Siirry pääsisältöön

Lyhyet, osa 6 - Eleanor Catton: Birnamin metsä; Banana Yoshimoto: The Premonition; Dinaw Mengestu: How to read the air


Birnamin metsä on ihan erilaista Cattonia kuin hänen aiemmat teoksensa. Se on erittäin vahvasti koukuttava, Uuteen-Seelantiin sijoittuva teos, jossa kohtaavat Birnamin metsäksi itseään nimittävät ympäristöaktivistit ja Robert Lemoine - nimiseen mieheen henkilöityvä kapitalismin huipentuma miljardeineen.

Antaisitko pikkusormen vastustajallesi, jos niin pystyisit edistämään omaa tärkeäksi kokemaasi agendaa? Realiteettihan kuitenkin on, että ei voi antaa vaan pikkusormea, vaan kuten Aki Sirkesalo jo vuosia sitten totesi, paholainen (lue: yltiökapitalismi) vie pikkusormen saadessaan koko käden ja enemmänkin.

Robert Lemoine haluaa rakentaa itselleen bunkkerin, johon hän voi paeta maailmanloppua. Kun hän kohtaa Birnamin metsän johtohahmon Mira Buntingin hän yllättäen haluaa lahjoittaa aktivisteille rahaa. Voiko Lemoineen luottaa? Mitkä ovat hänen todelliset tarkoitusperänsä? 

Teoksessa kritisoidaan niin kapitalismia, intersektionalismia kuin vasemmistoakin. Kritiikin äänitorveksi nousee Birnamin metsän ex-jäsen Tony:

"Nykyajan vasemmistossa on jotain älyttömän ilotonta, Tony sanoi, "kaiken kieltävää ja itsensä kiistävää. Ja paapovaa." [...] "Missä on toivo? Missä on inhimillisyys? Me yritetään olla munkkeja, kun me voitaisiin yrittää olla rakastavaisia."

Isoveli Lemoinen hahmossa tarkkailee Birnamin metsän tekemisiä heiltä salaa ja ujuttaa mukaan maskuliinisen charminsa.  Valta on Lemoinen herkku, jota hän haluaa yhä lisää.  Lemoinen usko omiin ylivertaisiin kykyihin pitää tilanne kontrollissa kulkee ahneus ja julmuus käsipuolessaan. 

Aktivistien välille syntyy jännitteitä, joita Lemoine käyttää taitavasti hyväkseen.  Tony käy teoksessa omaa ristiretkeään, jonka tulokset hän yrittää saada koko maailman tietoisuuteen henkensä kaupalla. 

Aitous kolhiintuu. Oikeamieliset periaatteet vääntyvät mutkalle. On selvää, että ollaan menossa kohti jotakin, jossa ei ole tilaa Tonyn perään kuuluttamille rakastavaisille. Ladattu laukeaa teoksen lopussa ja tekee sen tavalla, joka on väistämätön.


Eleanor Catton: Birnamin metsä

463 sivua

Birnam Wood

Suomentanut Tero Valkonen

Siltala (2024)



Banana Yoshimoto: The Premonition


Vuosia sitten, kun meillä oli gerbiilejä toisen heistä nimi oli Yumi Yoshimoto. Sukunimensä Yumi sai tietenkin Banana Yoshimotolta, jonka teoksiin Kitchen, NP ja The Lake olin suuresti ihastunut. 

Löydettyäni Yoshimoton teoksen The Premonition Oodin pokkarihyllystä hämmästyin, että sitä ennen häneltä on julkaistu peräti 11 romaania. My bad, että olen unohtanut Yoshimoton, sillä hänellä on mainio taito luoda pinnanalaisesti väreileviä tarinoita, jotka käännähtävät yllättäviin suuntiin. Tästä myös The Premonition on oiva esimerkki.

Yayoi on nuori nainen, jolla on kaikki hyvin. Hänen perheensä on onnellinen perhe ja hänellä on läheiset välit veljensä kanssa. Se vaan, että Yayoi ei muista lapsuudestaan oikein mitään.  Kun hänen perheensä kertoo tarinoita Yayoin lapsuusvuosilta eivät ne herätä hänessä minkäänlaisia muistikuvia.

Usein Yayoi tuntee tarvetta jättää perheensä ja mennä asumaan joksikin aikaa tätinsä luokse. Jos Yayoin perheessä kaikki on tip top, on tädin talo rempallaan ja hänen elämänsä boheemia. Tädin luota aukeaa erilainen maailma ja kun Yayoi ja hänen tätinsä alkavat yhtenä iltana ryypätä, täti tulee kännipäissään kertoneeksi asioita, joista hän selvin päin ei olisi hiiskunut sanaakaan.

Yoshimoto kuorii hienovaraisesti. Yayoin elämässä keikahtaa ja äkkiä kaikki on aivan toisin. Samalla avautuu mahdollisuus myös rakkaudelle, joka aiemmin on ollut mahdotonta.

Exactly my cup of banana.

 

Banana Yoshimoto: The Premonition

133 sivua

Faber & Faber (2023)



Dinaw Mengestu: How to read the air



"You will tell them that you want political asylum, and they will take you to a jail that looks like Heaven. They will give you food and clothes and even a bed to sleep in." Later in the process Kela will pay all your expenses and give you a lot of money so that you can live comfortably.

Huomasit varmaan, että sitaatissa sanaa later edeltää lainausmerkki.

Kuvatessaan pakolaisten tilannetta Mengestun romaani on epämukavan ajankohtainen. Mitäköhän kaikkea on kerrottu ja luvattu itärajan yli Suomeen pyrkiville?

How to read the air kertoo avioparista, Yosefista ja Mariamista. Yosef pakenee Etiopiasta ja päätyy erinäisten mutkien kautta Yhdysvaltoihin. Kolme vuotta myöhemmin Mariam seuraa perässä ja joutuu huomaamaan, että hän ja hänen miehensä ovat toisilleen muukalaisia.

Teoksessa kuvataan avioparin road tripiä halki Amerikan heidän poikansa Jonaksen kertomana. Nimiensä kautta perhe voisi olla suorastaan raamatullinen, mutta kaikkea muuta.

Vuorotellen Yosefin ja Mariamin matkaa käsittelevän kuvauksen kanssa kulkee tarina Jonaksen ja hänen vaimonsa Angelan parisuhteesta.

Mengestu tuo Yosefin ja Mariamin kautta maahanmuuttajien kokemukset liki. Jonas yltyy suorastaan hulvattomaksi ja alkaa opettajana kertoa oppilailleen isänsä tarinaa, joka edetessään irtaantuu yhä enemmän todellisuudesta.


Teoksen nimi How to read the air viittaa siihen, miten maahanmuuttajana on jatkuvasti kuulosteltava ja tulkittava tilanteita ja muiden ihmisten käytöstä.



Dinaw Mengestu

How to read the air

305 sivua 

Riverhead Books (2011)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip