.
Prologina toimiva häätilaisuuden kuvaus päättyy sanoihin "tulevaisuus kuuluu väkijoukoille".
Väkijoukot ja niiden kulttijohtaja ovat yksi vastaus siihen, kuka meidän tietoisuuttamme hallitsee. Muita teoksessa esitettyjä vaihtoehtoja ovat kirjailijat ja terroristit.
Massahäiden kuvaamisen jälkeen teos keskittyy kirjailijaan nimeltä Bill Gray, jonka sukunimen värisävy sanan muine merkityksineen on tuskin sattumaa. Bill on juuttunut viimeistelemään romaania, jota hän kaikesta päätellen ei edes halua saada valmiiksi. Hän on viettänyt jo vuosia erakoitunutta elämää apureinaan hänen asioitaan hoitava Scott Martineau sekä massahäissä naimisiin mennyt Karen. Siitä, että Bill on ollut poissa julkisuuden ahnaalta katseelta on tullut hänen kiinnostavuutensa tae.
Kun kirjailijoiden valokuvaamiseen erikoistunut Brita Nilsson onnistuu saamaan luvan tulla ottamaan valokuvia Billistä saa alkunsa tapahtumaketju, jolla on kauaskantoiset ja hirvittävät seuraukset. 30 vuoteen Billistä ei ole julkisuudessa nähty ainuttakaan valokuvaa, mutta nyt tilanne on muuttumassa.
Vihdoin ollaan pääsemässä tilanteeseen, johon kova pyrkimys on myös suomalaisessa kirjallisuuselämässä. Scott Martineau kiteyttää tilanteen:
"Kirja on valmis mutta jää konekirjoitusversioksi. Sitten Britan valokuvat ilmestyvät näyttävästi. Juuri oikeaan aikaan. Me emme tarvitse kirjaa. Meillä on kirjailija."
Mutta mitä me edes teemme kirjailijalla, sillä jos Billiä on uskominen, ovat kirjailijat menettäneet voimansa ja heidän tilalleen ovat tulleet terroristit. Siinä missä aiemmin kirjailijoiden tehtävänä oli vaikuttaa ihmisten tajuntaan, hoitavat homman nyt terroristit - "pommintekijät ja pyssymiehet".
Maailmassa, jossa kaikki on kaupallistettu ja imaistu tiukasti voiton tuoton syövereihin vain terroristit ovat kapitalismin ulkopuolella.
"Yhteiskunnassa joka on taantunut sumuksi ja kyllästymiseksi ei ole muuta mielekästä toimintaa kuin terrorismi. Kaikkea on liikaa, on enemmän asioita ja viestejä ja merkityksiä kuin voimme käyttää kymmenentuhannen elämän aikana.
[...]
"Taiteilija on sulautettu, kadulla kulkeva hullu on sulautettu ja prosessoitu ja integroitu. Anna hänelle dollari, pistä hänet TV-mainokseen. Vain terroristi on ulkopuolella."
Billin erakkoelämä keskeytyy matkaan Lontooseen, jossa hänen tehtävänään on lukea runoja libanonilaisen panttivankin vapauttamiseksi, ja eipä kulu kauankaan, kun Billin lähellä alkavat pommit räjähdellä.
Kuolemanpelko on yksi DeLillon romaanien toistuvista aiheista. Bill - toisin kuin vaikkapa Valkoisen kohinan Jack Gladney - ei kuitenkaan pelkää kuolemaa, vaan suhtautuu siihen suorastaan välinpitämättömästi. Kuolema ja väkijoukot yhdistyvät Mao II:ssa Ajatollah Khomeinin surijoissa.
Onko tulevaisuus edelleen väkijoukkojen? Onko tulevaisuus kenties ennen kaikkea suurmiehen kuolemasta avautuva, väkijoukkojen uusien elämisen tapojen mahdollistaja?
DeLillo polttaa Mao II:ssa maailmantapahtumia kuin lihaa, eikä lukija välty käryn tarttumisesta itseensä. Kapitalismi lihottaa itseään katumusta tuntematta ja nappaa palvelukseensa kaiken, mitä käsiinsä saa. Niin Kiinan kulttuurivallankumouksen julisteiden estetiikkakin omitaan osaksi mainosten kieltä. "[v]aroituksia ja uhkauksia, kehotuksia kasvattaa itseään."
Mao II on vaikuttava kuvaus maailmanmenosta, jota kohti oltiin menossa teoksen julkaisuajankohtana reilut 30 vuotta sitten. Ja kuinkas sitten kävikään. Niinpä.
Don LeLillo: Mao II
271 sivua
Englanninkielinen alkuteos Mao II (1991)
Suomentanut Helene Bützow
Tammi (1991)
Kommentit
Lähetä kommentti